maanantai 12. helmikuuta 2024

D, E JA F

 Meillä ovat kissojen ruokailupaikat hieman muuttuneet.  Merri on koko ajan syönyt tuossa pöydän päällä ja Frodo pöydän alla.  Pöydässä riittää pituutta, joten selkävaivaiset palvelijat päättivät nostaa Frodonkin ruokailun pöydän päälle.  Asia ei ollutkaan Frodolle ihan ok. Sen elämä meni hämmennyksestä sekaisin.  Sillä on ollut tapana käydä Merrin vesikupilla pöydän päällä, eli  se pääsee pöydälle ihan kevyesti. Nyt kun sen oma ruokailu siirrettiin pöydälle, se ei enää päässytkään sinne 😂 Ensimmäisen viikon ajan se piti nostaa syömään joka kerta. Lopulta keksin ottaa nuo jakkarat pöydän viereen ja sain houkuteltua ruuan kanssa kissan jakkaralle. Siitä se siirtyi sitten pöydälle.  Jakkaran käyttö viikon ajan johti siihen, että se pääsee lopulta ihan itse suoraan ruokakupin ääreen pöydälle. Hyvä poika!   Ei pitäisi muuttaa rutiineja, kun toinen hämmentyy!   

Vielä mainittakoon, että kyseessä ei ole meidän ruokapöytämme, vaan ikkunan edessä oleva  pöytätaso.   Hienoa, että ei tarvitse itse enää kyykistellä ruokien kanssa lattiatasalla 😉


Repolaisen skräppihaaste saa jatketta kolmen aakkoskuvan verran. 

D, niin kuin Doris.   Miehet särkivät sydämensä hakiessaan Doriksen huomiota. He eivät kestäneet sitä, että Doris vain  leikki heidän kustannuksellaan, vaikka sellainen oli totuttua vain miehille.  He eivät tienneet, että Doris oli toisenlainen, kuten laulussakin sanotaan. 

(Aakkosteni aiheethan aion napata musiikista). 



E -kirjain oli yllättävän vaikea. Kappaleita kyllä löytyi, mutta mitään inspiraatiota askartelun suuntaan ei syntynyt.  Sitten muistin, että olihan sitä elämää juoksuhaudoissakin! 
Merrin kanssa tässä katsotaan kuvien asettelua. 


Merri tunnusteli kuvia ja asetteli niitä paikoilleen ennen liimausta. 


Kyllä oli taas helppoa askarrella, kun oli kissakaveri mukana hommassa! 





F on itseoikeutetusti Finlandia, siitä ei ole epäilystäkään.  Se on upea teos, jota olen itsekin ollut monesti mukana soittamassa.   Se tunne, kun istut soitin kädessä ja kuulet patarumpujen kumeat paukahdukset.  Herkkä lauluosuus  on jymisevän alun jälkeen sydämeen käyvä. 

Tällä kertaa apuri oli vähän huolimaton ja paria i-kirjainta joutui etsimään liimauksen hetkellä tuloksetta. Ne piti leikata uusiksi.  Oli muutenkin niin paljon pieniä osia, jotka löytyivät pöydältä liimauksen hetkellä kuin ihmeen kaupalla. Ihan vähän vaan häntää huiskautin....


Yläreunassa on itse Sibelius pienenä, silloin jo lähes kaljuna 😅
 Näkyy myös veden kimallusta, hyytävää pakkasta, valkoisia pilviä sinisellä taivaalla, kesämökkiä ja laituria. Hamina Tattookin on päässyt kuvioihin mukaan suomalaisena tapahtumana, musiikin esille nostajana. 


Aluksi ajattelin, että minulla menee hirveästi aikaa "hukkaan", kun teen tätä askartelua. Pitäisi tehdä jotain "tärkeämpää", kuten siivota....   Tuo siivous -asia alkaa taas kummitella mielessä, koska se olisi jo pakko toteuttaa 😂  Ensimmäisen kirjaimen jälkeen huomasin pyöritteleväni päässä jo seuraavan kirjaimen tarinaa. Homma on vienyt mennessään, ei voi mitään.  Töissäkin olen jutellut aiheesta muutaman asiakkaan kanssa, joiden tiedän tykkäävän käsitöistä.  Vielä on hämärän peitossa, pääsenkö ikinä aakkosia loppuun, ainakaan haasteen aikataulussa. Ei sitä tarvitse vielä tietääkään! 

