tiistai 18. heinäkuuta 2023

Kissapainotteinen sukkajuttu


Merri ja Frodo saapuivat vihdoin mökkeilemään. Merrin mielestä homma ei mennyt ihan putkeen, etenkään automatka.  Se oli kuitenkin hyvä juttu, että sai oman kuljetuskopan, eikä Frodo päässyt kesken matkan nahistelemaan, kun muutenkin harmitti koko autoilu. 
Mökillä oli aluksi ihan tylsää, ainakin ilmeestä päätellen. 


Yh´äkkiä löytyi kuitenkin jotain mukavaa!  Kissa pääsi korkeuksiin!  Sekös vasta Frodoa ärsytti. Merri nauttii näkymistä ylhäältä käsin. Samaan aikaan ylös pääsee vain yksi kissa. 


Hyvinhän se aika alkoi mennä, kun oli niin paljon tuota luettavaakin. 


Frodo kiersi lattialla maukuen surkeasti. Merri on ylhäällä ja minä en!  
Merrin tultua alas, oli Frodollakin mahdollisuus päästä ylös. Ei se ollut enää yhtään hauskaa, kun Merri oli jo alhaalla.  Onneksi löytyi pahvilaatikko.  Frodon hupia on istua laatikossa, kun sitä kannetaan edestakaisin. Laatikko toimii myös hissinä korkeuksiin noustessa ja laskiessa. Frodo menee heti laatikkoon, se on se paras osuus.  
Merrikin tykkää kulkea laatikkohissillä, mutta luottaa myös täysin ihmisten käsiin, jotka ojentuvat ylöspäin. 


Ulkona oli niin paljon nähtävää, että välillä täytyi käydä makuulle ikkunan viereen. Kyllä siitäkin näki ulos. 


Frodo vietti ison osan ajasta sohvan alla puulaatikossa, mutta kokeili tuota ikkunasta katseluakin, kun kerran Merri teki niin. 


Ulkokna oli TODELLAKIN jotain katsottavaa! 



Kumpikin kissa kävi valjastelemassa pihalla. Frodolle riitti kuistilla hiippailu. Sitten se oli mielestään kaiken nähnyt ja halusi sisään.   Merri oli useampaan otteeseen pihalla, mutta sekin jännitti ihan selvästi, eikä viihtynyt pitkään ulkona.  

Luvattu ulkoiluhäkki antaa vielä odotuttaa itseään. 

Mökin lankavarastosta keräsin kaikki 7-veikka -jämät yhteen ja päätin tehdä pitkävartiset mökkisukat. Sen verran piti kuitenkin katsoa, että tulee kaksi samanlaista sukkaa 😃
Jaoin kaikki nöttöset kahtia ja tein sukkia yhtä aikaa. 
Lankaa kului 190 g ja sukat ovat kokoa 38, puikot 3½. 



Alkuasetelmahan oli tämä.  Alla oleva kirjava peitto vähän hämää. 


Lopputulos oli tämä. 


Lopuista syntyi miestensukat kokoa 41-42. Lankaa kului 160g. 
Värit on aika hurjat, mutta kokonaisuutena tykkään sukista, joissa on paljon myös kirkkaita värejä. 


Tällä kertaa lopputulos oli tämä. Näistä en lähtenyt enää neulomaan lisää 😂


Liian suuri juomakuppi aiheutti Frodolle liikaa hämmennystä. 


Näin sujuvasti kävi ruokailu!  Oikein hännät ristikkäin 💕


Lomailu jatkuu. Tällä kertaa näin tasaisissa merkeissä. 
Eilen kävi muuten hölmö juttu:   Lähdin mökiltä ja ajoin kierrätyspisteen kautta. Kyydissä oli kaikenlaista kierrätykseen menevää. Lopuksi tyhjensin metallirojun ämpärin ja kas kummaa!   Se mokoma roskispömpeli imaisi minun ämpärini sisuksiinsa! Täytyy sanoa, että olin aika hölmistynyt, kun jäin siihen tyhjin käsin ihmettelemään.  Ämpärissä oli niin paljon painoa, että sen kallistuessa se sujahti aukosta syvyyksiin.  Säiliö oli juuri tyhjennetty, joten ei ollut mitään keinoa alkaa edes koukkia ämpäriä takaisin....  jos olisin sellaiseen edes kehdannut ryhtyä. 

