maanantai 22. joulukuuta 2025

Jouluisia tunnelmia

 Joulu on jo niin lähellä, että  ei meinaa uskoakaan.  Oikeastaan tulee mieleen, että kohta se on jo ohi. 



Äitini ja tyttäreni kanssa kävimme vielä viime hetken myyjäiskierroksella.  


Iitin kylätalon joulumyyjäisistä lähti mukaan kissanpeti. Olen ajatellut jo muutaman vuoden ajan, että teen tällaisen itse. Ei ole ilmestynyt, joten ostin, kun halvalla sain.  Myyjä sanoi, että kissat eivät ehkä heti ota tätä omakseen...   
Merri tutustui petiin heti ja kävi siihen makaamaan. Se oli merkki Frodolle, että Merri on jahdattava heti pois ja otettava peti haltuun. 


Kävimme myös Kausalan asemalla. Se on muutettu tosi kivaksi kahvilaksi, jossa on myös pieni myymäläosio.   Tytär otti riisipuuroa, me äidin kanssa makoisat pullakahvit. 
Tunnelma tihentyi, kun juna ajoi ihan vierestä täyttä vauhtia ohi. 


Mopo ansaitsi päästä ihan omaan kuvaan.  Se on Solifer export luultavasti 60 -luvulta. 


Kausalan keskustassa oli käsityömyyntiliike, sellainen popup -myymälä.   Sen kierrettyämme kävimme Iitin maatilatorilla ja lopuksi vielä Ravilinnan joulumarkkinoilla.  Kovasti oli arvanmyyjiä. Saimme kaikki jotain kotiin viemisiksi. Meille tuli jouluinen tyyny, jota Merri tutkii lähempää. 



Olin unohtanut kuvata tämän betonikomistuksen, joka lähti mukaan Kuusankoskitalon käsitöiden myynti- ja näyttelytilasta jo loppuviikosta.  Meillä on orkesterin kanssa samassa talossa harjoitustila. Olin katsellut näitä käsiä jo pariin otteeseen ohi kulkiessani.  Lopulta ostin ne.   Näistä voi vaikka opetella tulkitsemaan noita käsien elämänviivoja. 


Olen kerran itsekin tehnyt betonikäden. Siitä irtosivat kaikki muut sormet, paitsi keskisormi.  Mies vei sen talliin koristeeksi 😂


Sukuun on tullut uusi kissapoika!   Kiri on niin suloinen jo pelkässä kuvassa.  Nimi tarkoittaa usvaa tai japanissa onnea tuottavaa puuta.  Toivottavasti päästään pian myös näkemään Kiri ihan oikeasti. 😍


Arttukin lähetti meille vielä söpöilyselfien.  Odottaakohan sekin jo kovasti joulua?


Kuusi on jo paikoillaan, tai oikeastaan pihta.  Meillä  oli sellainen yhtenä vuonna. Se ei karistellut mitään ja oli sääli heittää se lopulta pois. Tämä alkoi jo heti vähän karistella. Ehkä se vain järkyttyi huoneen lämpötilasta ulkoilmaan nähden.  Nyt ei ole enää ollut tiputtelua.  Vain yksi lammas putosi puusta. Frodo huomasi sen heti ja lennätti lammasta ympäri olohuoneen lattiaa 😂





Tällä erää en enää ennen joulua kirjoittele, joten hyvää joulua juuri Sinulle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!