Nyt on valittu viisuedustajat ja presidentti. Mitähän seuraavaksi valittaisiin?  Näin hauskan kuvan netissä. Siinä oli kuva   pikkukaupasta, Salesta.   Nyttemmin sen nimi tulee olemaan Alex😉     Onneksi Pekka ei ole niitä ehdokkaita, jotka pistäisivät hulinaksi väittäen, että vaalit oli varastettu. 


Mukavaa päivää!   Voisitte kaikki potkaista minua noin kuvaannollisesti vähän persuuksille, että saisin tuon siivouksen alulle..... 😂   Kiitos jo etukäteen ! 



35 kommenttia:

  1. Et arvaakaan miten sydän heittelee täällä kuperkeikkoja kun noin innoissasi siellä Skräppäät ja nostan hat... eikun huivini (koska se mulla on toooooosi usein päässä parin saparon suojana) korkealle kaikkien leikkeittesi löytämisestä, leikkaamisesta ja liimaamisesta! Ihan huikeaa - kertakaikkiaan ja miten informatiivisia sivuja teetkään... mistä ihmeestä kaikki nuo aiheisiin löytyvät kuvat oikein kaivat??? Käsittämätöntä....
    Ja unohda jo se "mukamas tärkeämpi" - eli siivoaminen... eikös sotkeminen olekin paljon mukavampaa? Hih...
    minä olen ollut sitä mieltä jo piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkääääään...
    Epistä kyllä tuokin, kun sulla on siellä taiteellisia ja kaikenlisäksi nelijalkaisia avustajia käytössä; valo- ja varjosuunnittelua, tilataidekartoitusta ja kun musiikki aiheena, niin varmaan vielä koreografi, skenografi ja mitä näitä onkaan???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtiä selailen, pari vanhaa Kodinkuvalehteä tms. Yhteishyviä, Pirkkoja, Tehyjä.... niistä on pienet askartelut tehty! ;D
      En vieläkään osaa ajatella, että tämä olisi oikeaa skräppäämistä ;) Nyt ei ole millään ehtinyt tarttua G -kirjaimeen, vaikka aihe on jo mielessä. SEN SIJAAN sain tänään siivottua askarteluhuoneen ja sen viereisen huoneen, jotka siivoan ehkä 2 kertaa vuodessa. Askartelupöytäkin oli kuin lastattu laiva, vaan eipä ole enää! Hyvä minä! Nyt enää muut huoneet..... Onneksi alkoi loma! ;) Ei tuo siivoaminen ole ollenkaan tärkeää, mutta on se vaan ihanaa, kun sen saa tehtyä ja tietää, että ei tarvi piiiitkään aikaan taas tehdä sitä ;D
      Merri on ihan mahdoton, kun menen ylös. Se tulee vähän väliä syliin ja pyörimään pöydälle eteeni ;) Merri on minun muusani!

      Poista
  2. Sinullahan on ihan vauhti päällä. Kyllä tulee tuosta kissantassuilla höystetystä kansiostasi aivan huippu. Kivoja sivuja tulee musiikista. Rupesi jo Doris soimaan päässä.
    Ihania nuo kisulit. Taitavat ehtiä joka paikkaan pikkutassuineen ja muuten - Mikään ei ole yhtä tärkkeää kuin askartelu. hihhiiii siivoaminen joutaakin odottamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kuin luin Doriksesta, mulla tuli mieleen kohta "..Doris oli reissunainen.." - eikä se ole lähtenyt päästäni pois sitten millään 😄

      Poista
    2. Vauhti hiljeni hetkeksi :) En ole halunnut käyttää mitään kovin korottavaa materiaalia, kun kansiosta tulee muutenkin aika paksu, kun se täyttyy. Siivous joutaa odottaa, kunnes tulee hetki, jolloin se on vaan pakko tehdä. Nyt aletaan olla siinä pisteessä ;)
      Doris oli ehkä jonkin sortin hoitaja, koska hän näytti muille, miten voi maistaa omaa lääkettään ;)

