maanantai 18. maaliskuuta 2019

Nilkkikset

Kevätnilkkikset valmistuivat MINULLE.😋 Nämä ovat olleet mukanakulkevana käsityönä jo jonkin aikaa. Näitä on tehty mm. palvelutalovierailuilla ja kyläreisuilla. Ihan loppuosan tein kotona, kun tympäännyin pitsireunasukkien kantapääohjeeseen, joka ei suju.
 Mukavaa keskustelunaihetta saa palvelutalossa, kun istuu toisten joukkoon neulomaan. Joku katsoo omia sukkiaan ja muistelee tehneensä ne, sekä monta muutakin sukkaparia. Yksi toteaa, että nyt tuli neulekone. Kysytään, kenelle sukat tulevat.  Kirkas väri on saanut hymyjä irtoamaan.


Sukat on tehty Nallesta ja mukaan on saatu ujutettua tuota Nalle Lakka -väriäkin. Nämä sukat olen aloittanut jo ennen, kuin käytin tuota nostettujen silmukoiden kuviota niissä hyväntekeväisyyssukissa. Lankaa kului kolmosen puikoilla 65g. Aluksi 13s/puikko, resorin jälkeen lisätty 1s/puikko. Jalkaterässä alla 14 +14 ja päällä 13+13. 
Kaikki omat sukat ovat niin kuluneita, että päätin uudistaa  villasukkakorini sisältöä. 


Siinähän vilahteli myös minun UPEAT tomaatintaimeni! 😃😃 Tähän saakka kaikki hyvin, eli Merri ei ole niitä vielä kaivanut ylös. 

Merri on ollut nätisti taas mummoa katsomassa. Kaikki kulmat pitää tutkia. Piirongin alla pitää käydä levähtämässä. Ikkunoista pitää kurkistella. Silmiin pitää tuijotella, että tässäkö sitä nyt ollaan porukalla??  Mummon ohi voi käydä kävelemässä, mutta pitempää silittelyä ei malta jäädä odottelemaan. Vielä kun pääsisi sinne parvekkeelle haistelemaan talvisia hiirenhajuja. 


Yksi asia on Merrille vähän epävarma ja pelottava. Nimittäin lasten vierailut. Niitä on niin harvoin, että järkytyksestä on vaikea selviytyä hetimmiten. Pitää olla niin lähellä, että voi seurailla tilannetta, mutta hyvin herkästi pitää myös juosta karkuun. Merrihän on tullut meille perheestä, jossa oli sekä lapsia, että koiria.  Huudot ja vilinä ovat ilmeisesti unohtuneet meidän kahden huuhkajan kanssa haukotellessa. 
Ihmeellisiä tavaroitakin ilmestyi yht´äkkiä pitkin lattioita. 


Räystäiltä tippuu vesi ja tiet ovat yhtä loskaa. Kevättä kohti siis mennään! 😊

10 kommenttia:

  1. Somat sukat, selvästi pääsiäissukat. Jos asuu huuhkajien kanssa samassa pesässä, kannattaa lapsiin suhtautuakin pienellä varauksella. Voivat vaikka kaapata mukaansa noin mukavan kisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäinen ja kevät lähestyvät ;)
      Pitää olla refleksit kohillaan kissoilla.

      Poista
  2. Hyvin Merri kesti mukulat ja leikkikin jopa jäpikän kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelotti ja kiinnosti :) Vähän hämillään oli.

      Poista
  3. Kyllä huuhkajat täälläkin päässä aina huokaavat syvään, kun pikkuihmiset lähtevät. Riisuvat kuulosuojaimet ja siivoavat kämmenet peileistä ja ikkunoista. Ja ovat ihan hiljaa.

    VastaaPoista
  4. Hei. Onnea vaan uusille sukille : ) Minussa on vähän samaa vikaa. Melkein koko ajan on sukkaneule menossa, mutta kun otan jotkut töppöset omaan käyttöön, tuntuu kuin lahjan saisin. Hupsua touhua! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä miä näitä tehessäkin mietin, että voishan nää sopii jollekin toisellekin :) Piti oikein karaista mieli ja omia sukat kerta kaikkiaan.

      Poista
  5. Ihanat "kevät sukat",oisko ihan pääsiäis.sukat:)))
    Varmasti on tilanteita ,että muistuu mieleen omat neulomukset....
    vai huuhkajat.... :)
    paljosta oon minä jääny vaille:) ????
    Onneksi minulla ystävä ,joka kutoo...:),aina vaihdetaan ternimaitoon:))) jokunen sukkapari.
    Merri valmius tilassa kaapin alla.
    niin meiänkin koiruus,ei oo tottunu lapsiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkoon vaikka pääsiäissukat ja sitten voivat muuttua vaikka aurinkosukiksi. Toivon mukaan.
      Mistä löytyy ternimaitoa? Onko teillä lehmä? ;D

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!