torstai 24. huhtikuuta 2025

Kissamaisuuksia

 Merri ja Frodo ovat jo omat ruokansa syöneet ja kärkkyvät nyt Maisan eväitä oikein porukalla.  Frodokin, joka ei useinkaan syö edes omaa kuppiaan tyhjäksi 😂

Maisa ei näköjään pienestä hätkähdä, vaan syö kuppinsa tyhjäksi. Ei se viitsi edes sähistä pojille, kun se tietää, että ne odottavat nätisti vuoroaan. 



Merri taitaa näyttää Maisalle kieltä ja Maisa on aika pöyristynyt tuollaisesta käytöksestä.  


Yhteinen harrastus tuottaa kahden kerroksen leikit.  Jossain selvästi tuoksuu joku hyvä ruoka! 


Maisa on alkanut viihtyä ulkoilutilassa.  Joskus se on siellä jopa aamun ensimmäinen, mikä on saavutus, sillä Merri on yleensä ikkunan takana jonossa jo heti, kun joku herää. 


Maisa ottaa rennosti, vaikka saattaa silti pelästyä kovia ääniä autotiellä, joka on talon takana.  Maisa on myös joitain kertoja juossut ovelle, kun toisia on laskettu ulos. Haluaako se todella ulkoilemaan?  En ole uskaltanut kokeilla, vaikka luulen saavani sille valjaat päälle ilman taistelua.  Se ei ole tottunut valjaisiin.  Pelkään sen myös pelästyksissään karkaavan tietymättömiin, mikä olisi erittäin ikävää, kun se on meillä hoidossa. 


Merri viettää ulkona valjaissaan tuntikausia. Se ei koskaan yritä irrottautua valjaistaan, vaan asettuu odottamaan, että joku päästää ohuen narun jumista.   Se nauttii kukkapenkissä makaamisesta (tässä kukkapenkissä saa maata, ei kaikissa), kiikuttelusta, tai muuten vaan aikaa kuluttaen. 


Frodokin on halunnut lämpimien päivien lisäännyttyä päästä ihan oikeasti ulos.  Se hiippailee Merrin touhuja ihmetellen, mutta etsii myös omia reittejään. Mikäli se jää jumiin, on sen ratkaisu melko välittömästi jättää hyvästit valjailleen.   Sitä ei viitsi jättää ulos itsekseen vahtimatta, koska lopputulos on herkästi se, että joutuu hiippailla naapurin pihalle sitä hakemaan.  Kovin kauas se ei mene, mutta silti. 


Laitoin sadevesitynnyrit paikoilleen. Niissä on nuo kissaturvalliset kannet, joiden päällä kissat sitten usein istuvatkin, ihan kuin uhallaan. 

Frodo: Mitä luulet Merri, tuleeko sieltä kohta sadetta, että saadaan tynnyreihin vettä??
Merri:  Ei tuolta ylhäältä rännistä ainakaan vielä mitään tipu. Pilviäkään ei oikein taida olla. Odotellaan nyt vielä vähän aikaa. 



Merri: Hei! Näitkö tuon? Tiellä kulkee koira!
Frodo: Nähty on. Se ei nähnyt meitä. Koirat ei koskaan huomaa. 



Neulottu ja virkattukin on, mutta laitetaan nyt välillä vähän "kevyempää" settiä tähän juttuun 😂

Kevyt osio on nyt ohitettu. Raskas osiokin on osittain suoritettu, nimittäin terassin ja kalusteiden pesu! Ihan mahtava tunne!  Terassin ikkunat jätin vielä pesemättä, ei niitä joka sivulla edes ole.   Kohta lähden kauppaan ostamaan puuöljyä. Minun hommani on aina siivota ja öljytä terassi. Viime vuonna jätin väliin, mutta muuten teen tuon homman joka vuosi.   Sen jälkeen voin aina hyvällä omalla tunnolla istuskella neulomassa pihalla tai ottaa päiväunet keinussa. 
Merri auttoi kovasti tuossa pesuhommassa. Se halusi välttämättä olla siinä märällä osiolla ja sitten kuljettaa tassunjälkiään joka puolelle.  Tuli ihan  mieleen sisätilojen siivous. Merri on aina siinäkin tarkkailijana, vaikka imuri huutaisi vieressä.  

Eipä muuta tällä kertaa, joten hellurei! 

31 kommenttia:

  1. Ihanat kissamaiset terveiset🥰
    Niin huippu hyvät kuvat ja tilanteet.
    Ja Maisakin niin söpön värinen.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisa on tosi kauniin värinen ja sen turkki heilahtelee kepeästi, kun se liikkuu. Ei ole samanlainen, kuin monet pitkäkarvaiset kissat ovat. On ollut ihana huomata, miten se on kotiutunut tänne hoitopaikkaan, vaikka alku oli niin haastava. Ei tarvi enää pelätä, että kynsitassu lävähtää, tai muuta vastaavaa.