Todellisuudesta unikuviin.... viime yönä näin unta, että meille syntyi poikavauva, ja vielä kesken työpaikan koulutuspäivän. Mitähän se tuokin tarkoittaa??   

Kesäterveisin Merri, Frodo ja Sartsa

36 kommenttia:

  1. Ihan ovat mökkisukkien näköiset! Hyvä, ettet yrittänyt ämpärin perään - kokemusta kurkoittelusta nääs yhden kylkiluun napsahduksen (ja siitä seuranneen kivun!) verran.
    Hyvää huomista nimipäivää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu melkein siltä, kuin jokaisella raidalla olisi itselle jokin tarkoitus, kun on ne noin neulonut ;)
      Jätän suosiolla ämpärin säiliöön! Ei huvita tuollaiset napsahdusvaarat!
      Ajattelin tuohon loppuun lisätä nimpparilisät, mutta sitten ajattelin, että ei Sartsalla taida olla nimppareita ;) Onnea sinullekin Stansta!

      Poista
    2. Kiitos onnitteluista! ♥ Muistan vielä, kuinka kivaa oli, kun nimeni lisättiin 'listaan'.
      Stanstalle, joka "ei ole yhtään pedantti" (liittyen alla olevaan kommenttiisi), on kahden sukan kutominen yhtä aikaa tuttua, paitsi nyt niiiiin kesken olevissa sukissa. Eriparisukat? Nou nou!!! Saas nähdä saanko tehtyä näitä ollenkaan valmiiksi ennen Rovaniemelle lähtöä? Syytä olisi.

      Poista
    3. Tiedän ajatuksesi eriparisukista ja ajattelin sinua, kun neuloin noita ;) Puikot suihkimaan!!

      Poista
  2. Niin ihana kuvat tuo hännät ristissä.... ja muutenkin oli ilo katsella niin ilmeikkäitä kuvia... on menty tunnelmasta toiseen, ylös ja alas, ulos ja sisälle.... sukista muistui mieleen kahdet "Anelmaiset" sukkaparit jotka olen eloni aikana kutonut... ensimmäiset.... kudoin yksi kerrallaan ja kas kummaa, ovat varsin erikokoiset.... niin on tämän emännän "käsiala" vaihtelevaa.... välillä on niin-niin kireellä... että ostin toiset puikot ja kudoin seuraavat samaan aikaan... kuvion kerrallaan... niistä tuli molemmista samankokoiset, heh heh...
    Ei muuta kuin mukavaa mökkielon jatkoa... sekä neli-, että kaksijalkaisille!! Ja onnittelut täältäkin Sarin-päivän johdosta....
    Sen päivän minäkin muistan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Ehkä tässä on jotain kahvin kanssa tarjottavaakin alettava miettimään :) Yhdellä tutulla on Sari -niminen koira. Hassua nähdä päivityksiä koiran touhuista :)
      Minä teen melkein aina sukkaparia yhtäaikaa. Olen niin kärsimätön, että inhoan toisen sukan aloittamista, kun toinen on jo valmis. On myös vaikea tehdä ihan eriparisukkia, tarkoitan raitoja (Stanstallekin tuttu juttu ;D ). Siksipä näistäkin raidakkaista piti saada yhteneväiset :)
      Nurmikko on leikattu kotipihalla! Se oli iso juttu. Pyykkiäkin menossa kolmas koneellinen, mutta se ei tunnu työltä.
      Kivaa heinäkuuta!

