sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Siilejä, kissoja ja särkyneitä sydämiä

Aloitetaan siileistä.  Hetkelliseen neuletyhjiöön ( noin 2 tuntia) aloitin edellisten Mäyrälänhovissa -sukkien jälkeen nämä Kamitsan Siilejä ja särkyneitä sydämiä -sukat.  Ohjeen värit ovat tumma violetti ja vaaleanpunainen. Eihän minulla sellaisia ollut, joten soveltamaan, soveltamaan.  Valitsin punaisen ja vaaleanharmaan Venlan. Valkoinen olisi ehkä ollut parempi, mutta minulla on niin huonoja kokemuksia siitä, miten valkoisesta kuultaa tummempi väri läpi. Siispä näin.  Ei ehkä ihan paras valinta, mutta tällä kertaa näin. 



Kantapää löi minut ensin ällikällä. En ole koskaan tehnyt tällaista kantapäätä. Aika pitkään lueskelin ohjetta,  kunnes tajusin.  Varren kuviokaavion loppua kohti tehtiin kantapään levennykset ja sitten tuolla yksivärisessä osiossa kavennukset.  Kaksivärisyys tekee neuleesta vähän paksumpaa, mutta tuo kantapohja jäi nyt ihan yksinkertaiseksi.   Tästä ei kyllä tullut suosikkikantapäätäni. 


Vielä sivukuva tuosta kantapäästä. 
Kuvion puolesta sukat olivat taas kiva tehdä, kuten Lumi Karmitsan mallit aina. 


Ohje on alla olevasta kirjasta, jonka ostin Tampereen kässämessuilta viime syksynä.  Lanka on siis Novitan Venlaa ja sitä kului 74 grammaa. Puikot olivat kokoa 2½.  Tein sukat pienemmässä koossa (2 vaihtoehtoa) ja niistä tuli  kokoa 38. 
Kirjan kannessahan tosiaan näkyykin tuo malli ja sen värit. 


Täällä on tilanne nyt hieman epävakaa.  Merri näyttää, miten kärsimättömyys piilotetaan viilipyttymäisen ulkokuoren alle. 


Rajansa tietysti kaikella ja välillä on käytävä kokeilemassa onneaan.  Frodo seuraa, miten homma menee pieleen.  Ehkä se oppii katselemalla 😅


Vähän vetää mieltä nyreäksi, kun homma ei etene.  Merri jo kyllästyi ja lähti ulos vilvoittelemaan tunteitaan.  Edes vieraaseen hiekkalaatikkoon ei saanut koskea! Onko reilua?? 


Maisa ei ole ollut meillä hoidossa koko Frodon elinaikana, joten tunteet käyvät vähän kuumina.  Maisa on muutenkin tottunut olemaan ainoa kissa talossa.  Sillä on sähäkkä luonne ja nopeat kynsitassut.  Ääniefektit pitivät vieraat kissat loitolla sen kopasta.  Katsotaan, miten tilanne etenee. 



Pihatöihin voisi jo mennä, mutta vielä ei voi mennä, koska ei uskalla. Täysi tervehtyminen antaa vielä odotella itseään.  Ilmat ovat muutenkin nyt viilentyneet.  Kävin kurkkaamassa alapihan kukkapenkkiä, josta lumi lähti aika myöhään. Siellä on jo krookuksia nupuillaan. Lisäksi marjapensaiden alla on jo kukintaa.  Ihanaa, kun on väriä, vaikka vain vähäsenkin. 

Sopuisaa sunnuntaita sinne ja tänne 😍😃😸😸😸

35 kommenttia:

  1. Oi kuinka kiva sukkamalli. Hyvin kuviot näkyvät ja kantapää on edukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin taas ensin kuvat sisällä ja minusta kuviot ei näkyneet ollenkaan. Menin ulos ja pam! Siinähän ne siilit olivatkin ;D Onkohan tällaisella kantapäällä joku nimi? En ole koskaan törmännyt tällaiseen.

