perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kirsikkasukat


Jotkut ne osaavat poseerata...😻


Paikka oli niin hyvä, että jatketaan...



Kirsikkasukkiin löytyi ohje Novita -lehdestä 2/2018. Lanka on Venlaa ja puikot kokoa 2½. Lankaa kului ruhtinaalliset 55grammaa. Varaston pienennys edistyy aika hitaasti näillä lukemilla 😁




Kirsikat näytävät minusta hieman tylpiltä alalaidasta. 

Kirjoneulesukissa on usein tuo pohja kuvioitu, että lanka saadaan kulkemaan läpi kerroksen. Jos on useita värejä, niin värisuorat saattavat kulkea pötkössään, mikä näyttää vähän hassulta.  Näissä on kivasti sekoitettu tuo väripötköisyys. 
Siitä en oikein tykkää, että kerros vaihtuu sukan pohjassa. Vaihdan itse usein sukan sivussa nk kakkospuikon alussa, pohjasta lukien. Silloin sukan pohjaan ei jää sellaista saumantunnetta. 
Näissä oli kuitenkin ruutukuvio kaiken matkaa ja vaihtumiskohtaa olisi ollut hankala muuttaa. 


Löysin vasta nyt tuolta kirjoituspalkista tuon hymiöt -kohdan. Minusta sitä ei ollut aiemmin, vaikka olen etsinyt?  

Sateinen päivä (ei haittaa työpäivää).  Sateinen päivä kesällä tuoksuu aivan erilaiselle, kuin muina vuodenaikoina. Maa ja kukat kastuvat ja tuoksuvat vahvasti. Ilmassa leijailee lämmintä kosteutta. 
Aika kuluu niin sukkelasti. Toukokuu meni todella nopeasti ja tämäkin kuukausi  jo näin pitkällä. Aivan kuin huomaamatta.  Tuleeko sieltä hurjat helteet, kuten luvattu?  Sellaisista en oikein kovasti välittäisi. Lämpö on mukavaa, mutta kohtuudella. 

Hyvää viikonloppua teille, Ihmiset!  💚

23 kommenttia:

  1. Hih, julkaisin juuri blogissani postauksen, joka alkaa sateen jälkeisellä tuoksulla. Hassu yhteensattuma?!
    Pirtsakat nilkkasukat! En ymmärrä miksi, mutta jostain syystä en ole tainnut tehdä koskaan jalkateriin juurikaan muuta kuin raitoja. Pitänee laajentaa kuvioihin. Olen ehkä kerran kokeillut tuota langan vaaihtumiskohdan muuttamista sivuun.
    On ne hymiöt siellä olleet pitkään. Et ole huomannut? Muistan nähneeni sellaisia kuitenkin täällä blogissasi..?
    Hurjat helteet tilauksessa. ;)
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!
    Ps. Komea poseerauskuva Merristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenteissa on varmaan välillä ollut hymiöitä, kun olen kommentoinut puhelimen kautta. Muuten olen käyttäny noita erikoismerkkejä. Ihmettelin yhessä vaiheessa, kun joku sanoi hymiöiden ilmestyneen kesken kirjoituksen ja minä en vaan nähnyt, vaikka selasin koko palkin. No se ei kyl todista, etteikö ne sielä ois voinu olla ;)
      Tuoksutellaan nyt kilpaa :)
      Sivusauman langanvaihdot pitää tehä aika tiiviinä, tai siihen jää reikärivistö. Ei sekään kyl kaikissa kuvioissa ees näy.
      Ajattelin kuvaa ottaessa, että jo on tylsä kuva, kun ei voi kattoa kohti ei sitten millään. Komia on kyllä profiilikin ;D

      Poista
  2. Söpöt kesäiset sukat. Lankaa ei paljon kulu, vaikka kirjoneuletta kutoo:))
    Täällä sateinen päivä, jospa ensi viikko olis lämmin niinkuin alkuviikko oli.
    Sadekin tulee tarpeeseen aina välillä:) Ihana poseeraaja sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade on hyvä ainakin metsäpaloalueilla, niin kun tääläkin. Tosin ei tota sadettakaan niin kovin tullu, vaikka ma onkin nyt märkänä. Kukkienkastelupytty on kuitenkin kivasti täyttyny.
      otapa kamera käteen, niin kissa tulee kohti, tai ei ainakaan kato kameraan päin. Jaksaa kattoa poispäin vaikka kuinka ja kauan ;)

