lauantai 3. elokuuta 2019

Markkinahumua

Wiipurintien markkinat kiinnosti tänäkin vuonna.  Ilma oli vähän koleanpuoleinen, lämpimästä pukeutumisesta huolimatta. Markkinat järjestettiin Kouvolan Kasarminmäellä, kuten jo useana vuonna. Aiempi paikka oli Verlassa, mutta se jouduttiin sieltä siirtämään pois, kun Verlan tehdasalueesta tuli Unescon maailmanperintökohde.
Nykyisestä paikasta on varuskunta lähtenyt jo 1990 -luvun alkupuolella ja tilalle on tullut yritystoimintakeskus ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kampus. Alueella on monta tapahtumakenttää markkinoille.
Yhtä kenttää hallitsi Rohan tallin esittämä Juhana III:n turnajaisnäytös. Tässä ritarit esittäytyvät.


Turnajaisia selosti tämännäköinen ratsastaja, jolla oli selvästi vipinää viimeisenä saapuvan ritarin kanssa. 


Rekvisiitat olivat kohdillaan, eikä tultakaan säästelty.


Turnajaisten päätteeksi nähtiin vielä yllättäen kaksintaistelu, kun toisen ritarin sisko olikin ihastunut yhteen vihollisritariin. Suuri hanska läpsäisi ritaria poskelle kaksintaisteluhaasteen merkiksi. 


Onneton, rakastunut ritari jäi kuitenkin nopeasti alakynteen ja joutui puolustautumaan jalkaisin. Hovineitonen kyykistelee sivummalla, peloissaan molempien miesten puolesta. Takana näkyy myös toisen ritarin hellyyttävän suloinen aseenkantaja. 


Ritarit saivat lopulta selvitettyä ikuisen kaunansa ja molemmat jäivät henkiin. Onneksi, sillä seuraava näytös oli taas muutaman tunnin kuluttua. 

Nurmikentällä oli tapahtumanelävöittäjiä, eli aiheenmukaisesti pukeutunutta väkeä, joka vietti aikaa markkina-aiheen hengessä. Osa jäi paikalle myös yöksi. 

Myyntikojuista löytyi kaikenlaista. Tästä sai hankkia itselleen kunnon kolpakon, tai juomapullon. 


Rahastakaan ei tarvinnut välittää, sillä maksutapoja oli monia.


Musiikista huolehti useampikin kokoonpano. Tässä Dark River. 


Seppä takoi metallia.


Ritarit tarvitsevat varusteita, joten niitäkin oli mahdollista hankkia.


Vanhalla varuskunta-alueella kun oltiin, niin sivummalta löytyi myös aiheeseen sopivat messut. Tuuli oli pohjoisenpuoleinen, joten tästä pääsi valitsemaan hattua korville. 


Sirkuskoulu Bravuuri esitti hienon tulishown. Taitavia ja pelottomia neitosia. Tulta monessa muodossa. 


Paikalle oli saapunut myös Hepokönkään Höppänätonttu, joka nähtiin ennen joulua TV:n joulukalenterissa. Höppänä pyöritteli korikarusellia lasten iloksi.


Kaksi keijuneitoakin oli lennähtänyt paikalle lennättelemään upeita saippuakuplataideteoksia lempeän musiikin soidessa taustalla. 


Merri odotti nätisti kotona. 


Mitä sinä enää niistä mukamas upeista hevosista ja niiden kavioista jauhat! Katsohan tätä takareittä ja pohjetta! Eikös vaan olekin upea! ?

30 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä ollut hieno tapahtuma johon on panostettu kunnolla!
    Monipuolista markkinahumua on kiva seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nää ihan hyvin järjestetyiltä vaikuttaa. Ei oo kyl kokemusta muista vastaavista. Tänä viikonloppuna oli tosi monta muutakin isoa tapahtumaa, joten kävijämäärä on varmaan vähän tavallista pienempi. Harmi kun menevät aina päällekäin.

      Poista
  2. Olipa kiva katsella täältä kaukaa. Ja sitten tuo Tassu-Missi, sillä on paljon opetettavaa meille kaksijalkaisille. Hämyistä elokuuta ja elo-kuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää vanhan ajan jutut on minusta aina kiinnostavia, kiva jos muitakin :)
      Tassu -Missi on kyllä poika, mut levittelee takasääriään missin tyyliin ;D Siitä vaan ihmisetkin tekemään sama perässä ;D
      Kiitos kommentista ja mukavaa jatkoa sinullekin :)

      Poista
  3. Kivan näköinen tapahtuma vanhan ajan malliin, mutta wisainenkin maksu käy 😁 Ja ihana tonttu 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullu kysyneeksi, mikä on wisaisen maksun syvin olemus, että onko esim. oravannahkoja luotolla vai mitä ;D

      Poista
  4. Turussa on joka vuosi keskiaikaiset markkinat, vähän samaa kuin siellä kouvolassa, on sitä sellaistakin aikaa joskus ollut, kyllä maailma muuttuu, mutta ihmiset ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihiset on mukautuvaisia. Turun markkinatkin ois joskus kiva kokea.