      Poista
  3. Ihanan värikkäät sukat, just niinku pitääkin 👌 Voi kuinka kiva lukea kisuista ja nähdä kuvia. Itselle kun ei voi adoptoida. Lapsena paljon hoivailin mummun Misse-kissaa. Ihanat muistot🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on niin kivoja, vaikka ne ei tekis mitään ;)

      Poista
  4. Voi Frodoa kun ei pääse Merrin lailla ylös hyllyn päälle, mutta hänellä kiva laatikko.Molemmat kisut niin❤️🐈🐈❤️
    Onpa hienot sukat taas,jämälangoistakin.Mukavaa mökkeilyä teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä päässyt, mutta ei oikein enää kiinnostanut, kun pääsi sinne yksinään ;) Laatikko oli huomattavasti kivempi juttu. Muuten on kyllä seurattava, että Merri ei vaan pääse tekemään mitään poikkeavaa ilman sitä ;)

      Poista
  5. Nimipäiväonnittelut! Nyt on kyllä jämälangat oikeassa käytössä, varsinkin nuo ensimmäiset sukat ovat kuin tarkoituksella suunnitellut, ja toisessakin värit ovat kauniissa järjestyksessä. Räsymatot, tilkkupeitot ja jämälankasukat sopivat mökille hyvin. Minä sain kisasukat valmiiksi, ja nyt olisin vapaa tekemään ihan mitä vain, mutta en osaa tarttua muihin neuleisiin. Ehkäpä lomailen tämän sade -ja ukkospäivän kirjan kanssa. Nyt on sinun hyvä mökkeillä, kun sait kissat seuraksesi. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kyllä edes vähän pitää raitoja järkevinä noissa ekoissa. Sain tuon resorissa aloittamani värin kulkemaan mukana lähes koko sukan ajan. Vaikka tykkään kirjoneuleista, niin näissä raitasukissa on toisella tavalla sitä jotain. Oli mukava nähdä myös, miten raidat alkoivat elää varsissa :)
      Täällä satoi ja ukkosti lopulta tosi vähän. Just, kun sain pyykit sisään sateen alta, niin sade loppui ;D

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja kivat nuo kissanhännät. Mikähän siinä on, että kaikki pahvilaatikot voittavat melkeinpä kaikki lelut. Myös rapisevat paperit ovat ihania ja korkeat paikat, varsinkin jos on jotain mitä pudotella alas.
    Mukavia mökkipäiviä teille kaikille.
    Ihania muuten muo raitasukat. Ihan parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat syö kotona kahdessa kerroksessa ja tällainen hännät -ristissä -kuva on tosiaan harvinainen :) Nyt meillä onkin Maia ja Sam taas hoidossa ( siis koti-kotona), eli 4 kissaa kulkee paikasta toiseen. Muodon vuoksi Maia ainoana tyttönä välillä sähähtelee pojille. Frodo tietysti yrittää matkia sitä...muulloin se ei koskaan sähise.

      Poista
  7. Ihanat tuollaiset riemunkirjavat jämälankasukat. Eikö tulekin hyvä mieli, kun saa jämälankanöttöset hyötykäyttöön.
    Unissa on usein vinha perä. Veikkaanpa, että ei tule poikavauvaa, vaan tulee uusi poikakissa. Mitä sanot tästä ennusteesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tulee hyvä mieli! Luulin, että nämä olivat mökin lankavaraston viimeiset seiskat, mutta eihän se pitänytkään paikkaansa ;D Olin kasannut tähän pussiin kuitenkin nämä kaikkein pienimmät kerien jämät. Nyt kävin Nallejämien kimppuun. Ne ovatkin sitten ihan extremeä metrin pätkinä.
      Oisko tää uneni nyt sitten tarkoittanut kissoja? Toivon, että ei tule poikakissaa kuitenkaan ihan asumaan tänne, kyllä nää 2 jo riittää. Nyt on kuitenkin Maia ja Sam hoidossa, eli 4 kissaa. Olisi pitänyt oikeastaan unessa tulla kaksoset ;D

