keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Jouluisia tyynynpäälisiä

 Ompelukaverin myötä kankaan leikkaaminen sujuu helposti....tai sitten ei. Tämä kaveri oli kiinnostunut jopa saksista, joten hänet piti poistaa paikalta useita kertoja.  Samilla on muutenkin aina sellainen tehdään yhdessä -meininki. 


Tilasin joskus tätä kangasta tehdäkseni keittiöön joulukapat. Kangas olikin yllättävän napakkaa ja kapoista tuli kapeat, ilman turhia hörhötyksiä.  Kangasta jäi yli aika reilusti. 
Ompelin vanhoihin, harmaakankaisiin sohvatyynyihin uudet joulupääliset.  Molemmissa on vetoketju yhdellä sivulla.  
Kuvista tulee mieleen vanhat kiiltokuvat. 


Mene nyt jo pois sen kameran kanssa! Meillä oli just tärkeä palaveri meneillään! 


Jouluisia kankaita löytyi laatikosta lisää ja ompelin niistä muutaman tyynyliinan ihan nukkumatyynyihinkin. 
Minulla on 2 tyynyä, aika isoja. Mies vannoo pienen tyynyn nimeen ja nukkuu ihan luttanalla tyynyllä. 



Kaappeja kaivellessa löysin myös muutaman vuoden takaiset jouluiset sohvatyynynpääliset. Tein niitä silloin 6. Vaihdoin nekin nyt jouluksi käyttöön. 
Kangas oli muistaakseni Pentikin alelaarista. 


Punaiset asiat  lisäävät joulun tuntua. 💖

25 kommenttia:

  1. Kauniita ,jouluisia tyynynpäällisiä .😊🎅
    ensimmäinen kangas"ihanan -vanhan-aikainen"
    hys!!!
    usko nyt !
    joku roti täytyy olla kuuvaamisessakin/häiritsemisessä ei virallisia neuotteluja sovi häiritä 🤣🤔😻😽

    Punainen tekee joulun!🔴🟥

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hyvien apulaisten kanssa homma hoituu liukkaasti :)

      Poista
  3. Ihanaa "kiiltokuvakangasta". Minullakin oli joskus vähän samantyylistä. Uusilla tyynynpäällisillä saa näppärästi vaihdettua uutta ja jouluista ilmettä. Minäkin kaivoin kaapista pellavakankaita ja siksakkasin etupuolelle muutaman tähden eri värisestä kankaasta. Meneepä muutama pukinkonttiinkin. Meilläkin kissat ovat välillä liikaakin apuna. Ellun intohimo on nuppineulat. Niitä on kiva repiä tyynystä ja heitellä lattialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui miten vaarallisia leikkejä teiän kissoilla (niinkun näilläkin ) Välillä hirvittää, jos ei heti ite tajua, mitä on meneillään. Onneksi kukaan ei syö lankoja, kun niitä on joka paikassa.
      Noihin kankaan kuviin miäkii ihastuin, enkä sitte kunnolla kattonu materiaalia, joten sain vähän turhan jäykkää kangasta verhoja ajatellen. Kapeana kappana menee kuitenkin punaisen virkatun päällä.
      Kiva saada kankaitakin varastosta käyttöön :)

      Poista
  4. Sinulla on kauniita kankaita. Tyynynpäällisiä vaihtamalla saa kivasti väriä ja vaihtelua.
    Vai palaveri meneillään. Ilmeestä päätellen selvästi jotain tärkeää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeestä miäkin sen päättelin, että keskeytys oli nyt pahasta ;D
      Kankaita on ihan turhankin paljon, kuka lie hamstrannut.. kiva kun niille löytyy jotain käyttöä. Tässä kohtaa mietin aina sitä lapsille jäävää kangas- ja lankavarastoa ;D

      Poista
    2. Ompelen ja tuunaan nykyisin sen verran vähän, että karsin omia varastojani raskaalla kädellä ja vein paikalliseen päiväkotiin askartelutarpeiksi. Ottivat mielellään vastaan.