      Poista
  5. Hei. Merri päihittää kaikki ☺ Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa tehdä! Mieluummin miä kissan otan syliin, kun hevosen ;D

      Poista
  6. Hieno elämys, historiaa silmien edessä koettavaksi ja varmaan myös maistettavaksi. Merri taatusti haisteli vaatteistanne missä olette olleet ja mitä tehneet, eikä vieraita kissan hajuja löytynyt, joten kotona kaikki hyvin. Hyvää elokuuta! SNY-syksyyn voi nyt ilmoittautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu maisteltavaakin riitti.Syötiin possua ja perunaa :)
      Pitää käydä tutustumassa, vaikka en SNY -juttuihin ole koskaan ennen osallistunut.

      Poista
  7. Onpas siinä ollut tulisia tyttöjä ja kiihkeitä kavaljeereja. Merri ei taida moisista välittää, sillä se tietää olevansa Numero 1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri ei oo kyl koskaan ees kohdannu hevosta, niin ei tiiä, mitä se siitä tuumais. Kissat taitaakin ratsastaa enempi luudalla, kun hevosella ;)

      Poista
  8. Vau, jopa on ollut kunnon markkinat ja turnajaiset! Ihana kuva Merristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää keskiaikatapahtumat tai vastaavat taitaa olla nyt vähän muodissa, kun niihin löytyy harrastajiakin eri muodoissa aina vaan enemmän. Puvusto on vierailijoidenkin piirissä lisääntynyt vuosi vuodelta.
      Kissat on aina kuvauksellisia, mut se paras ilme katoaa aina, kun ottaa kameran esiin ;)

      Poista
  9. Oi oi, tuohan on ollut ihan kunnollinen keskiaikatapahtuma, Rohan ritarit on ihan maailmanhuipputasoa. Wiipurintien markkinat ei tietysti nimenä sano mulle mitään niin että olisin voinut harkita pistäytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tapahtuman nimi onkin vaihdellu vuosien myötä etsien oikeaa. Nyt kun noin mainitsit, niin muistinkin, että kolmas nimi taitaa olla jo menossa. Nimen pitäis kyl olla sellanen, että se avais jo heti sen, mistä puhutaan. En minäkään tiiä oikeastaan näistä muista vastaavista varsinaista nimeä, muuta kun että keskiaikatapahtuma ja kaupunki.
      Rohan talli on tosiaan taitava ja hevoset pelottomia tulelle ja ihmispaljoudelle. Ehkä showta vois vähän paremmin uudistaa aina seuraavalle vuodelle.

      Poista
  10. Onpa hienot markkinat! Täällä on kans wanhat markkinat parin viikon päästä, paljon vaatimattomammat, porukkaa liikkuu kuiten paljon siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo wanhat tapahtumat kiinnostaa ihmisiä. Ei ole pelkkää myyntijuttua, vaan tapahtuu kaikenlaista. Monipuolista. Ehkä sekin kiinnostaa enemmän, kuin tavalliset markkinat.

      Poista
  11. Olipa kivan tuntuiset markkinat! Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli. Kuvien laadusta en rupea takuuseen, kun kännykällä kuvattu, mut yritän kuvata niitä, ainakin itseä, kiinnostavimpia kohteita. ;)

      Poista
  12. voi kuinka hienot markkinat. Olishan se elämys päästä joskus tommosia katsomaan. Niin,mutta kyllä vaan Merri on oikeassa,mitä niistä hevosista,kun on tommonen ihana karvapallo kotona:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäntapasia järjetetään varmaan monessakin paikassa isossa tai pienessä mittakaavassa. Ite haaveilen joskus pääseväni Hämmeenlinnaan tai Turkuun kattomaan. Siellä ois ne linnat elävöittämässä tapahtumaa. Olen muutenkin linnafani ;)
      Karvapallo otti eilen hatkat ja päätti jättää valjas/ naru -elämän taakseen. Onneksi hämmästyi itekin moisesta niin, että ei tajunnu ees lähteä karkuun ;D

      Poista
  13. Upeat markkinat ja hyvät ohjeetkin wisaisesta maksusta. Ostitkos kolpakkoa? Vai mistä meinaat keskiaikaiseen tapaan kaljasi juoda? Merrillä on hyvät mielipiteet, mitä niistä kavioista pälätät kun on pehmeät tassut ihailtavana eikä tarvitse kotoa edes lähteä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi! Nyt taitaa tosiaan jäädä kaljat juomatta, kun ei oo tuota astiaa! Pitää vaan pysyä piimässä ;D
      Sormuksen oisin ostanu, jos oisin löytäny samantyyppisen, kuin yksi aiemmin ostamani, jota olen välillä pitäny.

      Poista
  14. Voi miten mukavia tuollaiset markkinat! Hienoja kuvia olet ottanut,hyvin pääsi markkinatunnelmaan kuvia ihastelemalla;) Aurinkoista kesänjatkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä tulee kuattua asioita, jotka aukeaa vaan itelle, mut kiva että välillä saa sen ulospäinkin oleellisen tallennettua :)

      Poista
  15. Vielä sanon sen, että jos kunnon keskiaikatunnelmaa haluaa niin mun kokemuksella Hämeenlinna on paras. Turussa on aika pieni se alue missä tapahtuma on. Sehän on siinä Brinkkalantalon tuntumassa, ei siis linnalla. Jotain erillisiä tapahtumia on linnalla mutta markkina-alue on siellä kaupungilla joen varressa. Yks vuosi sattui vielä Kansainväliset markkinat samaan aikaa joen molemmat rannat valloittaen niin keskiaikaan ei oikein päässyt solahtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. Tota Hämeenlinnaa vähän suunnittelin, jos vaan muut jutut menee kohilleen. Olis kiva nähä se ees kerran. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!