      Poista
  3. No nyt ei silmukat pelkästää soi - vaan ne maistuu makealta - kirsikalta!"
    Ihanat sukat!!
    Ja arvaa mitä minä tumpelo/pökkelösormi tein...???
    Olit laittanut kommentin blogiini ja kun yritin tumppusormillani klikata sitä suurmemmaksi uudella (liian hipaisunopealla) kännylläni - niin poisti kommentin.... SURKU.... en ennättänyt edes lukemaan! Hyvää viikonloppua toivottaa pökkelösormi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on kiva tehä nilkkasukkia. Tai tekis mieli kyllä jatkaa niitä polvisukkia, mutta jotenkin se tuntuu tahdittomalta näillä keleillä ;D
      Kiva, että muillakin ongelmia sorimituntumien kanssa ;) Minulle käy töissä välillä noin. Me kirjoitetaan käyntien tapahtumat mobiilileilla, elikkäs ihan puhelimilla suoraan asiakkaan hoitokertomukselle. Just oot saanut kitjotettua hienon ja virallisen näkösen version ja sitten se sormi hipasee sitä peruutusnappulaa.... ja alota kaikki alusta :(
      Käyn laittamassa uuen ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Niillä väreillä mentiin, mitä löytyi.

      Poista
  5. Kirsikat on ihania, myös villasukissa!
    Unohdin muuten kuvata kirsikoiden kukinnan, varisevat jo sateen mukana maahan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei noi puut niinkään kuki, eikä näin ollen taida paljon satoakaan tuottaa, joten tehdään se sato sitten itse näin sukkien muodossa :)

      Poista
  6. Näin instassa nämä ihanat kirsikkasukkasi <3 Tänään on ollut sateinen päivä. Laitoin päivällä villasukat jalkaan, kun alkoi palelemaan. Villasukka on paras kesäsukka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka on jokakelin sukka ;D aika viileää etenkin jo illemmalla.

      Poista
  7. Ihanat kirsikat. Sukissa kepeys ei ole haitta.

    VastaaPoista
  8. Kauniit,"kesäiset"-sukat:)
    ja
    Kaunis Merri-killikin:))
    ja tuosta rouheasta betoniruukusta,tykkään!!!!👍
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betoniruukku taitaa olla eka betonityö, jonka olen tehny. Kupeeseen maalatut jutut alkaa hiipua, mut muuten ihan kiva edelleen.

      Poista
  9. Kivat kirsikkasukat olet tehnyt :) Iloista kesäkuun alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samoin sinulle! Kesä(kin) on villasukkien aikaa ;)

      Poista
  10. Ihana on poseeraaja♥ Niin kauniit sukat! Kyllä vaan kesäsateen jälkeen tuoksuu ihanalle! Eilen illalla istuskeltiin terassilla ja kuunneltiin kesäsateen ropinaa katossa, siinäkin on oma tunnelmansa:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kesäsateen tuoksut ja äänet on jotain, minkä tunnistaa, vaikka ei sillä hetkellä edes tietäisi. Voimakkaat aistimukset.
      Samoin sinulle :)

      Poista
  11. Ihanat kirsikkasukat. Ja kivat 'varret'. Jostain tulee semmonen hieno 'kansallispukufiilis'. Ja P.S kissa on ihan malli 😊
    Itse en sukkia tee, mutta sain juuri lahjaksi polvimittaiset. On ne kauniita kun osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt vasta muistinkin, että eihän ne ohjeessa olleet tämän näköiset varret. Unohin mainita. Oli ainaoikein neuletta ja ois tullu kauheet lerput, niin vaihoin resoriin. Resorissa värien vaihtelu tekee vähä kirjavan pinnan ,ehkä vähän kansallispukumaisenkin :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!