perjantai 27. marraskuuta 2020

Merrin joulupesä

 Tälläistä pahvilaatikkomäärää ei voi vain ohittaa olankohautuksella ja viedä kaikkia  pahvinkeräykseen, eihän??  Tässä pienemmät lootat ja isompiakin oli muutama. 

Nämä pienemmät ovat kivan kokoisia ja niissä on kannetkin. Kuvittelen lajittelevani niihin jotain... ehkä...joskus... en ainakaan heitä pois. 😂


Isompaan pahvilaatikkoon päätin tehdä Merrille joulupesän. Sellaisen, jossa on pehmusteet ja kissa voi siellä maata jouluisin miettehin. 😸
Ensin kuvittelin päälystäväni laatikon jollain joulukankaalla. Ei oikein löytynyt sopivaa.  Tuli ajatus, että voisi oikein sisustaa ja tehdä laatikosta olohuoneen väreihin sopivan. 
Harmaata kangasta ei löytynyt. Yht´äkkiä muistin, että minullahan on jemmassa jotain vanhoja tapettirullan jämiä. Kas kummaa! Mitäpä sitä ei taas kaapista löytyisi? Oli harmaata tapettia, eli justiinsa sopivaa. 


Leikkasin kansilärpäkkeet pois. Päälystin laatikon tapetilla ja ulkoreunalle törsöttelin vähän kuumaliimaa tapetin alle. 


Vähän istuvuutta olisi voinut olla enemmän noissa sisään päin kääntyvissä reunoissa, mutta kaikkea ei voi saada. Ei edes ihan aina. 
Aiemmin syksyllä ostamani patjamateriaali pääsi nyt käyttöön.  Ostin silloin tarkoituksella reilummin, että saan tehtyä jotain muutakin Osan keräilin sieltä niiden roskapussista matkaan, luvan kanssa tietysti. 
Leikkasin lootan muotoisen  palasen.  


Tarkoitus oli muka ommella "tyynyn" päälle joku patjapussi. Tajusin sen aivan turhaksi. Joulukangasta sopiva pala ja petasin sen vaan tuohon patjan päälle. Nyt se on helppo vaihtaa kissan kevät- ja kesäpesäksi. 😁


Kuten näette, laatikko sopii väreiltään hyvin olohuoneeseen. 




Merrillä on hieman epäilevä ilme noin niin kuin aluksi. Korvat ovat taakse päin. 



Kyllä se siitä lähtee. Tälläinen patjapesä pitäisi saada uloskin, jos siellä makoilee ja tarkkailee ympäristöään. Ei pääsisi takapuoli huurtumaan. 


Ai sinä ihmispalvelija! Et sitten edes tajunnut tämän laatikon perimmäistä luonnetta?? Teidän täytyy tietenkin kantaa minua tässä laatikossa! Mars matkaan! 


Merri on aina tykännyt siitä, että sitä kannetaan ympäriinsä esim. maton sisällä, korissa, laatikossa, puunkantokorissa, peiton sisällä. Tämähän on tietysti lentävä laatikko! 

Hyvää viikonloppua! 

39 kommenttia:

  1. On Merrillä vähän epäilevät ilmeet :)
    Mukavaa viikonloppua ja Merrille myös lentolaatikoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilys on jo hiipunut ja laatikkoon hypätään jo ihan oma-aloitteisesti odottelemaan. Tuijotusta vähän aikaa niin johan joku ottaa ja kantaa ;D

      Poista
  2. Ihana jouluinen pesä Merrillä:)) Ja muuntuu vuodenajan mukaan..... Meijän kisulit leikkii isolla pitkällä pahvilaatikolla, jossa on 2 kulkuaukkoa ja pieniä kurkistusaukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuntautumiskyky oli tässä kiva bonus. Aluksi ei ollu oikein selvillä, miten tämä oikein toteutuu :)
      Hei mutta pahvilaatikoistahan vois tehä oikein kerrostalon!

      Poista
  3. Hieno laatikko. Pääset ihan lentomatkalle mikä on harvinaista nykyisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole mitään karanteenia. Ainoa testikin on se, että palvelija jaksaa nostaa laatikon ilmaan.

      Poista
  4. Hieno pesä Merrille! Sopii niin sisustukseen kuin Merrinkin väreihin.
    Meidän Juuso tykkäsi eniten minun lankakoristani. Minä taas en tykännyt kissankarvaisista villalangoista, joten ostin Juusolle samanlaisen korin, jonne laitoin pehmoisen peiton pohjalle. Siitä huolimatta Juuso meni mieluummin pötköttämään minun käsityökoriini. Paitsi jos kannoin hetken Juusoa sen omassa korissa. Siitä se tykkäsi. Eli "lentämisestä" tykkääviä kissoja on näköjään enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merriä ei onneksi langat juurikaan kiinnosta. Luulen silti, että meillä on kissankarvoja joka puolella, eikä ykskään neule välty lisälämmöltä :)
      Taitaa olla parasta, kun pääsee työntymään johonkin sekaan :) Ei nää erityisesti kissaa varten tehdyt pesät oikein jaksa loputtomiin kiinnostaa. Meillä on yläkerrassa se virkkaamani ja värkkäämäni hieno kissapesäluola, Siellä ei käy enää kukaan. Sitä ei oikein voi edes lennättää :)