      Poista
  3. Voi pientä Frodoa! Kissoista sanotaan, että ne ovat todella tarkkoja rutiineistaan, olen vähän sitä ihmetellyt, mutta tämä taitaa todistaa väitteen oikeaksi. Omilla pojilla en ole huomannut tuollaisia, vaan juovat ja syövät vaikka mistä, kunhan siihen vettä tai ruokaa tipahtaa.
    Mainio tuo Doris, voi että nauran ihan vedet silmissä! "Kuinka huijaukselta voi välttyä?" :-DDD
    Merri on niin söpö ja kissamainen, pakko tulla joka asiaan hääräämään tassujensa ja häntänsä kanssa!
    Finlandia käy tosiaan sydämeen, väristyksiä aiheuttaa. Ne patarummut! Itse olen ollut esittämässä sitä vain kuoron kanssa, ilman rumpuja, mutta sekin on hieno kokemus olla mukana osana hienon laulun sointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodon käytös oli tosi outoa. Nyt se jo uskoo, että sekin saa tulla pöydälle, vaikka Merri on siellä ;)
      Doris herätti heti inspiraation ;) Jotkut tekstit näissä sivuissa ovat ehkä vähän outoja, vaikka itselle ne ovatkin olleet jotenkin hassuja. Epäilen, että jäävät sisäpiirin vitseiksi omaan päähän ;D
      Finlandia on upea kokemus varmasti kuorossakin. Meillä on yksi asiakas joka on aivan onnessaan, kun satuin kerran laulamaan hänelle. Nyttemmin olen laulanut lähes joka käynnillä 1 tai kaksi laulua. Kahden silmätipan välillä pitää olla vähintään 5min, joten hyvin ehtii laulaa ;) Eilen piti laulaa OI maamme ja Finlandia vaalipäivän kunniaksi. Rouva sanoi nähneensä minusta untakin jo 2 kertaa ;D Onhan se kiva laulaa, kun on noin haltioitunutta yleisöä ;D

      Poista
  4. Musiikkiteema on mahtava idea, kappaleet hienosti valittuja ja kollaasien toteutus kerrassa mainio. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki oli minulle varmaan läheisin ja siksi lähes itsestään selvä valinta. Helppokin vielä ;) Kaikki lähtee siitä, jos sattuu löytämään osuvia kuvia ja tekstejä.

      Poista
  5. Paavo hoitaa sen varkausepäilypuolen, ja jos isänsä ikään elää, niin vielä monissa vaaleissa. Paavolla on ollut sama uratavoite (Kalifiksi Kalifin paikalle kuten Ahmed Ahneella sarjakuvissa) koulupojasta lähtien, kertoi puolison veli, joka on ollut aikoinaan samalla luokalla. T: Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D ;D Musta hevonen laukkaa sivustalta kehiin ;D En olekaan vielä kuullut/ lukenut kommentteja sieltä suunnalta näihin vaaleihin liittyen.

      Poista
  6. Finlandia ja Veteraanin iltahuuto - siinä kaksi suomalaista laulua joita en voi kuunnella (enkä näköjään niistä kirjoittakaan) ilman, etteikö silmät kostuisi.

    Ja niin kuin Enkulille jo sanoinkin "Doris oli reissunainen.." - hän kulkee varmaan koko illan päässäni suomalaisten miesten joukoissa 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veteraanin iltahuuto on myös erittäin koskettava kappale! Doris on legenda!

      Poista
  7. Hyvinhän tuo etenee! Ei ne siivoukset mihinkään katoa..!? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alun päättämättömyyden ja alkuun pääsemättömyyden jälkeen homma lähtikin sitten käyntiin ihan hyvin! JA sain siivottua äsken yläkerran huoneet, eli toinen niistä oli just tuo käsityöhuoneeni, joka oli ihan kamalassa kunnossa. Ensin piti siirtää metrin- pari tavaraa sivulle, imuroida se kohta, pestä se kohta ja työntää tavarat paikoilleen. Sitten sama jokaiselle neliömetrille ;D Mut hei! Mahtavaa, että tein sen!

      Poista
    2. NO nyt voisit tulla pesämään meidän eteisen peiliovet, kun kerta vauhtiin pääsit. Tuo kissat mukanasi, minä kyllä pidän niille seuraa.