      Poista
  2. Voi ei, mitä ruokatilannestressaamista, mutta näköjään se ei Maisaa hetkauta :-D Ihana ilme sillä tuolla tarhassa! Mainio persoonallinen tapaus ja upean näköinen katti.
    En minäkään uskaltaisi viedä hoitokissaa ulos. Koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua ja kissa pystyy tosiaan luikertelemaan ulos valjaistaan. Se olisi aivan hirveää.
    Mahtava juttu, että sait terassin vuosihuollon tehtyä! Papukaijamerkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisa kävi taas napittamassa aamulla minua parin sentin päästä ja näykkimässä leukaan ja kävelemässä päällä. Kun lopulta uskoin sen touhuihin ja "heräsin", niin huomasin, että kaikki kissat olivat sängyssä. Frodon kohdalla se oli poikkeuksellista.
      Minulta loppui illalla aika tuon öljyämisen kanssa ja puolet jäi tekemättä. Myöhemmin illalla olisin jatkanut, mutta en uskaltanut, kun oli niin viileä ja öljystä näytti jääneen valkoisia laikkuja. Pelkäsin, että menee terassi ihan laikukkaaksi. Olisi kuitenkin voinut uskaltaa, sillä nyt aamulla laikut olivat imeytyneet. Pitää kohta käydä sutimassa tuo loppuosa. Tulee kyllä niin hienon näköistä, että!

      Poista
  3. Kissat ovat lahjakkaita poseeraamaan ☘️
    Erityisen suloinen naama tuossa 6. kuvassa ylhäältä päin 🧡
    Onpa hyvä että hoitokissa on alkanut viihtyä ja kotiutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poseeraus ja kuvan ottaminen harvoin osuvat samaan hetkeen ;D Merri on pehmopallukkanaamainen murunen. Se on niin suloinen.
      Vaikka Maisan läsnäolo aiheuttaa touhua ja menojen miettimistä, niin mietin nyt jo, miten hiljaista täällä tulee olemaan, kun se joskus lähtee.

      Poista
  4. Ihana kevyt osio. Kyllä näiden kuvien jälkeen jaksaa sitten sitä raskaampaakin selostusta. Terassin pesun ja öljyämisen jälkeen on ruhtinaallista huilata puhtaalla terassilla. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hieno meidän vanhasta terassista taas tuleekaan, kun olen vetänyt öljyn pintaan. Puolet on nyt vedetty. Aika kylmä ilma on ja pelkäsin, että miten yöllä reagoi, kun oli vähän kosteaa vielä. Hyvin on imeytynyt.
      Eipä aikaakaan, kun siitepölykausi taas iskee terassiin... :( Pitää aina yrittää ehtiä öljytä ennen sitä, tai joutuu odottamaan tosi pitkään, ennen kuin voi taas yrittää. Meillä on osittain avoin terassi, eikä siitepölyltä voi välttyä.
      Aika raskaaksi meni nyt taas tämäkin kommentti ;D

      Poista
  5. Onpas siellä leppoisaa. Hyvä niin! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ihanan leppoisaa, kun ei tarvi mennä töihin tällä viikolla ja voi vain viettää aikaa kissojen kanssa ;)

      Poista
  6. Mainioita ja kivoja kissoja kaikki, mutta Merri on ihan ylitse muiden. Se on niiin söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on sellainen pehmopallukkainen ja murunen. On ne muutkin kivoja, mutta Merrillä on jotain erityisominaisuuksia :) Toivottavasti nuo muut eivät nyt näe tätä kommenttia, ja loukkaannu :D

      Poista
  7. Eikö ole mukavaa, kun sinulla on tuollainen ahkera apulainen kuin Merri? Ei tarvitse yksin ahertaa, kun toiset vain loikoilevat - tai luikkivat naapuriin karkuun 😉🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Toiset, tai oikeammin Frodo, aiheuttaa vain lisähommaa ;D Merri on niin hauska, kun se syöksähtelee edes takaisin imuroidessa tai vaikka terassi oli eilenkin ihan märkä, niin siinä piti sinkoilla ;D

      Poista
  8. Ulkoilu on niin mahtavaa, kun pääsee pitkästä aikaa kuivin tassuin ja on niin paljon kaikkea. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli eilen ihan märät tassut, kun piti huolehtia tuon terassin pesusta. Emäntä yritti ohjata minua toiseen suuntaan, mutta palasin aina takaisin tarkistamaan tilannetta. T: Merri