      Poista
  5. Ihana joulupesä!!😻🎅
    ...oiskohan Merrillä....korvat sen vuoksi takana?,,kun miettii että,onko nyt joulun odotus virallisesti aloitettu??
    noin näppäristä ja siisteistä laatikoista sais labyrintin Merrille😽😼😾😻😺
    ..no älyskö ne ihmispalvelijat kantaa Merriä:),,lentolaatikossa..
    Kiitos ,tästä iloa tuottavasta tarinasta! Merri Ja Sartsa!
    Hyvää viikonloppua,teille!😺😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri ei ole ihan varma, onko se käyttäytyny hyvin näin joulun alla. Ei se ole edes kirjottanu joulupukille kuulemma vielä.
      Noi ekat lootat on sen verran pieniä, että eihän tää kissankokonen Merri sinne edes mahdu :) Lapset teki aikanaan paljon pahvilaatikkoviritelmiä eri asioihin, kuten gerbiilijuoksuradaksikin. Merrin labyrintti pitäis olla aika iso... Entäs Väinö? Onko labyrinttiä??
      Lentämistä on harrastettu erilaisilla lentohärveleillä päivittäin. Niissä on se hyvä puoli, että eivät aiheuta saasteita ollenkaan.
      Miä oon aamupalalla ja töihin lähössä. Nyt on sellanen ihme, että Merri jäi nukkumaan! Ei tullu minun kanssa hiippailemaan, kuten yleensä. Taitaa talvi vaikuttaa unirytmiin ;)

      Poista
    2. totta ,kissalabyrintissä pitää olla tilaa...:) Väinölle riittää kun juoksee terassilta takkahuoneen avoimesta ovesta ,makuuhuoneeseen,sieltä olkkarin kautta keittiöön kurvaus ja takas terassille,Onneksi tätä ei harrasteta kun ,ulko-ovi visusti näin talvi aikana...Matot saa kyytiä.Onneksi juoksee "jarrut päällä"🧡🐶😽
      Se on hyvä tuo saasteeton lentäminen..:)

      Poista
  6. Pesästä tuli oikein soma ja nyt saa kankaan vaihdettua helposti, kun se ei ole ommeltu tai liimattu kiinni. Seuraavasta laatikosta voitkin sitten askarrella ulos pesän, ettei Merrin tarvitse makoilla pihalla pehva kuurassa. Mukavaa viikonloppua Merrille je muille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri varmaan arvostaa tosi paljon erivärisiä kankaita ;D Taitaa osa laatikosta olla palvelijoiden iloksi ;D
      Mutta patjamateriaalia ostin ihan tarkotuksella enemmän, että tekisin ulos jonkun "lämpöpatjan". Eihän tuo ulkoilu ihan hirveästi näytä kylmemmillä säillä kiinnostavan. Nopeita pyörähtyksiä omassa ulkohäkissä useita kertoja päivän aikana ja loppuaika sohvalla makoilua. Se on tainnu omaksua tuon ulkoilurytminsä meiltä ihmisiltä :)

      Poista
  7. Täytyihän Merrin tietenkin saada oma joulupesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Joulufiilis on jo olemassa :) Sohvan nurkka kiinnostaa edelleen eniten...

      Poista
  8. Ihana joulupesä ❤ Hyvä vinkki kissallisille ja meille kissojen ystäville ❤ Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian mutkikkaan kautta aloin hommaa suunnitella ja päädyin lopulta näin helppoon ratkaisuun ;) Merrille on varmaan ihan sama missä pahvilaatikossa se makaa, mutta onhan tuo vähän siistimpi olohuoneeseen.

      Poista
  9. Hauska idea. Kantaminenkin kuulostaa hauskalta.
    Leppoisaa lauantaita!
    (Vaikka sen toivottaminen kuulostaakin just nyt hieman kornilta..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantaminen on hauska leikki :)
      Leppoisuus alkoi tuossa klo 15 paikkeilla, kun pääsin töistä ;D

      Poista
  10. Hieno tuli, kissathan tunnetusti rakastavat nukkua pienissä koloissa ym. Meillä Viirun lempparipaikka on puuhellan päällinen, kun takan muuri hohkaa siihen lämpöä (itse hellaa meillä tulee tosi harvoin käytettyä). Mukavaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän hitaasti lämpiävää sorttia on nyt ollut Merri kuitenkin tän laatikon kanssa (jos ei sitä kanneta). Eilen tuli kuitenkin Maia ja Sam kamut, jotka heti tajusi, että tää on uutta! Nyt varmaan kelpaa jo Merrillekin makoilu :)

      Poista
  11. Voi Merriä! On kyllä onnekkain kissa, jonka tiedän. Etten sanoisi, että pysyvät kissanpäivät. Ihana laatikko, hyvin merrimäinen. Ja lentäväkin vielä.

