torstai 28. marraskuuta 2019

Mökin päällä mökki

Nyt on mökkiä kerrakseen! Tätä sukkamallia en ollut aiemmin kokeillut.


Tummansininen/valkoinen -pari painaa 145g.  Silmukoita on aluksi 14. Kuvio on napattu netistä löytyneestä ohjeesta, mutta muu osa sukkaa on omasta päästä.
Sukan teräosassa on silmukoita 2 x 14 ja 2 x 13. Jalan kokoon 41-42.


Musta-valko -versio hieman pienempi. Painoa 120g.  Jalan koolle 39.   Silmukoita 13/puikko alusta loppuun. Kuviota pienensin yhdellä silmukalla heti ensimmäisen silmukan kohdalla. Ei se ihmeemmin näy kuviossa.  


Molemmissa lankana 7 -veljestä. 


Kävin tuossa yhtenä päivänä Semmareiden konsertissa. Olipa taas kerrassaan hieno tapahtuma!  Tämä oli jo kolmas kerta, kun kävin Semmareita katsomassa. Nyt käynnistyi tuo 30 -vuotisjuhlakiertue.  Perinteinen kuorolaulu saa kyytiä näiden herrojen käsittelyssä. 
Suosittuja ovat, koska koko sali oli aivan täynnä. Itse sain viimeisen lipun, kun pääsy tilaisuuteen selvisi minulle niin myöhään. 



Merri osaa nauttia elämästään (tai sitten sillä on tylsää).  Aika monta tuntia vuorokaudesta menee nukkuen 😀


MUISTUTUS: Tupla-arvonnan toinen osio vielä avoin. Sukat arvotaan, kun lukijoita 50. Osallistuaksesi arvontaan, ei tarvitse olla lukija. Osallistut kommentoimalla alkuperäistä postausta, joka oli TÄÄLLÄ. 

24 kommenttia:

  1. Nyt on oikein mökkikylä, komea rivi on.
    Ihmeesti nuo kissat jaksaa nukkua suurimman osan päivää, mutta herättyään ovat heti niin virkeinä eloa täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mökkikylä :) Taitaa olla mökit liian lähellä toisiaan, yksityisyys on uhattuna ;D
      Täydessä unessa Merrikin kuulee heti esim. kun puikolla vetäisee sohvan pintaan. Saman tien kärppänä katsomassa, että missä???? ;D

      Poista
  2. Kauniit sukat taaskin! Minulla ei onnistuis noin vähillä silmukoilla tehä kirjoneuletta.
    Onpa Merrillä tassut sievästi päällekkäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on sen verran paksua lankaa, että silmukoita ei niin paljoa tarvii :)
      Eihän tuon katin tarvii tehä mitään, kun se on jo niin söpö, että miä oon kaivamassa kameraa esiin ;D

      Poista
  3. Sukkatehtailija taas touhunnut kivat sukkaparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää viimesimmät sukkajutut on valmistunu niin nopeasti, että alan kohta itekin uskoa tohon väittämään ;D Kirjoneuletta kun tekee, niin toisaalta se on hidasta, mut toisaalta niin koukuttavaa, että tekee mieli vaan jatkaa ja jatkaa ja kun näkee kuvion, niin on jo paljon tehtynä ja homma etenee.

      Poista
  4. Moi. Kirjoneuleet on kyl hienoja. Montakohan erilaista sukkaparia oot kaikkiaan taiteillut. Merri tietää, että pitää muistaa levätä tarpeeksi. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä montako erilaista paria, mut kaikki vuoden aikana tehdyt pistän aina tonne sivut -osioon. Kiva laskea vuoden lopussa, paljonko on tullu tehtyä. Rakastan kaikkia listauksia ;D

      Poista
  5. Ompa taas hienot sukat💙💙💙 Ketä ei tämä marraskuu väsyttäisi...Merriäkin🐾🐾🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli yhessä vaiheessa aika suosittu ja näitä oli paljonkin kuvissa, mut miä pääsin kokeilemaan vasta nyt. Nyt se onkin jo taas tuore malli :)
      Onneks on kohta marraskuu ohi, niin ei enää väsytä ;D

      Poista
  6. Palvelukseen tarjotaan: Musisoiva mökkiyrittäjä makoilevan misun kera. Olempas minä taas nokkela =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä oletkin! Ja se on ihan virkistaävää. Joka kerta ;)

      Poista
  7. ihania mökki-sukkia:)
    "talvisia;)...koska lumisadetta ja kaunis sydämmmen muotoinen savu tulee piipusta....
    nuo Semmarit,ennen tätä luettua,en tienyt mitä, Herroja ovat :))),no Radiosssa soitettiin Semmareiden -aivan ihana kipale....nyt on ihan pakko kunnella lisää..
    Merri on tyytväinen kissa;),Ihana kuva:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että sopivat jouluun. En ole muuten aiemmin ajatellutkaan tätä mallia katellessa, että ovat noin talvisia. Olen ajatellut vain "mökkisukkana" ja ajatellut, että voisi pitää vaikka mökillä. Mökillä ollaan yleensä kesällä (toki villasukkiakin pidetään).
      Semmareiden keikat on ihan mahtavaa kateltavaa/kuunneltavaa. Joka kappaleessa on jotain ylimäärästä rekvisiittaa tai tapahtumaa, tai huumoria mukana. Lisäksi hienoja fiilistelybiisejä.

      Poista
  8. Niin kauniit sukat olet kutonut.
    On noi aika vaikeat tehdä, pitää olla koko ajan tarkkana, ettei tule virheitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aina viivotin kuvion päällä, niin näen, missä mennään :) Oiva apu. Voi samalla katella telkkua, eikä huku paikka. Lisäksi puhun välillä ääneen ;D

      Poista
  9. Hienoja mökkisukkia ja sopivat täydellisesti tähän vuodenaikaan.
    Huomion vei kuitenkin väkisellä tuo söpöliini postauksen lopussa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;)
      Voi miten hauskasti sanoit kierrättäväsi hymyn ja hyvänmielen tuolla arvonta-osiossa! Sehän on niin totta, joka sana! Kiitos :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Minustakin tää on kiva malli, kun nyt ekaa kertaa kokeilin. Vois tehä eri väreissäkin.

      Poista
  11. Niin kauniita sukkia. On Merri vartioinut laatua taas kerran, niin tasaisen kaunis neulekäsiala sinulla. Hyvää 1. adventtia!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania sukkia jälleen. Kiva kuvio. Merrillä on kissan päivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli aika suosittu malli, oisko ollu viime vuonna vai jo aiemmin, mut ei tullu kokeiltua. Merrin elämä on jatkuvaa kissanpäivää ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!