      Poista
    3. Sama se on minullakin ja siksi on kiva kun jotain saa niistä tehtyäkin. Järkevää olis luopua ainakin puolesta määrästä, mutta kun ne on toistaiseksi mahtuneet...
      Eilen kävin läpi pöytäliinakaapin joululiinoja etsiessä. Sieltä jouti aika iso määrä pois. On kyllä helpottavaa sekin, kun tulee väljempää kaappeihin. Olen keränny tavaraa sinne Goodwill myymälään vietäväksi. Olen kasannu ne yhen kaapin pohjalle, eli niitäkään ei ole nyt hetkeen viety. Tyhjää toisaalla, täyttyy toisaalla ;D

      Poista
  5. Nättejä ja jouluisia! Totta, että punainen tekee joulun vaikka nykyään suositaan monia muitakin värejä. Mahtavat noi kissojen ilmeet!
    Viikon päästä on jo aatonaatto... 🤶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika selkee viesti on kissoilla katseessa ;D
      Meillä on kait kaikkia värejä, kun en osaa harmonisesti kattoa yhtään joulukoristeluakaan ;) niitä vanhoja tulee aina kaivettua esiin laatikoista, mut ne koristeet onkin niitä rakkaimpia, vuosia ja vuosikymmeniä läpi käyneitä ja esillä olleitä. Osa ajalta, kun ollaan oltu kaksin, sitten tuli lapsia ja lopulta taas kaksin.
      Jippii! Mulla on aatto vapaa ja eka joulupäivä! Voiko tätä enempää hehkuttaa! ;D Viime vuoden iltavuoro oli ihan ok, mut ei tuntunu kotona ollenkaan joululta.

      Poista
  6. Hah Hah i had to laugh !!Your two cats hah hah get away with the camera HahHaha they are soo funny!

    I like that creative thing you are doing.Nice!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They really seem like they have something secret going on ;D
      One day I was so tired when I came from work, and I wanted to do something creative to rise my mind. Here is the anwer. Not bad :)

      Poista
  7. Kauniita tyynynpäällisiä jouluisissa väreissä.🌲🎄🕯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Punainen tuntuu jouluisalta. Joulun jälkeen sitten taas mietitään jotain muita värejä..viimeistään vappuun mennessä. Ai mutta silloinkin käy punainen ;D

      Poista
  8. Ihanaa jouluista tunnelmaa. Kiva laittaa eri kuoseja eri vuosina, tuntuu aina uusilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että pienillä asioilla näyttää koko tila uudistuvan.

      Poista
  9. Tyynyliinoilla saa hyvin vaihdettua sesongin mukaiseen tunnelmaan. Kauniita kankaita. T: Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Nääkin kankaat oli marinoitunu jo aika kauan, kunnes yht´äkkiä pääsivät käyttöön.

      Poista
  10. Kivoja kankaita, kauniita. Minulla on tummanpunaiset satiinipuuvilla lakanat jouluna ja minullakin on ihan littana tyyny 🤗❤
    Hyvät ja samanlaiset ilmeet kisuilla joten jotain yhteistä on tekeillä ehkä juurikin palaveri. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvillasatiini tuntuu kivalta, toisin kuin pelkkä satiini. Olen kerran sellaisetkin erehtynyt ostamaan. Sekin tuntuu omalla tavalla kivalta, mutta haittojakin on..

      Poista
  11. Hienoja joulutyynyjä kaikki,mutta nuo "kiiltokuva" tyynyt ovat yliveto. Kusilit kyllä suuresti ihmettelevät,että mitä se emäntä kaiken aikaa puuhaa ja puhuu jostain jolusta=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täällä ollaan aika rauhallisia joulun suhteen, ei isompaa höösäystä :) Ruuatkin on suoraan kaupasta... jotain tulee tehtyä sitten ihan jouluna, kuten kinkunpaistoa yms.

      Poista
  12. Onpa ihanan nostalginen joulukangas!
    Kävin kangaskaupassa, verhon tein, tyynyt vielä vaiheessa... Tällä vauhdilla valmistuvat ehkä ensi jouluksi, hyvässä lykyssä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!