      Poista
  9. Kivoja tilannekuvia ja ilmeitä. Noista saisi hauskoja sarjakuvia, kun lisäisi puhekuplat kullekin kissalle.
    Merrillä on lokoisa paikka nauttia kevään auringosta. Turvallinenkin, kun selän takaa ei kukaan uhkaa.
    Kannattaa ottaa Maisan kanssa varman päälle. Varmaan muistat, miten kävi hoitokissalleni hölmön unohdukseni vuoksi. Hyvin arka Roope livahti yöllä ulos minimaalisen pienestä ikkunaraosta. Seikkailu kestikin sitten 7 viikkoa, mutta päättyi onnellisesti. Vieläkin sydäntä kylmää tilannetta muistellessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin tuon Roopen jutun. Se oli tosi kamala. Muutama vuosi sitten, kun Maisa oli täällä pari kertaa hoidossa, se ahtautui yläkerran ikkunaluukusta ja hyttysverkosta läpi ja seisoskeli ihan muina kissoina kapealla ikkunanpuitteella. Pelkäsin sen hyppäävän alas pitkän pudotuksen. Ikkuna oli niin ahdas, että en olisi saanut sitä vedettyä takaisin sisälle, eikä se olisi varmaan antanut koskeakaan itseensä. Pikaisella toiminnalla saatiin viereinen isompi ikkuna auki ja kissa turvallisesti sisään. Silloin kyllä pelotti, että miten tämä selitetään pojan perheelle. Onneksi Maisa on vähän aranpuoleinen ääniin ja uusiin juttuihin, niin se ei hirveästi yritä ovestakaan ulos.
      Tyttären Maia -kissalle ulko-oven avaaminen on kuin magneetti. Se lähtee puskemaan ovea ja ulkoilmaa kohti välittömästi. Sen kanssa saa olla varovainen. Ompas näillä nyt samantyylisiä nimiä ;D

      Poista
    2. Huh, elitte muutaman kauhun hetken ennen Maisan pelastumista ikkunalaudalta. Karmeaa olisi kadottaa oma kissa, mutta vielä karmeampaa on selittää hoitokissan omistajalle omaa huolimattomuuttaan.

      Poista
  10. Sain aamukahvinaurut kissakuvistasi :-))). Niin kissamaisia ilmeitä ja asentoja. Kaikki kolme NIIN lutusia !
    Artulle ostettiin valjaat kun se oli ollut kielileikkauksessa ja lääkärin suosituksesta sitten päätettiin että sen omatoiminen ulkoilu päättyy. En olisi ikinä uskonut minkälaisia voltteja ja kiemurteluja se pystyi tekemään ja irtaantui valjaista ja syöksyi niin kauas kuin pippuri kasvaa. ...suurempi riski siis valjaissa kuin ilman niitä ?? :-)).
    Meillä Arttu ilmestyy heti kun lattioita pestään....niitä tassunjälkiä tekemään :-). No ehkä kissataloudessa pitääkin näkyä tassuttelun jälkiä.
    Paras aika terassin öljyämiseen on nyt; muuten se jää. Todistetusti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassi on minulle jokakeväinen haaste, kun haluaisin siivota ja öljytä sen nopeasti. Viime kesänä poikkeuksellisesti se jäi tekemättä, kun mökin hommat painoivat yhtä aikaa päälle. En ole nytkään ehtinyt vielä mökille. Näin monen kissan kanssa pitää käydä vuorotellen mökkeilemässä ;D Mies oli just pari päivää, minä EHKÄ menen viikonloppuna, ennen kuin loma loppuu. Hirveästi ei hotsita, koska sielläkin on edessä vain siivoushommia.
      Näitä kissoja katsellessa näkee niin hyvin, miten erilaisia niiden luonteet ovat. Merri vaikuttaa vanhimmalta ja viisaimmalta, vaikka Maisa on sitä monta vuotta vanhempi. Maisalla on kyky hankkia kaikille ruokaa äänekkyydellään, sekä herättää ihmiset aamuisin hyvin vaikuttavalla tavalla. Frodo on se, joka jahtailee ajoittain Merriä ja haluaa kilpajuoksua. Se juoksee välillä Maisankin perässä ja esittelee leijonanääniään osoittaakseen, kuka se oikein on kissa talossa.
      Frodoa ei kiinnosta käsityöt, eikä siivouskaan. Imurin näkeminen aiheuttaa siirtymisen alakertaan. Merri sen sijaan pelästyttelee minua notkumalla nojatuolin päällä tms.