      Poista
  2. Lumi Karmitsan sukkamallit ovat kyllä tosi kivoja. Kauniit sukat nämäkin.
    Vai ollaan siellä lähes sotajalalla ja eipä ihme, että Merriä turhauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, kutsuvat neulomaan :)
      Täällä on toistaiseksi vältytty tappeluilta. Eilen oli aika lähellä, kun Merri ei ole tottunut sellaiseen, että ei heti haistella ystävällisesti. Se yritti lähestyä useampaan kertaan, mutta sai kovat sähinät. Sitten Maisa linnoittautui Merrin ruokakupin viereen. Se oli Merrille aivan käsittämätön juttu, koska Merrillä on aina nälkä ja nyt sen paikka oli vallattu, eikä edes syömistarkoituksessa, vaan ihan muuten vaan.

      Poista
  3. Maisa näyttää kopan paikan ja kertoo, ettei sen hiekkoja tulla noin vaan sohimaan. Järjestys pitää olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne hiekat olivat siinä just se vastustamattomin osio ;D Miksi sitä pitääkin heti yrittää toisen hiekoille ;D Edelleen rauhallista, ei tappeluita, mutta ei myöskään rentoutumista.

      Poista
  4. Ihanat nuo sukat ♡ mukavaa kevättä sinulle ja jos kiinnostusta riittää niin blogissani saa piipahtaa vierailulla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta :) Lumin mallit ovat taas niin suloisia. Kutsuvat neulomaan :)

      Poista
  5. Sweet little kitty💖I think he will accept her in a while💖He do great
    Beutiful pattern on the socks but what heels??must be very difficult to do?? But they look great😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The heels were the difficult part. I thought a long time, how they could be done. Here there are, just part of the socks ;)
      It´s still quite peacefull here, but our cats are both a little fraid of this queencat :) Maybe she calms down, when time goes on. She let me touch itself allready! In the end comes still the nails ;D

      Poista
  6. Kauniskuvioiset sukat taas, hyvin käy värit yhteen. Kylläpäs siellä kissamaailmassa taas tapahtuu, joku roti olla ettei tulla hiekkoja ja koppia valloittamaan. malta nyt mielesi ja parantele rauhassa, täällä ainakin tuli tosi koleata huiii. Ihanaa on kyllä kun alkaa väriä tulla puutarhaan. Samoin, mukavaa alkavaa viikkoa.🌹🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Lumin mallit ovat niin ihastuttavia.
      Täällä on jännittyneet tunnelmat. Yö meni rauhallisesti, mutta edelleen on korkea jännitystila päällä. Frodo ei ole uskaltanut syödäkään aamulla. Merri yrittää sitkeästi lähestyä Maisaa eri suunnilta, mutta lähtö tulee joka kerta.
      Täällä on maa valkeana. Odotan huomista päivää kuin kuuta nousevaa, minulla on aamusta lääkäriaika.

      Poista
  7. Hienot siilisydänsukat mutta kantapää on kyllä aika konstikkaan näköinen ; en olisi itse osannut tehdä.
    Aikamoinen kissakarnevaali teillä menossa :-)). Maisa on tottunut olemaan The Queen ! No pikkuhiljaa hyvää tulee jos on tullakseen tai sitten sellainen epätasapaino valtasuhteissa jää ikuisiksi ajoiksi ratkaisematta.
    Tautisi taitaa olla jo talttumaan päin; hyvä niin, mutta ainakin meillä on ollut tosi navakkaa kylmää tuulta tarjolla joten villahousut on vielä tarpeen :-)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan nyt kokeiltua tuollaistakin kantapäätä. Aloittaessa en kyllä suonut sille ajatustakaan, vaan tuijottelin silmät soikeina kuviota ;D
      Aika varpasiltaan täällä hiippaillaan. Frodo on etenkin kuin hidastetusta elokuvasta. Se ei ole uskaltanut edes syödä, kun jokainen risahdus on arveluttava.
      Odotan kuin kuuta nousevaksi, että pääsen huomenna aamulla lääkäriin...

      Poista
  8. Ihanat sukat jälleen Lumi Karmitsa on lempisuunnittelijani todellakin.. En kyllä uskaltaisi mennä lähellekkään Maisan häkkiä. voin melkein kuulla sihinän ja tuntea terävät kynnet. Ihana tuo Merrin viilipytty ilme

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä malleissa on aina jotain vekkulia mukana ja koko ajan tapahtuu jotain kuvioissa.
      Maisa on yön miettinyt elämäänsä ja antoi nyt aamusta koskea itseensä, tosin vain hetkellisesti, sitten se taas muisti sähistä ja kynsiä ;D Edistymistä kuitenkin havaittavissa.