      Poista
    3. Ei puhettakaan! Omatkin peiliovet on vielä pesemättä ;D Vauhti ja sen loppuminen käyvät ihan käsi kädessä ;D Merri on tosin ihan hyvä siivouskaveri. Tarkastaa jäljen. Vähintään käy heti hiekkalaatikolla, kun se on siistitty ;D

      Poista
  8. Täältä tulee lähtöpotku siivoukselle.
    Korvamadoista oli aiemmin juttua: minulle jäi korvamadoksi Jesse Markinin Glow. Aluksi en muistanut mikä biisi tämä minun päässäni soiva on, mutta sitten muistin. Olisin enemmän tykännyt Cyan Kicksin voittavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakko saada tänäänkin edes yksi huone selvitettyä. Eilen tein uroteon tuon ylimmän kerroksen kanssa.
      Tykkään Jessen kappaleesta. Lopulta lähes kaikki alkoivat kuulostaa vähän paremmalta, kuin ensikuulemalla. Voittokappale ei missään vaiheessa ollut ajatuksissa ensimmäisenä.

      Poista
  9. Meillä jos missä vallitsee tuo Arttu kissan järkästämätön järjestys. Mitään ei saisi muuttaa ei sitten mitään ja olenkin todennut että se on ilmiselvä "hämäläinen härkäkissa".
    Meillä on lattialla kissanruokakuppi ja kerran kun selkäkipu oli pahimmoillaan niin piti ihan "heittää" ruokalautanen lattialle mutta mahdotonta saada syöty kissantassi takaisin ylös lattialta :-). Lattialla ruoka myös kylmenee jos siis ehtii kylmetä :-) eli sikäli pöytätaso on paljon parempi. Arttu vaan ei juuri paljon jaksa hypätä.
    Luulenpa, että kevät ja sen myötä paljastava aurinko virittää sitä siivousintoa ihan itsekseen. Ja toisilla siivous on enemmän verissä kuin toisilla. Ilman muuta skäppäys kissakaverin kaa on tärkeämpää :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta selostuksestasi tulikin juuri mieleen, että tytär antoi ikään kuin vihjeenä meille synttärilahjaksi jo muutamia vuosia sitten tartuntapihdit ;D Missähän ne onkaan... kohta niitä tarvii todenteolla ;D
      Etkö voisi keksiä Artulle jotain portaita pöytätasolle, kun aiemminkin keksit sängylle?
      Minulla ei tosiaankaan ole siivous verissä ja jaksan kovasti aina ihmetellä ihmisiä, joilla on :)

      Poista
  10. Ihana kyllä tuo sinun askarteluapulainen, ja ihanaa, että saa olla mukana auttamassa, vaikka ei aina auttamiselta tunnu. :D Meilläkin ollaan hyvin rutinoituneita tietyissä asioissa, esim. iltaruuan jälkeen kuuluu aina käydä ulkona, ja vaikka ulkona olisi käyty juuri ennen iltaruokaa, silti ulos halutaan uudestaan iltaruuan jälkeen "koska ei siellä vielä käyty". Aamuruuan kanssa ei ole niin tarkkaa, mutta iltaruoka pitää aina saada syödä kupista. Jos iltaruuan tarjoilee jonkin aktivoinnin muodossa, koirat eivät ymmärrä saaneensa iltaruokaa, vaan odottavat silti kuppiensa edessä ruokatarjoilua ja sinne on pakko laittaa pieni nokare, että ymmärtävät syöneensä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri tulee niin iloiseksi, kun mennään yhdessä yläkertaan ;D Se tunkee syliin vähän väliä, eikä hommasta tule mitään ;D Paras ratkaisu on, jos pöydällä on joku laatikko, tai tavaraa täynnä oleva muovipussi, jonka päälle voi käydä maate. Pöytä on kuitenkin usein jo valmiiksi niin täynnä, että ei oikein suju ;D
      Merri on myös niin kuivanappuloiden perään, että se varmaan halkaisisi itsensä, jos sen antaisi syödä niitä vapaasti. Frodo ei niinkään välitä, vaan saattaa jopa jättää osan (Merrin löydettäväksi). Välillä korvaan iltanappulat parilla herkkunappulalla, jotka annan suoraan suuhun. Se ei Merristä tunnu ihan oikealta ratkaisulta sekään ;D
      Hassuja tapoja eläimillä :)