      Poista
  8. Voi noita kissoja. Laatikkohissit ja kaikki! :-D

    Ämpärijuttu nauratti. Tuli mieleen oma taannoinen keikkani kaatopaikalle (tai Sortti-asemahan se nykyään on nimeltään), kun heitin jätelavalle vanhan yöpöydän – unohtaen, että olin tunkenut käsilaukkuni yöpöydän sisään. :-D Siellä ne sitten killuivat lavalla molemmat ja yhden työntekijän piti tulla onkimaan laukkuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto! Käsilaukku meni menojaan! Tuo kyllä tavallaan lohdutti tätä omaa töppäilyäni ;D Ostin tänään uuden ämpärin, että voin heittää sitten taas senkin.. Ehkä se juttu pitää paikkaansa, että tekevälle sattuu? Auts! ;)
      Laatikko-/ tai korihissi on ihan ehdoton juttu kissataloudessa. Luulen, että nallesikin tykkäisivät nousta ja laskeutua eri paikkoihin laatikon kyydissä? Saadaankohan myöhemmin tällaisia testauskuvia?

      Poista
  9. You catsare so cute!And thar Frodo!!Hah hah likes to be carried in a box :))))It is good to have a vacation.It looks like your having a great time.Nice socks too:))To dream of getting a by means..Success!! :)))
    Again, there are many different ways in which having a dream about a boy can be interpreted. Although, you'll be pleased to know that dreaming of a boy often means success in various aspects of your life. This means that you will usually find a lot of happiness in your career and your finances. Also, this bodes well for your relationships in your personal life.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :) Both cats like to be carried in a different ways: on the pillow, wrapped into the carpet, everything, that can be carried ;D Frodo is rarely very long time on my arms, but in the box it´s different feeling. It can even sleep when I`m holding it.
      This pregnancy was not so bad? ;) So it ment something good. I have often seen dreams like that. Thank God they are not real, I could´nt start over that baby -episod again ;D

      Poista
  10. Sukat narulla - kivasti kuvattu ❤️💚

    Laatikkohissi on kertakaikkisen riemastuttava. Kissat ovat taas hassuja. 😀 Kavereiden muutossa työntelin ja vetelin heidän taaperoaan laatikossa pitkin lattiaa. Hän tykkäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Toimii siis ihmisiinkin! Nyt pitää kokeilla. Ehdotan miehelleni heti, kun tulee töistä. Ensin on löydettävä tarpeeksi iso laatikko, johon mahdun istumaan ;D

      Poista
  11. Hassua miten kissoista on NIIN kivaa päästä jonnekin korkealle. Meidän Arttukin katselee vielä sellaisia paikkoja jonne se "pikkupoikana" hypähti tuosta vaan ihan kuin olisi ollut vieteri takapuolessa :-). Nyt ei oikein edes parane sitä kovin ylös nostella ettei loukkaa itseään.
    Luulenpa , että kissatkin loppujen lopuksi nauttii siitä että pääsevät uuteen ympäristöön vaikka ensin vähän jännittääkin. Uusia virikkeitä. Tosin Arttu saattoi olla hitusen helpottunut kun mökkeily loppui ja pääsi kotiin omaan sohvapaikkaansa :-).
    Mukavaa loman jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se paras juttu on just se kotiinpaluu. Se ei tunnu miltään, jos ei oo ensin käynyt jossain ;)
      Meillä on nyt hoitokissoja taas, eli yhteensä 4 kissaa. Kaikki pyöri äsken ympärillä nälissään. Minulta roiskahti vähän vettä lattialle, jolloin lähellä ollut Merri teki valtavan nelipistehypyn ;D Että nauratti ihan ääneen ;D Merri harvoin viitsii loikkia enää nuorisolaisen tyyliin.

