lauantai 26. toukokuuta 2018

Pihajuttuja ja lomailua

Minulla alko viikon loma! Hieno juttu ja kelitkin on hienot. Samalla lopetin työelämässä yhen pitkäaikasen vastuuhomman. Palaan töihin huomattavasti "vapaampana  henkilönä". Vissiin...😊

Olen huomannu itessäni yhen typerän piirteen. On nimittäin vaikea olla tekemättä mitään.  Huomasin sen taas heti, kun eka lomapäivä oli vasta aamupäivässä.  Tää ei tarkota ollenkaan sitä, että tekisin jotain hyödyllistä, tai järkevää. Tekemistä pitää kuitenkin olla. Jos ei muuta, niin ne puikot käsissä.

Leikkasin nurmikon, kun voikukat alko olla päävärinä. Sitten huomasin, että kesäisiä juttuja on vielä rappujen alla jemmassa. Siellä oli pari betoniruukkuakin, jotka olin jättäny maalamatta syksyn korvilla. Toinen niistä sai kultaisen värin ja pääty betonilippalakin ja kivileppäkerttujen seuraan.



Toisesta tuli kilikilimaalilla vihreä. Voi olla, että se ettii vielä paikkaansa. Nyt se pääty betoniraparperinlehden ja maalatun betonisammakon lähelle. 


Vieressä vitriinikaappi, jossa näkyy vielä yksi punanen, aiemmin maalattu ruukku. Näissähän on siis kaikissa käytetty pyyhettä, joka on kasteltu betoniin ja muotokuivattu ruukun päällä ylösalasin. 


Tää harakka taitaa ihailla ihanaa sinitaivasta. Minul on monta näitä puulintuja. Yksi tuttu tekee näitä myyntiinkin ja joka kesä ostan ainakin yhen. Vanha kirsikkapuu jäi koristepuuksi pari vuotta sitte, kun suivaannuin siihen, että linnut vetelee kirsikat napaansa aina, ennen kun miä ehin tehä mitään. Ollaan sitte kaikki ilman kirsikoita. 


Yhessä välissä kävin puutarhalla ja ostin kaikenlaisia taimia. Mm. nää muratit löyty. Muistin, että kellarista taitaa löytyä just 4 pientä ruukkua ja simpukka-amppelit.  Laitoin ne kirsikkapuuhun roikkumaan. 


Samalla siistin puun juurella olevan kukkapenkin. Siinä on jotain random -liljoja ja kitukasvuset kärhöt. Tästä ammattisanastosta päättelette varmaan, että en ole mikään hortonomi. 😉


Tossa takana on muuten meiän hevoskastanja, jonka yritin kerran jo kukistaa, kun se oli niin valtava roskaaja. Se oli kasvanu sellaseksi salkomaiseksi. Pistin sen kylmästi aika matalalta poikki. Aattelin, että varmaan kuolee pois... toisin kävi. Nyt se on oikea puska!  Eikä muuten oo kukkinu ikinä!  Voiko joku selittää miksi?

Kävinhän miä myös vanhempieni mökillä, jossa myös istuteltiin kukkia.  Heitin talviturkinkin ja se tuntu ihanan raikkaalta. 

Merri ei oikein innostunu tosta kukkien istuttelusta, mutta Arttu sen sijaan osallistui ihan pyytämättä. 😊



6 kommenttia:

  1. Mukavaa lyhyttä lomaa sinulle :)
    Nyt onkin ihana nauttia pihalla oleilusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot kelit kerrassaan! Tuntuu kivalta, kun ei tarvii lähipäivinä mennä töihin. Loppuviikosta ei ehkä niin kivalta. :)

      Poista
  2. Kesäloma kuulostaa, miltä se nyt kuulostaa?? Jotain kivaa se on, mutta minulle ihan outo juttu.
    Nauti ja puuhaile kaikkea kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellanen pieni ja punanen, jota voi haukkaa, mut ei ihan kokonaan.
      Yritän nauttia. Mukavia uusia tuulia sinulle. Sehän on lähes lomaa, kun opiskelu loppui.

      Poista
  3. Voi mitä kaikkea ihanaa oletkaan tehnyt, niin kivoja koristeita! Nuo leppäkertut on suloisia:) Mukavaa lomaa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä tein paljo noita betoni- ja kivijuttuja. Nyt oli kiva kaivaa ne taas esiin. Vain pingviinit on ollu koko talven, kun ne onkin kylmän sään eläimiä. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!