      Poista
  11. Musiikki teema on hyvä. Ja siivouksia kerkiää tekemään sitten kerralla kun ylös pääsee .
    Äitini kertoi että yhdellä mummolla oli kissa mille piti lämmittää puuhellan päällä maitoa . Itse se istui korkean jakkaran päällä ja vartio sen lömpötilaa . Kosketti tassulla välillä maitoon ja naukaisi kun oli sopivaa ja mummo nosti sitten kupin lattialle .Ruokatottumukset on moninaiset .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista maidon lämmitystä!
      Tänään sain taas muutaman huoneen siivottua, mikä helpotus. Nää ei vaan tunnu loppuvan ;D Lasten synnyttyä piti olla tilaa kaikille ja nyt kun ollaan taas kaksin, niin siivottavaa riittää ihan liiaksi asti, vaikka käyttöaste on paljon vähäisempi. Lisäksi se, että tavarat voi jättää odottamaan jatkokäsittelyä, ei ole kovin hyvä juttu sen kannalta, että pöytäpinnat pysyisivät siisteinä. Etenkin askartelupöytä tuppaa täyttymään yli äyräidensä ;D

      Poista
  12. Kyllä ei pitäisi hyvää järjestystä mennä muuttamaan. Mitäpä itse tuumisit, jos ruokapöytäsi olisi yks kaks kannettu vaikka katolle ja tikkaat vieressä, että kiipeä siitä syömään? Hyvin etenee aakkoset. Askartelu on kyllä paljon tärkeämpää hommaa kuin siivoaminen, tai ainakin mielekkäämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun sanoit sen noin! ;D Olet varmasti oikeassa.
      Mielekkyyden perusteella jää siivous ikuisesti tekemättä ;D

      Poista
  13. Hienot sivut jälleen! Ihana tuo askarteluapulainen, vaikka voihan se olla välillä hieman ärsyttävääkin, kun on ylimääräiset tassut työssä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiman kanssa saa olla varuillaan, että siihen ei osu ylimääräisiä osioita ja sitten tuo irrallisten osien järjestely on vähän hankalaa, kun kaikki liikkuu just, kun olet saanut ne asettumaan ;)

      Poista
  14. Onpa hauska ruokailupöytäjuttu :)) Hyvä kun lopulla onnistui!
    Aakkoshaaste, ensiksi ajattelin ettei ikinä mulle sovi, voisi tietysti perehtyä. Huomaan että kun liimailen muutenkin papereita vihkooni, on vaan alkanut tulla kirjaimiakin mukaan. Voi olla etten julkista enkä osallistu, saa nähä.
    Olet kyllä kekseliäs noissa musiikki-aiheissa ollut, tuosta kirjain Eestä tulee mieleen T, Taistoihin tiemme kun käy..., joskus vuonna 1977 tuo aiheutti kämppäkaverin kanssa paljon hupia ja väristystä. Hahhaaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvittavalta tuo tuntuikin, kun päivästä toiseen Frodo jäi orvon näköisenä lattialle ihmettelemään, miksi sen ruoka-astiat on korjattu pois :)
      Voihan sitä tehdä omaksi ilokseenkin aakkostelua, mutta olisihan niitä kiva muidenkin katsella :) Minä en olisi lähtenyt mukaan ollenkaan, jollei Repolainen olisi minua pynnännyt oikeaan suuntaan useamman kerran ;D
      Mahtaako tuohon väristelyyn olla syynä myös joku Taisto -niminen herrasmies ;D

      Poista
  15. Voi Frodoa kun rutiinit vaihdettiin,ei ihme että oli vähän hämmentynyt, mutta sinäpä jeksit huvän keinon opetella Frodolle uusi rutiini🐈 Kiva kun Merristä apua noiden korttien kanssa 😁Edesmennyt Otto kissani tykkäsi omasta ruokanurkkauksestaan,mutta kos silmä vältti ja keittiötasolla ruokaa niin eikös se sinne hypännyt.Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja kisuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miten kissastakin voi nähdä, miten hämmentynyt se on. Eläimet ovat ilmeikkäitä, jos niitä näkee jatkuvasti ja osaa lukea niiden ilmeitä. Onneksi täällä omat kissat eivät nappaile syömisiä muilta pöydiltä. Sitä en usko, etteikö kumpikaan hiippailisi välillä muillakin pöydillä, kun ketään ei ole näkemässä :)
      Sinulle myös loppuviikon toivotukset.

      Poista
  16. Kissat ja niiden tassut ja ihanat korvat 🖤
    Tosi kiva tuo Finlandia ja musiikki-instrumenttien kuvat. 🎷
    Heti alkoi soida päässä 🎼 komeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finlandiasta voi saadakin komean korvamadon! ;D Frodolla on kunnioitettavan kokoiset korvat. Se kuuleekin aina hyvin, jos jotain epäilyttävää yrittää tapahtua ja pinkaisee karkuun ;)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!