Elokuun päiviä...

 Upeita auringonkukkia saa hakea kaupungissa muutamasta nimetystä kohteesta kuka vaan.  Mökille mennessä totesimme, että nyt ne ovat kukassa!  Sinne siis!  Muutama muukin oli pysähtynyt kukkia hakemaan. Minä crockseissa pörhälsin pellolle vain todetakseni, että on muuten aika märkää, eikä kukkivia kukkia olekaan ihan lähellä maantietä....  Kyllä punkit kirmasivat, kun viimein palasin muutaman valtavan kukkavarren kanssa pellolta autolle, juuri parahiksi saapuneessa vesisateessa kastuneena.  Varret olivat jotenkin pisteliään karvaisia ja käsivarret tuntuivat vielä pitkään siltä, kuin olisi joku karstalla niitä vedellyt. 

Muistan, että lapsena kaverin kanssa istuteltiin auringonkukkia pihoillemme. Aika harva niistä selvisi kukkaan asti. Varret olivat ohuita ja kasvu pitkänhuiskeaa.  Jotain hienoa siinä kuitenkin oli!  Kävin äskettäin tämän kaverin kotona valmistujaisjuhlissa ja huomasin, että kaverillani on edelleen auringonkukkavillitys meneillään 😏 Minä olen lapsuuden kasveista enemmän sellainen ruusupapuihminen 😂

Mitään kovin erikoista ei ole aiemman postauksen jälkeen tapahtunut. Työt vievät päivittäisestä energiasta suurimman osan, eikä mökillekään ole ehtinyt enää töiden jälkeen. Yksittäisvapaat ovat menneet pakollisissa kuvioissa. 

Viiden  niivittävän (en ole aamuihmisiä...) aamuvuoron jälkeen iloitsin jo seuraavan  päivän iltavuorosta, jolloin suunnittelin nukkuvani ainakin yhdeksään. Minulle sekin on jo tosi pitkään, sillä iän myötä ei yksinkertaisesti enää pysty nukkumaan puolille päivin.  Vaan sitten muistin, että auto piti viedä huoltoon, jolle oli annettu aikatauluksi kello 8-10.  Eipä sitten muuta, kun jälleen kukonlaulun aikaan ylös, että ehdin aamukahvit juoda rauhassa.  Sitten ajelin sinne "keskelle ei mitään", missä mikään edes hämärästi mahdollinen kohdekaan ei ollut auki vielä tuohon aikaan.  Päätin siis rohkeasti lähteä lenkille siinä heti aamutuimaan huollon ajaksi.  Väsytti ihan kamalasti, mutta tallustelin sitkeästi eteenpäin. Näkymä ei ollut kovin houkutteleva. Pitkää suoraa silmän kantamattomiin!  Onneksi oli luurit korvilla ja äänikirja meneillään. 

Kyllä oli ihmeellistä tuolla lakeudella, kun vastaan tuli useampia porkkananpätkiä! Mitä ihmettä ne siinä asfaltilla tekivät?  Jostain syystä tuli mieleen ne namupalat, joita jotkut vähemmän fiksut henkilöt jättävät tienposkeen koirien syöteiksi. Äskettäin oli lehdessä juttu, jossa koira oli joutunut eläinlääkäriin syötyään namupaloja, joihin oli upotettu neuloja!  

Nämä taisivat olla kuitenkin vain jonkun nälkäisen jämäporkkanoita. 

Tunnin jaksoin hortoilla ns. kävelylenkillä, mutta sitten oli palattava autoliikkeeseen odottelemaan huollon päättymistä. Nojailin puoliunessa seinään tuoleineni, kun havahduin yht´äkkiä siihen, että joku mies puhuu minulle. Olin melkein nukahtanut!   Kävin pulittamassa aikamoisen korvauksen huollosta ja kuulemassa, kuinka kesärenkaani ovat jo aivan rappiolla... 

Siitä sitten kotiin ja sohvalle päikkäreille, että jaksoi lähteä sinne iltavuoroon.  

🙈🙉🙊

Valtavan pitkän hauduttelun jälkeen sain vihdoin pääteltyä nämä reissukäsitöinä tekemäni säärystimet. Niille kertyi pituutta 50cm ja 7 -veikka -lankaa kului 180grammaa, 3½ puikoilla neulottuna. 

Syksy ja talvi lähestyvät. Merri kävi katsastamassa  puuvajan halkotilanteen. Se aikoo talvella makoilla takan edessä lämmittelemässä ja sitä tietenkin kiinnostaa, josko saadaan tarpeeksi pökköä pesään. 

Merri on myös näyttänyt, että pyykkikorissakin voi maata ja ihmiset voivat kantaa koria. Frodolla ei oikein uskallus meinannut riittää, mutta toisen malli antoi rohkeutta. Pahvilaatikot ovat ihan jees, mutta tämä se vasta olikin jotain!  

Minieläimet asettuivat kaikki yhteen kuvaan Frodon kanssa.  Kori oli kuitenkin kiinnostavin. 

(Kuvassakin näkyy, että meidän pyykkikori on rikki. Miksi ne aina menevät rikki??  Onko teillä sama ongelma, vai kestävätkö korit ikuisuuden?   Nyt puhutaan siis näistä muovisista koreista. )

Sinä Joku siellä jossain ruudun toisella puolella: kauniita elokuun viimeisiä päiviä sinulle toivotellaan!