      Poista
  9. Minäkin olen melkein aloittanut nuo siilisukat, kun rescuetytär on siili-intoilija. Katselin ohjetta ja ajattelin skipata tuon kantapään. Teen ihan normisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo siilikuvio jatkuu niin kavalasti tuonne kantapään taakse, että muutos on hankala. Toisaalta en itse tajunnut sitä tehdessäni koko kantapääjuttua. Nyt ehkä voisi tehdä jotain säätöä kantapään suhteen, jos tekisin toiset.
      Rescue- tytär kuulostaa sanana varsin erikoiselta :)
      Kuuntelen just tätä lukupiirikirjaa ja ajattelen koko ajan sinua. Satuin näkemään kommenttisi aiheesta ja olen koko ajan yhtä hämmästynyt ;D

      Poista
  10. Kivat sukat, joiden siilejä luulin ensin hiiriksi, kun en huomannut piikkejä. Kantapäät ovat ehkä hieman kummalliset?
    Kannattaa olla vielä varovainen ulkona. Täällä ainakin on ollut hyvinkin viileä ja napakka tuuli.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää ;) Frodonkin selässä on vastaavia piikkiharjanteita ollut eilisestä asti, kun Maisa yrittää näyttää kaapin paikkaa ;D
      Seisoin tänäänkin kissojen kanssa pihalla vähän aikaa (en Maisan...). Olin erittäin iloinen siitä, että saatoin käyttää naapureita naurattamatta vielä pitkää talvitakkiani. Olen iloinnut siitä koko talven (Uuno Turhapuro -tyyli), enkä raaskisi luopua vieläkään.

      Poista
  11. Kauniit sukat, puna-harmaa sopii niihin yhtä hyvin kuin violettikin. Särkynyt sydän on kaunis kukka sekä pihassa että sukassa. Jännät paikat, saa nähdä kuka kissoista teillä lopulta näyttää kaapin paikan. Puolikuntoisena ei kannata pihaa haravoida, ettet sairastu uudelleen. Sain meidän pihan viime viikolla haravoitua hyvään malliin ja piha olikin haravoinnin jälkeen puhtaan näköinen, siis puhtaan valkoinen kun lunta satoi pari senttiä. Sää jaksaa vaihdella näin keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä otetuissa kuvissa harmaa ei meinannut erottua, mutta ulkovalossa näkyy paremmin. Särkynyt sydän on jo lapsuudesta tuttu.
      Maisa kovasti yrittää löytää paikkansa porukassa ja sähisee voimallisesti sinne ja tänne, eikä aikeista ole mitään epäselvyyttä, kun joku lähestyy sitä. Eilen illalla ihmisetkin olivat tulilinjalla. Maisa majoittui yhdelle tasolle makaamaan (Merrin ruokakupin viereen). Siinä tasolla oli myös puhelinten laturit, eikä niihinkään uskallettu koskea ;D Tänään ollut ihmisille vähän suopeampi vastaanotto.
      Lunta oli täälläkin tänään maassa. Huomasin myös, että ihan kaikki entisetkään eivät ole vielä sulaneet.

      Poista
  12. Kuningatar-Maisa kopassaan... katse niin määrätietoinen - alamaiset varokoot!!

    Yhtä pyöreäksi vetää Repolaisen silmät siilisukat kantapäineen....
    Ihanan pirtsakan punaiset(kin) vielä!!
    Taudin selättäjälle malttia... sitkeässä on ollut ja sitkeä olet ollut itsekin sitä kestämään...
    mulla meni talvella niin monasti hermot miesflunssaani... että palaa mieleen tuhkatiheään ja loitsun
    että menisi ainakin seuraavat 30-vuotta ennenkuin tulee uudelleen...
    Sama loitsu sulle tsempiksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenne on juuri tuo! ;D Queen of everything!
      Tykkään punaisesta ja olisin pitänyt nämä sukat itselläni, mutta tuo kantapää vähän "hiertää" kuvaannollisesti sanoen. Nyt menevät vielä laatikkoon odottamaan omistajaansa.
      Tästä kun pääsen, otan loitsun tekemisen ihan tosissaan! Toivottavasti ei mene huomisaamuna kädenväännöksi lääkärisedän kanssa, muuten joudun aloittamaan jonkinlaisen loitsimisen jo siellä ;D