      Poista
  12. No nyt tuli komiat mökkisukat; molemmille! Ja langatkin vähenivät minimiin👍 Nyt on Merrilla ja Frodolla ollut kyllä selvästi tottumista mökkeilyyn, mutta onneksi kissoja kiinnostaa vähän kaikki. Enpäs olekaan tajunnut tuota laatikkohisseilyä, vaikka meillä laatikoissa kyllä istutaankin. Siis kissat😅 T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi lähdin ihan avoimin mielin, ilman varsinaisia ennakkosuunnitelmia ja lopussa minulla oli tosiaan molemmille sukat :) Hassua, miten tällaisetkin sukat voivat olla mielenkiintoiset tehdä,vaikka useimmiten tulee tehtyä kirjoneuletta. Ei pidä näköjään lukkiutua vain yhteen tyyliin ;)
      Hoitokissa Sam ei oikein heti tajunnut tuota laatikkohommaa, kun nostin sen ylähyllylle. Ei meinannut tulla alas, oli ihan tyytyväinen. Lopulta siirtyi koriin, kun laitoin sinne 2 namia. Frodo ei voi ollenkaan vastustaa kori- tai laatikkojuttua.

      Poista
  13. Noita sukkia kehtaa kyllä pitää muuallakin kuin mökillä, ovat sen verran komeita.
    Kissat tykkää kytätä ikkunassa mitä ulkona tapahtuu. Meilläkin välillä tapellaan siitä parhaasta ikkunapaikasta
    Vai sait sinä unessa poikavauvan, mitähän nuo unet merkitsee. Minä 71 v. mummeli olen viime aikoina saanut keskenmenon unessa parikin kertaa, onneksi en sentään koskaan oikeasti. Kummia unia, mistä lie kumpuavat.😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivat tuli omastakin mielestä. Kotona taitaa olla jo niin paljon sukkia, että osa voi hyvin olla mökillä ;) Siellä tulee käytettyä villasukkia lämpiminäkin päivinä, jos illalla on viileää. Uimisen jälkeen jalat on usein kylmät.
      Unien tarkoituksen kun aina tietäis, niin olis viisas ;) Välillä on tosi outoja juttuja.

      Poista
  14. Josko teille olisi kisu- tai koiranpentu tulossa?=) Ihastuttavat värikkäät mökkisukat! Hihii, kaverukset syövät siellä hännät ristissä, kyllä mökkeily, ulkoilu ja laatikkohissi saa masut kurnimaan. Ihanaa mökkeilyä teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne tulijat oli vaan näitä hoitokissoja, sillä uusia ei toivottavasti tule enää asumaan tänne. Kahdessa on jo riittämiin, vaikka kivoja ovatkin ;)
      Häntäkuva on todella harvinainen, kun normaalisti syövät kahdessa kerroksessa :)

      Poista
  15. Hyvin jämistelty! Itse otin taas käyttöön oman jämäpeiton, johon upposi monta lankamyttyä.
    Kissojen kesäloma ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Muutama nöttönen jäi jäljelle. Kerrankin meni vähiin, eikä vaan sinne päin :) Äiti on saanut noihin mökille virkkaamiinsa peittoihin myös upotettua jos jonkinlaista langanpätkää.
      Täytyy kissoillakin olla jonkinlainen lomailu! Sitten on taas kiva palata kotiin.

      Poista
  16. Hyvin on palvelusväki osannut hommansa kun on laatikkohissitkin kissoja varten :D :D :D
    Kivat sukat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikko- ja korihissit on ihan parhaita juttuja. Ovat toistaiseksi vielä leipäkäyttöisiä ;D

      Poista
  17. Kivan näköisiä sukkia. Ihana kuva kaveruksista hännät ristikkäin! Unet on joskus kummallisia. Minä näin toissa yönä unta työkaveristani, joka tuli autolla vastaan ja istui takapenkillä autoa ajaessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on olleet täällä mökillä paljon enemmän huomionkipeitä, kuin kotona. Ovat saaneet vierihoitoa 🐱🐱
      Autoilua voi unissaan tehdä myös monella tavalla 😳

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!