tiistai 20. lokakuuta 2020

Koirasukat

 ...ja monta TV -ohjelmaa myöhemmin, valmistuivat myös nämä koirasukat.... 



Onko näissä nyt samaa näköä?  Minun mielestäni on ihan selvästi!


Jotkut voivat tietysti olla eri mieltäkin....

Odotapas palvelija, kun kerron Ruutille, mitä väität!



Voihan tämä olla kuka vaan Ruut, eikä juuri tuo, jonka me tunnemme?


Sukat on neulottu Nallesta, kulutus 120g. Silmukoita puikoilla 17 ja resorin jälkeen lisätty yhteensä 2. Terässä 15/puikko. Puikot kokoa 3. 
Kuvio löytyi Pinterestistä.  Se on neulottu molemmin puolin vartta. Kirjainmallin värkkäsin itse. Kuviot on neulottu peilikuviksi, paitsi tietysti nimi 😁
Sukat ovat kokoa 39. 


Onko nyt päästy koronan alkulähteille? 😜



No ei olla!  Neulominen käy työstä ja välillä on käytävä hierojalla.  No ehkä vähän muitakin syitä voi olla, kuin neulominen.  Hierojani keksi laittaa imukuppeja käsien lihaskireyksiin. 😂 Positiivista oli tällä kertaa se, että en ollut kuulemma päivän kirein asiakas.  
  
Olen joskus kauan sitten käynyt kuivakuppauksessa, hieman eri tyyliin kuitenkin, mutta välineet kai kehittyvät? Tässä ei tarvittu tulta ollenkaan 😅   Minulla on mielikuva, että oli jotain kuppeja, joista tuli poltti hapen pois ja sitten kuppi  imeytyi ihoon. Voin olla väärässäkin, kun aikaa on kulunut kokemuksesta. 
Onko joku käynyt oikeassa kuppauksessa? Sitä en uskaltaisi kokeilla. 

Venyttely olisi kyllä kaiken a ja o.  Tarvisin kuitenkin jonkun potkimaan minua persuuksille, että tulisi venyteltyä...   Sitten , kun on oikein kireä ja kurja olo, niin venytyksetkin muistuvat mieleen.    Ja tietysti Perskindol 🙏

Vetreää päivää Teille Kaikille ! 

26 kommenttia:

  1. Tulipa upeat koirasukat ja ovat aivan mallinsa näköiset. Olet taitava. 😊👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊
      Löytyi hyvä mallikuva ja värivalintakin.

      Poista
  2. En ole käynyt kupattavana ja oikeaan en uskaltaisi mennä. Mutta tällainen sun tyylinen kävisi kyllä. Mulla tuli eilen ikävä hartia- niskajumi ja päätä juili kyllä ihan omiksi tarpeiksi. Venyttelin. Yritän venytellä niskanseutua ja hartioita ainakin joka toinen päivä, mutta nyt jäi viikonloppuna väliin ja sehän kostautui.

    Sukissa on kyllä niin paljon näköisyyttä, että sanoisin, että kävisi melkein passikuvasta. Ihanat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaan en menis minäkään.
      Päänsärky on inhottavaa. Lihasjumeja tulee silloin ja tällöin. Usein hommasta, joka ei oo tavanomainen, "väärät lihakset" on joutunu hommiin. Joskus on huono tyynykin.
      Vielä puuttuu muutamat joululahjasukat 😁

      Poista
  3. Kyllä on Ruutin näkönen kuvio ja hienot sukat.
    Tarttis kuppausta täälläki, ei tuu vaan venyteltyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siihen venyttelyyn tarvis joku orjapiiskuttaja viereen 😅

      Poista
  4. Kauniit sukat,
    ja ihan on mallin näköiset.
    Hitsi kun naurattaa nuo Merrin kommentit..ja ilmeet,,,😻
    Taitava neuloja olet!😊🧡
    Minä kattoin että kuppauksen jäljet...
    voimistella ja venetyllä sais täälläkin..enempi.
    Kiitos!😀😼
    Vetreää,päivää Sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heräsin juuri, eikä tunnu vetreältä. Missä vika?
      Merri on jo pihalla, vaikka on kylmä. Ei varmaan kauaa tarkene...

