lauantai 2. maaliskuuta 2019

Viisuja kohti ja arvontavoitto (todellakin taas!)

Nythän tässä aletaan kevään myötä päästä jo siihen tärkeimpäänkin aiheeseen, eli Euroviisuihin! 
😊😊😊
 Minulta menee kaikki hiihdot sun muut ihan toisesta korvasta ulos, mutta jokavuotinen fanitusperinne on tietysti Euroviisut.
Suomen kappale äänestetään viisuihin 2.3. Darude, joka on kutsuttuna muusikkona lähdössä kisoihin, on tehnyt 3 kappaletta, joiden kesken kisa käydään.  Kappaleet laulaa Sebastian Rejman.
Vaihtoehtoina on
Superman , joka kerto arjen sankaruudesta
Release me, joka kertoo vanhemman riittämättömyydestä
Look away hätähuuto maailman tilasta

Darude, alias Ville Virtanen, on suomalainen DJ ja säveltäjä, jonka tunnetuin teos on Sandstorm, joka tunnetaan kaikkialla Euroopassa laajalti.
Sebastian Rejman on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Aluksi hieman hämmensi, kun mies tulee mieleen ensisijaisesti jostain TV:n juontohommasta. Hyvinhän tuo kuuluu kuitenkin myös laulavan.

Näistä kolmesta pidän parhaimpina Superman ja Look away -kappaleita.

Jotkut maat ovat jo valinneet edustajansa. Niitä voi käydä katsomassa/ kuuntelemassa TÄÄLLÄ.

Tämän vuoden viisuslogan on DARE TO DREAM!

Pakko kysyä, onko muita viisufanittajia linjoilla??  😊

Merri tässä vielä miettii, onko se kiinnostunut vai ei....





Tästä sen sijaan se oli kiinnostunut:

Sartsa: Tule Merri katsomaan! Saimme arvontavoiton Tassulinnasta! Tule haistelemaan, onko kissanhajuja. Me ollaan kyllä oikein onnenpekkoja, kun voitimme taas arvonnasta! Ei tällaista voittoputkea voi edes unissa kuvitella!

Merri: Kyllä täällä jotain mielenkiintoisia hajuja on! Avaa se pian!


Sartsa: Minä sain mielenkiintoisen kirjan ja mitä ihmettä?? Sinäkin sait Merri jotain!

Merri: Luuletko, että en jo haistanut! Herkut auki ja nopeasti sittenkin! Vesi on jo kielellä! Kehruukonekin pyörähti käyntiin. 


Sartsa: No niin Merri. Miksi olet noin vaivautuneen näköinen?

Merri: Yritäpä itse olla kuvauksellinen, kun on herkunsyönti kesken! Mmmmm. Ihanaa! En ole koskaan syönyt tällaista ennen. 


Merri: Aion jäädä tämän pussin viereen makaamaan!


Sartsa: Ei makeaa mahan täydeltä. Laitetaan pussi jo kaappiin. Otetaan sitten myöhemmin lisää. 

Merri: ???? Ei ole reilua. En tosiaankaan jaksa enää kehrätä sinulle! Sitä paitsi minä aion pitää ainakin tämän toisen pussin. 


Sartsa: Tiedätkö Merri, että Tassulinnassa asuu 2 kissaa ja he ovat lähettäneet sinulle näitä herkkuja. Tässä on kuvakin Pepsistä ja Maxista. 

Merri: Kyllä on mukavia kissoja, kun raaskivat luopua herkuistaan.  Mikä tuolla toisella on päässä?  Ai kruunu vai. Ai niin kun ne asuvat siellä linnassa. Terveiset sinne! Pysykää aina iloisina ja vilkkaina. Onko teillä Lentävää Mattoa?  Jos ei ole, niin hankkikaa ihmeessä!   
Teillä on kyllä hyvä herkkumaku....


Merri ja Sartsa kiittävät yllätyksiä sisältäneestä arvontavoitosta!

Hyvää viikonloppua ja muistakaa katsoa Suomen viisuilut!

13 kommenttia:

  1. Teepä äkkiä Merrille ikioma timanttikruunu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on maatiaiskissa. Eikös ois vähä pröystäilyä, kun ei asuta edes linnassakaan?
      Merri on hobitin sukua :D

      Poista
    2. Merri saa olla justiinsa niin HIENOna kuin sitä huvittaa. Se ei ole pröystäilyä, vaan kauneudenhoitoa ;)

      Poista
    3. Kruunu kaunistaa ketä tahansa, välillä saa kuvitella olevansa kuka tahansa; Merri ansaitsee kruunun! - Pepsi

      Poista
    4. Kai se on sitten hankittava :D

      Poista
  2. Paljon onnea arvonta voitostasi:)
    Kyllä toisella korvalla kuunnellu noita euroviisu ehdokkaita! :)
    muttatuo Merrin viisustelu vie voiton:))
    miten tarkkaa nuuhkiikaan paketin,ja kuvat katsoo tarkkaan?
    Miten iloinen olen että:Tassulinnan Pepsi ja Maxi,muistivat Merriäkin pienellä yllärillä,ja niin herkullisella.
    Näin tais Pepsistä ja Maxista sekä Merristä tulla blogi-kissa-kavereita!!

    jk.hyvä,että Merri muisti mainita "tuon lentävän maton",sehän voi tuoda iloa myös uusille ystäville:))

    Kaikkea ihanaa ,suloista,ja vaikka lentäviä mattoja,teidän viikonloppuun!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri näyttää tosiaan aika kiinnostuneelta noista viisuasioista. Melkein taju lähteny pitkästymisestä ;D
      Pakettihommat sen sijaan kiinnostaa kovasti ja sekin yllätty kerrassaan ja alko kehräämään. Blogikavereitakin on hyvä olla :)
      Lentävä kala on edelleen päivien paras juttu. Merri menee joko matolle, tai kalan viereen ja alkaa tuijottaa.
      Minun viikonloppuhuvit alkavat iillä, eli iltavuoroilla mennään :) No hupiahan se on sekin. Ainakin kivempi, kun aamuherätykset.

      Poista
  3. Oi oi, Usko olis jo repinyt herkkupussin palasiksi jos sen ois noin lähelle kissaa jättänyt. JOskus on unohtunut pussi pöydälle yöksi ja aamull on ollut huusholli täynnä herkkupussisilppua ja herkut paremmassa 'piilossa'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merristä on tullu aika iso kissa, mutta näköjään se osaa sitten olla myös hillitty :D

      Poista
  4. Ihana kun Merri tykkäsit meidän lahjasta sinulle! Toivottavasti saat herkut omaan jemmaasi 😉 Toivottavasti sinun palvelija tykkää kirjasta. Niin ja lentävä matto kuulostaa tosi hauskalta! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanu herkkujanne jo useamman kerran. Niitä piilotetaan minulle (tosin aina samoihin paikkoihin) ja minä käyn ne sieltä napsimassa.
      Lentävällä matolla pääsee moneen paikkaan!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!