      Poista
  11. Maisa on huutaa tuossa rennossa kuvassa: "Mä olen kaunis, mä olen täydellinen, mä olen kuningatar - ja noi pojat palvoo mua!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just siltä se vaikuttaa ;D Queen Maisa hulmuavine turkkeineen pojat lakeijoina perässä ;D

      Poista
  12. Olen sitä mieltä, että jokaisella kunnon työmaalla pitää olla tehokas työnjohtaja. Sinulla on Merri.
    Olen ihastunut näihin kissajuttuihin. Nuo kaikki kolme ovat niin persoonia ja sinä osaat kertoa niistä niin hyvin.
    Valjaat on ehdoton juttu kissoillekin. Niin moni on juossut auton eteen. Minun kissalle kävi paljon aikaa sitten niin.
    Kevyesti kerroit terassin kevätkuntoon laitostakin. Minulla edessä se homma. Viime vuotinen ölyäminen meni pieleen. Oli myyty väärää öljyä, mikä ei kuivunut kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillekin kissa on vain kissa, mutta kun sitä seurailee päivästä toiseen, tuntuu, kuin osaisi melkein keskustella sen kanssa ;D Ainakin ilmeet ovat tuttuja.
      Varmasti aivan hirveä tunne, kun kissa kuolee tapaturmaisesti.
      Voin vakuuttaa, että terassihommassa vain kerronta oli kevyttä ;D Olen tosi onnellinen aina, kun saan terassin kesäkuntoon keväällä. Nyt olen jo öljynnytkin sen, vaikka sää on ollut tosi viileä. Pelkäsin, että öljy ei edes imeydey, mutta vaikuttaa se kuitenkin imeytyneen. Terassin parilla sivulla olevat ikkunat on vielä pesemättä.
      Ostin kerran jostain Rustasta tai vastaavasta puuöljyä ja totesin, että ne kaikki eivät todellakaan ole samanlaisia! Se haisi aika kamalalle, eikä meinannut kuivua millään. Nykyään ostan aina merkkituoteöljyn, vaikka se onkin kallis. Nytkin minulla jäi sitä jonkin verran. Sutikoin myös puiset, vanhat kesäkalusteet ja yhden puisen kukka-astian ritelikköineen. Vien loput mökille ja sutikoin siellä ainakin puiset keinut ja jotain vanhoja puulaattoja, kunhan ehdin... Olen huomannut, että öljy ei oikein säily seuraavaan vuoteen, eli kaikki on sutikoitava pois.

      Poista
  13. Oli ihana lukea kirjoitustasi Maisasta, Frodosta ja Merristä🥰🐈🐈🐈 Merri muuten muistuttaa aivan Pepi-kissaa mikä minulla oli lapsena💗😍 harmi kun hänestä ei ole oikein kunnon valokuvaa. Kiva kun sait terassihommat tehtyä niin voit keskittyä nauttimaan päiväunista tai neulomisesta.🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen sain vielä loput terassista öljyttyä ja odottelin kuivumista. Kaikki kalusteet ovat vielä ihan sikin sokin ;D
      Päädyin lopulta pesemään ikkunoitakin! Olin ylen energinen ;)
      Kaikki kissat ovat oman näköisiään, mutta välillä näkee, että joku kissa onkin aivan saman näköinen, kuin oma kissa. Onhan ihmisissäkin välillä ihan samannäköisiä tyyppejä, kaksoisolentoja ;)

      Poista
  14. On kyllä ihania kissoja valjaissaan🥰🥰Jos minä olisin hieman paremmassa hapessa, voisin yrittää suunnitella tuota ulkoiluttamista, mutta nyt on vähän niin ja näin. Ehkä nyt kesällä täytyy taasen kokeilla, kun teilläkin niin nätisti mennään. Meillä Nacho saa slaagin, kun säikähtää jotakin ja siinä on parempi päästää irti ja menemään. Onneksi on niin arka, että painuu äkkiä sisälle😅Taco jos pääsee irti, häipyy sen sileän tien ja tulee ehkä vuorokauden päästä takaisin, joten sitä ei passaa hukata mihinkään😬🐈🐈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat äänet ovat kyllä pelottavia. Merri ei niistä niinkään välitä, mutta Frodo on heti pyrkimässä sisään. Ei se kuitenkaan ala kynsiä tms., kuten yksi hoitokissa, joka meillä kerran oli. Ei puhettakaan, että olisi ottanut syliin rauhoittumaan. Siinä sai itsekin kynttä oikein kunnolla.
      Onhan teilläkin iso ulkohäkki, jossa voi nauttia ulkoilmasta, joten ei kai siinä paineita, jos ei kissat itsekään osaa pyydellä.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!