lauantai 4. elokuuta 2018

Vanhaan malliin

Viimeisiä työpäiviä ennen lomaa viedään!!
Vaan siltipä ehdittiin Nekun kanssa työpäivän jälkeen katsastamaan Wiipurintien markkinat. Siellä oli jos jonkinlaista kojua, joissa myytiin ja tehtiin käsitöitä raudasta lanka-ja keramiikkatuotteisiin jne.

Lapsille oli tarjolla kaikenlaisia huvituksia; jousiammuntaa, voima- ja tarkkuuslajeja ja vaikkapa tälläinen leipäkäyttöinen karuselli. Ennen kuvan ottoa korit olivat täynnä, mutta nyt hiljainen hetki.



Lankaakin oli myytävänä upeissa väreissä! Nyt en muistanut ottaa ylös, kuka näitä möi. 


Esiintyjiä näytti viikonlopun ajalle riittävän. Nytkin oli kahdessa eri paikassa musiikkiesitys meneillään. Tässä pätkä  Kings & Beggars yhtyeen esityksestä. Esitteen mukaan he esittävät eurooppalaista vanhaa musiikkia ja kansanmusiikkia, josta nauttivat sekä aateliset hoveissaan ja yksinkertaiset ihmiset kaupungeissa ja kylissä. 
En tiedä mitä kieltä laulu oli. Mielikuvituskielikin olisi mennyt ihan täydestä, jos oli sitä. 😄


Yhdessä kojussa myytiin koruja. Otin pari kuvaa näistä soljista. Sain esitteenkin, jossa kerrotaan, että kyseessä on verkkokaupanakin tunnettu Kelttikorut. 


Tykkäsin erityisestä näistä. Niitä voisi käyttää vaikka huivisolkina tai koristeena.  En uskaltanut ostaa, kun olen niin huono käyttämään koruja. Toisin sanoen osasin kerrankin hillitä itseni. ..


...ainakin seuraavalle kojulle asti. 😅 Sieltä tarttui mukaan tämä nahkainen rannekoru, jossa on magneettilukko. Tykkäsin väreistä, vaikka ne eivät nyt tähän tilanteeseen oikein sopineetkaan. Minulla on silmälasinsangoissakin tuota punaista. Sormessa keikkuu aiemmin ostettu sormus. Ei vihkisormus, vaikka nimettömässä onkin. 😆


Illalla esiintyi vielä Rohan tallit, joilla on aina jokin tarina esityksessä, jossa pääosassa ovat tietysti hevoset ja niiden taidot. Nyt oli kyseessä Juhana III:n turnajaiset 1500 -luvulta. Vietetään Helavalkeiden turnajaisia, joissa veri kohisee kuumana ritareiden kesken, päätyen lopulta lähes yhden ritarin surmaan. Erimielisyydet saavat lopulta ratkaisun ja rakkauskin kukoistaa. 
Hevoset osasivat paljon temppuja, olivat rohkeita, eivätkä välittäneet tulesta, yleisöstä ja kaiuttimien kovasta äänestä. Ne pysyivät hyvin hallinnassa. Ritareilla oli upeat asusteet ja haarniskat. Hevosetkin olivat saaneet turnajaiskoristelun.


Nyt on vain 1 päivä enää töitä ja sitten 4 viikkoa lomaa!!
Uunissa paistuu vielä kakku työkavereita varten. 
Kaikenlisäksi ulkona tulee vihdoinkin vettä!!! 

15 kommenttia:

  1. Kivat markkinat! Mä tykkään markkinoista jos ei ole liikaa väkeä ja tungosta. Nuo kelttikorut ovat kauniita, mutta oivallisen rannekorun löysit.

    Mä olen meidän kaupoissa katsellut lankoja, mutta ne ovat aina valtaosin akryyliä. Mikähän siinäkin on?

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tervetuloa lukijaksi. :)
      Olen vähän huono käyttämään koruja ja nykyään osaan jo ymmärtääkin sen koruja katsellessa. :) Kaikki mikä näyttä kauniilta, ei välttämättä tule käyttöön. Tuo rannekoru on vähemmän korun oloinen, siksi se tarttui mukaan. Noi soljet on kyllä kauniita...
      Onko teillä "villaeläimet" harvinaisempia? :)

      Poista
  2. Mikä ihme on leipäkäyttöinen karuselli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Meilläpäin sanotaan aina näin, kun jokin asia toimii elävän käyttäjänsä voimilla. Tässä tapauksessa ihminen syö leipää ja voimat kasvavat ja jaksaa pyörittää lihasvoimin karusellia. :)

      Poista
    2. Jassoo. Meilläpäin sanottaisiin kauramoottorikaruselli ;)

      Poista
  3. Voi kuinka kivat markkinat tuntuu olleen. Täällä sataa tänään vettä. Onmukavaa ja onneksi viileempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileys ja sade ovat ihan hyvästä. Paitsi jos jäävät päälle. Ehkä ei vielä elokuussa tarviis vetää ihan kylmille keleille. Etenkin kun lomani vasta alkoi. :)

      Poista
  4. Olihan markkinat!
    Olen ostanut joitakin Kelttikoruja, tykkään ja pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miäkin tykkään, mutta uumoilen, että en pitäisi, kuin ehkä kerran tai kaksi. Minulle tulee liioista koruista joulukuusimainen olo.
      Nämä on perinteiset markkinat näillä kulmilla. Keskiaikamarkkinat ja -tapahtumat on muutenkin minusta lisääntyneet viime aikoina.

      Poista
  5. Kauniita koruja. Kuinkahan olisi käynyt, olisinko pystynyt hillitteen itteni, jos olisin ollut paikan päällä. Aika vähälle käytölle korut olis kyllä jääneet, joten parempi pysytellä kotona. Hauska tuo ilmaus, että musiikista nauttivat yksinkertaiset ihmiset kaupungeissa ja kylissä. Oikein rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista. Yritän ottaa kaiken irti siitä, että ei tarvii lähteä töihin. :)
      Miä taidan kuulua noihin yksikertaisiin, kun en ole aatelinenkaan. :)

      Poista
  6. Hyvää ja rentouttavaa lomaa! Kivan retken olette tehneet, turnajaisineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Näillä tapahtumilla taitaa olla aina vaan enemmän harrastajia/ osanottajia.

      Poista
  7. Löysinpäs kivan blogin tuolta Tuijan blogin kautta😊Mukavaa viikkoa p.s liityin lukijaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Täytyypä piipahtaa vastavierailulle. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!