torstai 31. toukokuuta 2018

Valmistautuminen jatkuu

Arvaa mitä kuva esittää???  😀😉😃


Leipomista tietysti!   Leivon nykyään harvakseltaan, mut silti rohkenen ottaa uusia reseptejä kokeiluun. Joskus se kannattaa, kuten aiemman postauksen piparit, aina ei tulos ole yhtä mieleinen. Tässä tapauksesa kuitenkin ihan tyydyttävä.  Pipareitahan tässä taas tehään!  Kyseessä pop cornien murskaus. 😉  Ohje löytyy TÄÄLTÄ.

Tulos ei ollu niin hyvä, kun toivoin, mut kyllä kai nääkin kauppansa tekee.  Jäävät kyllä ainoaksi kokeiluksi tällä ohjeella.  Itse asiassa en noudattanut ohjettakaan oikein, sillä en tykkää kookoksesta. Ohjeessa kuitenkin sanottiin, että aineita voi muutella.  Min silmään ohjeessa pisti vain pop cornit, jotka oli tosi omituinen ainesosa. Siksi piti kokeilla. 


Toinen omituisuus on nää turkinpippurikeksit. Ohje TÄÄLLÄ.  Ohjeessa oli pursotettu ässiä. Miäkin yritin pursotusta ties mihin muotoon ja sain aika kivoja suorakaiteen muotosia pipareita. Ne kun paisto uunissa, niin näyttivät ihan palaneelta salmiakin takia. Makukin oli vähän kesy, vaikka en salmiakin ystävä olekaan. Viskasin taikinaan vielä toisen mokoman turkinpippuri crushia ja ripottelin vielä pintaankin. Vaihdoin muodonkin selkeämmäksi. Ei nääkään ihan Strömsön -tyyliin menneet. Homma kun lähtee menemään vinoon, niin sitten se menee. Toisesta pellillisestä jo heti unohin ne pintaripottelut. Onneks nää edes selvisi tästä leivontamyllerryksestä tarjoamiskelpoisina. 
Minulla on sellanen työ  (ja varmaan perusluonnekin), että ei selviä, jos jumittuu tekemään vain yhtä asiaa. No miähän tietysti siivosin yhtä aikaa, jolloin ei oo mikään ihme, että kaikki ei mee ihan odotetusti. 😉  Tässä on syy myös siihen, miksi minulta on esim. grillaaminen kielletty tässä taloudessa. Toisaalta hiilen sanotaan olevan terveellistäkin?


Olkkarirempan jäljiltä meiän olkkari on isompi, kuin ennen. Vaikka en halua pitää mitään ruokailuhuonetilaa vakituiseen, päätettiin kantaa meiän keittiön pöytä olkkarin puolelle. Siihen saa molempiin päihin jatkopätkän. Sehän tietysti teki sen ongelman, että pöytäliinaa ei enää ollukkaan tarpeeksi pitkää. Kokeilin verhoja, jotka ajaa saman asian, mut Merri -kissa oli ihan eri mieltä. Sen mielestä ne roikkuvat räpäleet kuului sille. Nyt en enää tiedä, uskallanko laittaa mitään liinaa, ettei jollain oo kahvit sylissä. (Vaihtoehtonahan ei ole sulkea kissaa toiseen kerrokseen...😛)



Keittiöön sain varapöydäksi askarteluhuoneen pöydän. Sepä ei mahtunukaan yläkerran rapuista läpi, joten jalat piti irrottaa. Hirveällä hikoilulla ja ähinällä sain jalat irti ja kannoin painavat osat alakertaan. MINÄ ITE olin asialla. EI TARVI AUTTAA -nimimerkillä.  En saanu millään ilveellä ruuveja takasin kohilleen, vaikka olin merkannu oikeat kohat jaloille.  
Lopulta mies laitto ne kunnolla kiinni. Miä en niitä saanu, kun en ole poika. Näin mulle sanottiin.  😉


Aika rauhallisin mielin mennään huomisia valmistujaisjuhlia kohti. Ihana, kun olen saanu tähän kohtaan loman. Joka päivä voi tehä jotain ja jää vielä aikaa soittoharkoille ja muille touhuille (kuten neulomiselle). 

Ihanaa valmistumisviikonloppua kaikille juhlijoille!  Ihanaa kesää kaikille!

6 kommenttia:

  1. Jänniä makuyhdistelmiä, popcorni keksejä pitäisi kyllä kokeilla:) Noissa juhlajärjestelyissä on aina oma hommansa, Mukavaa valmistujaisviikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemalla löytyy joskus hienoja juttuja. Ei tosin ihan aina. :)
      Juhlajärjestelyt on jopa mukavia nyt, kun on aikaa tehä rauhassa. Ehtii kattoa bonusjuttujakin, kuten koristelua jne. Pöytäliina on nyt ostettu kunnollinen ja ommeltu. Parani huomattavasti.

      Poista
  2. No aina ei mene kuin Strömsössä, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Piparitkin tulee varmasti syötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittävän hyvin on ihan ok. Nyt on kyllä ylijäämäpiparia jouluun asti. :)

      Poista
  3. Juhlia on kiva laitella, mutta kyllä siinä hikikin tulee. Joskus on mukava kokeilla uusia reseptejä ja niistä saattaa joku olla kohta suosikki, jota tykkää tehdä useinkin. Kyllä liinat on parempi sulkea komeroon kuin kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu ja toteutus on ihan kivaa, jos on aikaa tehdä se. Nyt oli ja kaikki sujui rauhallisesti.
      Siitä en tykkää, kun aina varaan liikaa tarjoiluja ja niitä sitte syödään ties miten kauan. Onneksi on pakastin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!