      Poista
  5. Voi miten upeat koirasukat! Olet niin taitava. Minua kauhistaa kaikki kuppaukseen viittaavakin. Pelkään,että sattuis kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan koukuttunu näihin kirjoneuleisiin ja kun hyvä kuvio osuu kohdalle, niin taas mennään ;)
      Kuivakuppaus ei satu enempää, kuin reilu hierominenkaan. Minusta aina tuntuu, että hieronnan täytyy tuntua, tai se ei auta. Varmaan ihan virheellinen ajatus, mut silti. OIkeaan kuppaukseen en kyllä menis.

      Poista
  6. Onpa kauniit ja taitavasti neulotut sukat! Ihan on mallinsa näköiset. Mitäpä jos saunassa vihtoisit ja oikein harjalla kuuraisit lihakset pehmeiksi? Venyttely, jokaiselle tarpeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen kuono ja korvat ainakin ;)
      Vihtomista tulee kokeiltua joskus kesällä mökillä...harvoin.
      Oisinpa muinainen faarao, jonka päivä alkoi öljyämisellä ja hieronnalla. Olis iho hyvä ja lihakset vetreät (lukeminen kannattaa aina ;D ).

      Poista
  7. Hienot sukat ja ihan ovat näköiset, vau!
    Kuppausta en ole kokeillut ja tuskin tulen koskaan kokeilemaankaan. Äiti jaksaa aina komennella venyttelemään, mutta huonosti on kehoitukset menneet perille. Kannattaisi kyllä!
    Kello on 22:22 - hyvää yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Profiili kohillaan :)
      Miten sitä ei voi tehä mitään, mikä olis järkevää. Ainakaan pitkäjänteisesti...
      Ai niin ja huomenta klo 9.19.

      Poista
  8. Åhh så fine sokker😊De er helt lik hunden din😊Cupping Wow😀Aldri gjort det,håper det virket😊Pusen er så skjønn❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mietin, miksi vastaan aina englanniksi, vaikka saat tekstistäkin selvä, kun se on suomeksi ;D
      Kuivakuppaus ilmeisesti laukaisee lihasjännityksen nopeammin, kuin käsin hieronta.

      Poista
  9. Oi, miten hienot sukat! Niin siistiä käsialaa - olet taitava kutoja. Kuppausta en ole kokeillut. Niska-hartia seutuni vaatisi jumppaa ja venyttelyä päivittäin. Innostun neulomaan ja istua käpötän neulomus käsissä liiankin poitkän aikaa yhtä kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä kuvio vie mennessään.
      Liikaa tulee kökötettyä. Pitäisi nousta kai 10 minuutin välein liikkumaan... kai se vielä kostautuu, kun ei noussut :( Innostus se kai vie mennessään.

      Poista
  10. Koirasukat ovat ihan parhaat. Miten hyvin nuo kuviot tulevatkin esiin.

    Tuo kuppaus on aika hurjaa. En ole ikinä itse ollut. Enkä oikein suunnitellut kauan. Onko se hyvä kokemus pyörii aina mielessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva värivalinta niin kuviot erottuu. Toisaalta liian vaaleassa näkyy haaleana tuo mukana kulkeva lanka. Pitäis opetella tuota päälipistelyä paremmin.
      Kuivakuppauksessa ei oo kokemuksena mitään vikaa, voin sanoa sen vanhan kokeilun perusteella. Lihakset kai pehmenee nopeammin, kuin käsin.

      Poista
  11. Ihanat sukat! ja ehdottomasti samaa näköä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä! Kiitos tästä. Merri saa pitkän nenän :)

      Poista
  12. No johan nyt! En ole ikinä kuullut kuppitekniikasta! Ja kuppauksessa en ole käynyt, mutta pikkutyttönä sitä kyllä nähnyt. Hymyillen kaikki tulivat saunasta. Paitsi minä. Lakanan valkoinen minä en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jäädä vähän traumoja lapselle, kun ei ole saanut saunoa ilman tuollaisia näkyjä. Aikamoista sotkemistakin varmaan... Nyt rupesin muistelemaan, oliko siinä Vain elämää -ohjelmassa yhtenä vuonna joku kuppausjuttu? Ei ole kuppaus mihinkään kadonnut :) Minuakaan ei kyllä vanhaan malliin kupata!

      Poista
  13. Koirasukat on Ruutille ust passelit. Mutta noista ihokuvioista tuli jotain ihan muuta kuin kuppaus mieleen. Aattelin oitis, että onpas siellä kiihkeä syksy meneillään =). Minä ja minun vilkas mielikuvitukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruut saakoon sukkansa ;D 2 tassua jää kyllä ilman.
      Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa..... nyt on ihan toisenlaiset kuviot ja muutenkin eri paikoissa ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!