      Poista
  13. Melkeinpä nätimpi väri kuin käsityölehden mallissa. ❤️
    Hih, meillä on samankuosinen kynnysmatto kuin teillä nuo isot matot.
    Nauratti Saran blogissa kun Maalarikissat näyttivät Merriltä ja Frodolta 😀
    Paranemista ja toipumista sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina hassua nähdä jossain tai jopa jonkun päällä jotain samaa, kuin omassa kotona :)
      Punainen on minusta aina hyvä valinta. Tuo harmaa ei niin hyvin näy, kuin olisin toivonut. Saattaahan se syy olla mallin moninaisuudessakin.
      Jos 2 tunnin päikkärit ja päivän toinen jäätelö auttaa, niin sitten olen kovasti parantumisen tiellä!

      Poista
  14. Taas kerran aivan ihana sukkamalli! Todella suloinen. Karmitsalla on taito noihin kuvioiden sommitteluun.
    Maisa on todellinen kaunotar siellä koppansa uumenissa <3 Toivottavasti tilanne rauhoittuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin söpö ja kaikin puolin runsas :)
      Alkuasetelma on jo tasaantunut, mutta kavereita ei vielä olla.

      Poista
  15. Suloinen tuo siilikuvio ❤️
    se ei nyt auta muu kuin poikien pysyä poissa Maisan tieltä ja tavaroista. Onhan se toki vähän epistä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellistä, miten voi suunnitella aina vaan uusia söpöjä sukkia, kuten Karmitsa. Täytyy olla valtava mielikuvitus.
      Frodolle tuottaa ongelmia hyväksyä tuo pelottava tyttökissa, jota ihmiset kaiken lisäksi jo saavat paijata. Etenkään se ei voi olla oikein! Frodo tuntee kai elonsa olevan jotenkin vaakalaudalla, kun huomiota jaetaan minne sattuu. Merri yrittää aina silloin tällöin lähestyä, joskin jää välimatkan päähän. Sillä on hyvin sivistyneet liikkeet, että se ei esim. häiritsisi Maisan ruokailua. Maisan sivistys sen sijaan loppuu siihen, kun se syö kuppinsa tyhjäksi ja siirtyy Frodolta jääneisiin jämiin ;D

      Poista
  16. Toivottavasti lääkärillä käynnistä tänään on apua!
    Sukkien kuvio on hieno, ja punainen ja harmaa ovat kaunis väriyhdistelmä.
    Voi Merri- ja Frodo-raukkaa! Eiväthän ne (kai) tiedä, että tällainen Maisa on vain väliaikaisesti talossa. Toivottavasti kaikki sujuu rauhallisesti.
    Nyt on kylmää. Tänne on luvassa lunta tulevina päivinä... ja saisi jotain kyllä sataakin, kun viime kesä oli kuiva ja talvellakin oli lunta niin vähän.
    Paranevaa vointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran oli apua, että saikkua tuli ja testejä, mutta ei muuta. Ei edes ruikuttamalla. Että piti sellaiseenkin alentua...
      Maisan läsnäolo on ollut etenkin Frodolle hämmentävää. Merri yrittää tehdä tuttavuutta ja Maisakin on jo vähän kotiutunut. Aika auttaa.

      Poista
  17. Hienot on sukat ja mielenkiintoinen kantapää. Saa olla taitava suunnittelija, että saa kuvion sovitettua lisäyksiin, mutta niihän Lumi Karmitsa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantapää oli tosiaan aivan uusi kokemus. Meinasi ylittää käsityskyvyn ;D Mietin ihan samaa, että miten ihmeessä tuo kuvio menee niin hienosti tasan noiden kaikkien silmukkamuutosten myötä, aivan kärkeen asti.

      Poista
  18. Kipeänäkin jaksat kutoa sukkia ja löydät aina uusia malleja. MInä palaan aina kokeilujen jälkeen tuttuun kantapäämalliin.
    Ohjelmaa tuntuu olevan kissojen elämää seuratessakin.
    Toivon paranemista sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!