maanantai 15. huhtikuuta 2024

3 kuvaa huhtikuu

 Huhtikuu on puolessa. Vielä olisi aikaa kuvailla huhtikuun kuvahaasteeseen, mutta kuvat taitavat olla jo kasassa 😃 Kristiina K:n Vain kolme kuvaa -haaste on taas tässä.  Tällä kertaa se on H niin kuin huhtikuu. 


HUULIHARPPU on Merrin ihmetyksen kohde.  Soitin löytyi lelujen seasta ja Merrin sävelkorva hämmentyi täysin harpun äänestä. 


Frodo on HÄMMENTYNYT, vaikka ei kuitenkaan huuliharpusta.   Eräänä iltana Merri näki ulkohäkissä ollessaan jotain liikettä pihalla. Kyseessä oli ilmeisesti jänis, joka liikkui pihan poikki. Merri suorastaan syöksyi olohuoneen ikkunan ääreen tuijottamaan. Siitä vielä takaisin ulkohäkkiin ja taas uudelleen ikkunalle. Frodo luuli, että nyt on todellinen hätä kyseessä ja jähmettyi mangusti -asentoon pitkäksi toviksi. 


Artusta tuli HURMAAVA HOTTIS, kun se sai uuden villapaidan. Paita on komea ja niin on koirakin. 



Näiden kuvien myötä toivottelen mukavaa viikon alkua harmaasta säästä huolimatta. 

38 kommenttia:

  1. Hienosti keksityt sanat ja tuo mangusti-asento on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nauratti yhtenä iltana, kun katsottiin telkkua ja sitten alkoi tämä sirkus , joka päättyi magnustiin ;)

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja tuo mangusti on niin mainio!
    Kivaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä parhaat tilanteet menee ohi ennen kuin saa kameran käsiinsä, mutta tämä magnusti -vaihe kesti tosi pitkään ;)

      Poista
  3. Voi että, niin ihanat eläimet <3 Frodo on mainio mangusti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo voisi hyvin tehdä stunttikeikkaa magnusti -aiheisissa luontoelokuvissa ;D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Täytyy selvittää, onko latinankielinen nimi jo rekisteröity. Sehän on siis viikses frodontus.

      Poista
  5. Kuvat ja sanat ovat hienot. Hauskoja nuo kissojen ilmeet.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Tuota kuvaa edelsi tilanne, että pikkutyttö löysi tuon lelulaatikosta ja minä puhalsin harppuun. Merri hämmästyi niin, että laskeutui kesken päiväunien tuohon kiipeilypuun alemmalle tasolle ;)

      Poista
  7. Hyvänen aika miten ihanat kuvat. Merri ei suorastaan usko, että huuliharpusta lähtee ääni. Ja aivan huippu tuo teidän magnusti. Suloinen on myöskin tuo pieni hottis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri haistelee ja miettii, josko se ääni mahtaa taas yllättäin kuulua ;) Magnusti on nyttemmin taas muuttunut kissaksi ja Arttu pärjännee taas ilman lämmettyä ilman villapaitaa :)

      Poista
  8. Ihanat kuvat! Frodo on tainnut katsella Timonia ja Bumbaa, sen verran vakuuttava tuo asento on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä katsellut, mutta tuohan on korjattava ensi tilassa!

      Poista
  9. Hauskat h-kuvat! Frodo näyttää mangustina jättiläiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo on se, joka nousee kukkulan päälle pystyasentoon ja tähyilee, onko vaara lähellä ja toiset luimuavat omiaan siinä ympärillä :)

      Poista
  10. Voi ihanuus tuota teidän Mangustia! Oikein voin kuvitella, miten hämmentynyt Frodo on😅🤭 Meillä taasen ollut Tacon leikkauksen jälkeiset päivät, joten niissäkin riittänyt seurattavaa🙄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Tacolla elämä taas alkaa hymyillä!
      Huvittavinta tuossa Frodon asennossa oli se, että se kesti ja kesti, kun yleensä hassut kestää vain hetken ;)

      Poista
  11. Niin parasta tuo mangusti asento🐈‍⬛
    Niin nauratti yksi päivä, kun oli samassa asennossa ja katseli ikkunasta pihalle😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimillä on kai jokin sisäinen vaisto toimia eri tilanteissa, kuten joku muukin eläinlaji on hyväksi todennut ;D

      Poista
  12. Ihan parasta tuo mangusti asento, eli hämmentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä väkisinkin hämmentyy ja on varuillaan, kun toinen juoksee pää kolmantena jalkana edes takaisin :)

      Poista
  13. Frodon kuva voisi olla vuoden luontokuva :-) :-) ja ei yksin sen asento vaan vaan myös katse kertoo, että nyt on jotain erityistä ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden luontokuva: kissa, joka luuli olevansa magnusti!

      Poista
  14. Hih, olet aika mangusti Frodo :D Mun pitää kyllä myöntää että minä en osaa tuota asentoa - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Merrikään osaa. Pitää olla tosi siro, että luonnistuu. Merrillä ei ole mitään toivoa ;D t: Frodo

      Poista
  15. Hurmaavat kuvat, huuliharpusta hätääntyneeseen mangusti-kissaan ja pieneen koiruliin 💗
    Kyllä on ihanat yllätykselliset lemmikit.

    VastaaPoista
  16. Frodon mangusti-asento kirvoitti päivän naurut. On se vaan metka kissa, kuten kyllä Merrikin.
    Oletko itse kutonut Artun paidan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa naurattiko meitä, kun oli tilanne päällä ;D Frodo tuntui seisovan ikuisuuden tuossa asennossa ;D
      Äiti on ostanut tuon villapaidan jostain.

      Poista
  17. No nyt on asenne ja ASENNOT kohdillaan...
    Seuraavassa hetkessä Merri varmaan jo puhalsi ensi sävelet....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sieltä melkein Possut ja siilit tulvahti korviimme ;D

      Poista
  18. Oi että sulla on ihanat kissat ja Arttu hurmuri. Heidän avustuksellaan tuli huhtikuun h-kuvatkin suit sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten kanssa ei aika käy koskaan pitkäksi :)

      Poista
  19. Mikä söpö asento Frodolla! :D Ja Artulla hieno villapaita, kelpaa odotella ensi talvea - tai tuntuuhan tämä nykyinen vain jatkuvan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!