    Äiti aina sanoi, että aika tavaran kaupitsee. Oli hän kyllä aika hamstraaja, mutta olen huomannut itsekin, että yksi jos toinen talteen laitettu tuote joskus sitten on paikallaan.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispa ihanaa, jos ois itelläkin pysyvät kissanpäivät! Etenkin tulee mieleen just nyt, kun on TAAS herättävä töihin. En oo aamuihminen ollenkaan ja viides aamuvuoro tuntuu jo kidutukselta. Huomenna vielä yksi ja sitten on viikko vapaita, ihanaa! Sitten yritän niitä kissanpäiviä itekin ;D
      Kaikelle romppeelle pitää vain antaa uusi mahdollisuus :) Joissain asioissa osaan luopua ja laittaa kiertoon, mut sit näissä ihan älyvapaissa, tarpeettomissa asioissa iskee yht´äkkiä hamstraamishimo ;D
      Semmonenkin sanonta on, että mitään ei kannata heittää pois, mitä seuraavaan sataan vuoteen saattaa tarvia. Tästä tää viikko taas lähtee käyntiin. Vääjäämätöntä ajankulkua. Samoin sinulle!

      Poista
  12. Ohh beautiful Merri !She is soo cute and you did a nice cosy place for her :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri is a HE -cat ;) I won`t tell him, what you said ;D
      Merri got his friends, Maia and Sam here yesterday. Now the box is in busy use.
      Thanks for visiting and have a nice new week!

      Poista
  13. Wau, lentävä jouluboxi, kyllä kelpaa!
    Teimme koiralle myös nukkumapesän, jalat ja kaikki - suhtautuu siihen hyvin epäluuloisesti. Eka patja ei kelvannut (ikealainen), piti vaihtaa (askon valikoimista) ja nyt jo sentään suostuu nukkumaan siellä. Ainakin melkein koko yön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika ;D Aika tarkka ja merkkitietoinen on teidän koiruus ;D Ja noin suuren vaivan näitte. No voin lohduttaa, että Merri ei kovin paljon ole tätä lootaa nukkumapaikkana käyttäny, mut eilen tuli tosiaan Maia ja Sam kylään ja pienen epäluulon jälkeen heille kelpasi loota makoiluunkin. Merri joko hylkää sen tulevaisuudessa tai sitten se tykkää siitä, kun siinä on kavereiden hajut.
      Yöthän Merri nukkuu pääosin minun jaloissa.. ja onhan sillä meiän sängyssä oma teltta ;D

      Poista
  14. Kissamaisen ihanaa loikoilua. Ettei vaan ole hernettä patjan alla?
    Pahvilaatikoista on moneksi. Siistit ja tukevat laatikot on aina tarpeen, niihin voi aina unohtaa jotain. Kausivaatteet, ei mitään päälle pantavaa. Jemmalahjat, ihan varmasti ostin. Karkkipiilo, kyllä ne vielä jostain löytyy jne.
    Mukavaa marraskuun viimeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkipiilo löytyy aina :)
      Merrillä taisi olla herne patjan alla, kun se ei nyt oikein makailekaan laatikossa. Kyläilevät kissakamut on onnneksi kiinnostuneet lootasta.

      Poista
  15. Niin soman kotoisan laatikon teit Merrille. Minäkin kannan töistä pahvilaatikoita kotiin ja aina niille löytyy käyttöä, ennemmin tai myöhemmin. Lähetän joskus postia enkä raski maksaa laatikosta, jos sen voi tuoda ilmaiseksi kotiin, postimaksut on muutenkin kalliita. Pakkaan myös lankoja laatikkoon kaappiin, jotta olisi helpompi säilyttää. Kissaa ei ole, mutta jos olisi laittaisin laatikon juuri noin, tai ehkä jättäisin vähän kantta vaanimisleikkiä varten...Eräs kissa muinoin asusteli vanhassa käsilaukussa, kun sinne pääsi kivasti piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuntuu, että tästä meni se paras hohto pois, kun aloin tätä tuunata... luxusmalli ei vedä vertoja karvalakkimallille.
      Minua vähän houkuttaisi hankkia sellanen vanha matkalaukku ja tehä siitä kissan paikka. Tuskin se kuitenkaan kissaa kiinnostaisi... enemmän kai minua ;D

      Poista
  16. Tulipa ihana kotipesä. Tuolla kelpaa juoksulla ja nauttia lepohetkistä.

    - Pahvilaatikot ovat aarteita. Itse säästän niitä usein ja varasto kasvaa kasvamistaan. Jotkut laatikot sitten taas ovat vaan kauniita kuten esim. Aino ja Reino -tossulaatikot. Joulun alla varastosta on hyvä hakea milloin minkäkin kokoinen pakkauslaatikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää paikkaansa. Välillä huomaa, että ei niitä tullut käytettyäkään... ;D

      Poista
  17. Minä voisin toivoa joulupukilta Merrin pahvilaatikkokantelusessiota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odota siellä, niin kannan Merrin ensin laatikoineen sinne, niin voit aloittaa!

      Poista
  18. Ihana jouluinen kantopeti ja vain mielikuvitus on rajana, kun sen kyytiin pääsee :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!