perjantai 9. elokuuta 2019

Duunausta, tuunausta ja erityistaitoja

Näistä sukista on yli puolet tehty hyvässä seurassa, palvelutalon oleskelutilassa. Olen saanut kuulla useammankin kerran kommentteja sukkelista sormista, tulevasta talvesta, palelevista jaloista jne. Muutenkin tikuttelu on kiinnostanut tavanomaisesta poikkeavana toimintana.
Näissä on samat silmukkamäärät, kuin aiemmissa polvisukissa. Lanka on edelleen 7-veljestä, väri joulu, langankulutus 205g, koko n38-39. Puikot kokoa  3½.

Seuraaviksi reissusukiksi valitsin jo uudet värit. Tämä on helppo malli, jota voi tehdä ilman ohjetta missä vain.  Sitä en tiedä mihin päätyvät, aika näyttää. Tavoitteena on kuluttaa kaapissa seisovia lankoja. Tätäkin raidallista vielä vähän jäi.


Iloinen Varis on jäänyt pahasti ruusupavun ansaan! Onneksi se pysyy ilmassa ilman siipien liikutteluakin, eli vielä paremmin, kuin kolibri. Muuten on pihan kasvustot olleet ihan rempallaan, huonossa hoidossa. Töissäkäyminen on vienyt kaikki ylimääräiset mehut ja kotona ei jaksa tehdä oikein mitään. Eihän ne istutukset sieltä mihinkään karkaa, ensi vuonna sitten taas uusin voimin....


Toinen lintu vasta totuttelee täällä olemiseen. Se ilmestyi kesällä jostain kukkapenkin reunaan. Liekö etelän sulkapukuisia.  Ehkä se ei jaksanut enää lentää, kun sen vaatetus on metallia. 



Pihalla kökötti yhtenä päivänä myös toisenlainen käsityö.  Tällä kertaa tämän laatuinen. Taitaa olla kierrätyskäsityötä tämäkin - Romusta Raudaksi.   Voin vihjaista, että Merrillä ei ole tämän päälle mitään asiaa...


Merrillä on muutenkin ihan omat harrastukset. Se on kuullut tryffeleitä etsivistä sioista ja se halusi näyttää, että kyllä kissatkin osaavat.  Tässä meneillään mustikoiden bongaus. 


Jo löytyi! Äkkiä tänne sen ämpärin kanssa! 



18 kommenttia:

  1. Minullakin on saman väriset raitasukat. Mielestäni just ihanan väriset raidat! Työ tahtoo viedä mehut, että ei jaksa peruskotijuttujen jälkeen enää keskittyä kovin haastaviin kässähommiin ja tuunauksiin. Onneksi on viikonloput/vapaapäivät. Ihana Merri <3 Olisi täälläpäin tarvetta mustikkabongauskissalle, kun niin on etsinnässä mustikat tänä syksynä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nää on kivan hillitys väriraidat.
      Minulla on töitä milloin sattuu, harvoin on viikonloppu vapaata. Usein menee päivätkin ihan sekasin, kun vapaat on milloin sattuu. Vapaan jälkeen tulee vielä vuosien vuorotyönkin jälkeen tuntuma, että nyt on maanantai :)
      Mustikoita on kuulemma aika vähän. Miä etin aina vaan mökin pihalta. Sielä on usein silloinkin, kun muualla ei oo. Järven läheisyys varmaan vaikuttaa.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin. Minulla se vapaa on vain tänään.

      Poista
  2. Moi. Mulla on pienet kerät sukiksi -projekti menossa. Ekasta parista puuttuu enää toisen sukan kärki. Väreistä ei sukissa ole pulaa ☺ Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miäkii joskus teen jämäsukkia, mut jostain syystä harvemmin. Sinnehän ne hyvin uppoaa. :) Noita pieniä lankamääriä sitä sun tätä on vaikka kuinka paljon.

      Poista
  3. Kivat sukat. Lämmittää varmasti viileinä iltoina. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pian ne kylmätkin sieltä taas tulee, vaikka näin lämpimältä tuntuvat liiallisilta.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  4. Ihanan väriset sukat lanka on oikean niminen. Komia kärry en ihmettele vaikka Merri on saanut lähestymiskiellon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minustakin toi vaalea tuola väleissä kivasti rauhottaa tota värikkyyttä.
      Merrillä on tarkalleen ottaen lähestymiskielto kaikkiin autoihin, mutta välillä se on lainsuojaton ja odottaa tilaisuuttaan, kun kukaan ei näe ;D No. Virallisestihan se on tietysti kiinni lemmikinomistajista. Välillä vaan unohtaa, miten kauas se Merrin naru ylettää, kun se on ulkona.

      Poista
  5. Voi, kunpa joskus pääsisi Romusta Raudaksi -kaunottaren kyytiin. Merrin ottaisin kyytiin kanssa. Ehkä palveluskunnakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Palveluskuntakin vois päästä :) Merri ei oikein tykkää olla autossa ;(
      Meillä on miehen kanssa näitä käsityöjuttuja monesta materiaalista ;D
      Palatakseni aiempaan, niin en haluais sitä osotetta siihen kommenttiin laittaa, mut jos laitat sähköpostiosotteen tähän minun sähköpostiin, niin voin laittaa Merrin osotteen, mikäli se hiirikortti on tekeytynyt.
      sartsa.piccolo@gmail.com
      Vaan jos muut kiireet vievät aikaa, niin Merri ymmärtää kyllä senkin :)

      Poista
  6. Kauniit sukat! Mulla on hirmusesti jämälankoja, kun tyttö on tuonu vielä omiaankin. Se ongelma vielä, kun en taho osata yhistellä eri vahvusia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri vahvusia on minustakin vähän hankala yhistellä. Joskus saatan laittaa paksumman sekaan kaksinkertasena ohuempaa, esim. ohuena raitana, mut heti jos laittaa pitemmälti, on lopputulos jotenkin jäykkä. Pitäiskö niitä ensin lajitella ohuempiin ja paksumpiin?
      Useamman värin käytössä on lankojen päättely myös vähä pohdittava. Ite jätän langanpäät yleensä siihen jalan siulle, etteiät ne päättelypäät tunnu jalkapohjan alla. Vai onko minulla vaan herkät jalkapohjat ;D

      Poista
  7. Onpa upea auto!
    Sukista saa palelevat jalat kiitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Eiköhän nääkin sukkaset jonkun jalkaan vielä löydä.

      Poista
  8. Ihanat sukat. 💚💚 Vautsi, mikä auto !!!

    VastaaPoista
  9. Komeat sukat! Hienoa, että virkistät neuloen palvelutalossa. Ei sitä ikinä arvaa, mikä asia tuo vaihtelua ja virkistystä toisille. Suloinen Merri, voisi tulla meillekin avuksi mustikoita bongaamaan! Alakerrassa on autotalli, jonka omistaja voisi esitellä Merrille muutaman museoajoneuvon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Merri on heti kuulolla ;) Voisi kiinnostaa myös talon kaksilahkeista.
      Vierailulla käyn palvelutalossa ja istutaan usein porukoissa siinä oleskelutilassa. Siinä pääsee ihan omanlaisiinsa tarinatuokioihin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista!