tiistai 29. huhtikuuta 2025

Huhtikuun bingo

 Julkaistaanpa  Repolaisen huhtikuun bingoruudukon tulos, että ei jäisi viime tippaan 😃 Tämä oli tämän vuoden vaikein ruudukko. Aluksi en keksinyt kuin muutaman kohdan. Nyt olen loppua kohti tiristänyt loputkin kuvat. 

HUHKIA
Alkukuun sairastelujen jälkeen ensimmäiset päivät ulkona olivat aika raskaita, kun viileä ilma kävi henkeen.  Hissukseen Merrin kanssa saatiin osa kukkapenkkiä jo parempaan kuosiin. Tuon lopun laitoin vähän myöhemmin. 


HAPUILLA  
Viikonlopun mökkireisulla käydessä tajusin, että hapuilu voi tarkoittaa sitä, että ei oikein kunnolla näe, kun  on niin hämärää.  Tässä ollaan poistumassa vessasta loppuillan tunteina 😂




HARJOITELLA liittyy konserttiimme. Ennen konserttia kävimme vielä joitain kohtia läpi varmistaaksemme ne .  Konserttia varten oli harjoiteltu edellinen vuosi. 


HILJAINEN on kylätie... vai pitäisikö sanoa mökkitie. 



HUOLETON
Olen aika huoleton petaamisen kanssa, etenkin, jos ei ketään muita edes ole mailla halmeilla. 


HERSYVÄ
Miten kuvata hersyvä??  Mietin, että mihin se liittyy. No ainakin nauramiseen. Muita naurajia en nyt löytänyt kuvattavaksi. Kuvissa Frodo ja Sam. Poikamaisen hersyvät naurunremakat!



HÄNNÄLLINEN
Oiva kehonosa tuo häntäkin on. Se tasapainottaa, ilmaisee tunteita ja on muutenkin komistuksena.  Tässä häntäänsä esittelee Merri.


HEHKEÄ
Kevään ensimmäiset kukkijat ovat todellakin hehkeitä!  Talven jäljiltä maasta  nouseva kasvu  ihastuttaa ja lämmittää mieltä. 




HAVINA
Olen jo pitkään suunnitellut ostavani tämän laitteen, kuin näin vastaavan yhdellä asiakkaalla.  Sillä harjoitetaan vastapainehengitystä.  Se on tarkoitettu erilaisten hengitysoireisten sairauksien sairastajille, mutta myös  vaihtoehtona nk pulloon puhaltamiselle, jonka tarkoitus on irrottaa limaa syvältä hengitysteistä.   Itsellä tuota limaa tuntuu olevan nieleskeltäväksi päivittäin. Limahan ei siis tietenkään mene laitteeseen, vaan se auttaa yskimään limaa pois. Siihen ajattelin tätä laitetta kokeilla.  Vasta-aiheitakin tietysti on ja niihin kannattaakin tutustua, jos aikoo laitteen hankkia. 
Laitteeseen puhallus saa aikaan vastuksen ja  laite värisee/havisee. Tämä värinä tuntuu kehossa ja herättelee niitä pienimpiäkin keuhkorakkuloita usein toistettuna, eli sama vaikutus tosiaan, kuin sillä pullopuhalluksella, mutta värinä on voimakkaampi.  Laitteessa on  asteikko 1-5 vastuksena.   Olen vähän hämmästynyt, miten 10 puhalluskerran jälkeen hieman huimaa, vaikka olen puhaltanut huilua kymmeniä vuosia.  Vastus on ollut vain ykkösellä.  
Haittavaikutuksissa mainitaan mm. klaustrofobia, joten nähtäväksi jää, mihin tämä elämä tästä nyt muuttuu 😅
Tämä ei ollut mikään maksettu mainos. Halusin vain näyttää, että tällainenkin vekotin on olemassa.  


Lopulta sain  kuin sainkin kaikki bingon kohdat täyteen alkukuun epäuskosta huolimatta.  Parin päivän päästä hypätään jo seuraavan bingoruudukon kimppuun. Vaikeutuukohan tämä homma jatkuvasti vuoden loppua kohti... 

28 kommenttia:

  1. Onnea onnistuneesta bingosta! Kuinka osuvaa, että sama aihe on pyörinyt tämän aamun mielessäni? En ole vielä päättänyt, että jätänkö tämän huhtikuun bingon väliin hankaluutensa vuoksi, mutta onko minulla tapana tehdä niin? Ei vissiin, graah. Onhan tässä vielä ruhtinaallisesti aikaa, hah! Mukavaa lomalta paluuta ja iltavuoroa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin jo heittämässä hommaa nurkkaan alkukuusta, mutta ajattelin sitten jättää vielä roikkumaan, jos loppukuuta kohden keksisin jotain. Tulihan ne sieltä, kun vähän pusersi :)

      Poista
  2. Kivasti koottu huhtikuun bingo. Nuo kissojen hersyvät nauru/ haukotuskuvat ovat tosi hauskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se hiljalleen lähti koostumaan :) Kissoista olisi tullut muitakin aiheita, mutta yritin pitää kissat mahdollisimman minimissä :)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea huhtikuun bingoasi! Tykkään tosi paljon tällaisista koosteista, joissa näkyy arjen pieniä iloja ja tekemisiä. On hauskaa nähdä, miten moni erilainen juttu mahtuu yhteen kuukauteen ja miten juuri tällaiset bingot saavat huomaamaan asioita, joita muuten ei ehkä edes ajattelisi pysähtyä arvostamaan. Erityisesti ilahdutti, kuinka luovuus ja oma tekeminen näkyivät monessa kohdassa – se tuo varmasti paljon hyvää energiaa arkeen. Ihailen myös sitä, miten jaksat pitää yllä tällaista harrastusta ja vielä jakaa sen ilon muidenkin nähtäväksi. Kiitos, että jaoit tämän – sai hymyn huulille ja inspiroi itsekin miettimään, mitä kaikkea pientä mukavaa omaan kuukauteen on mahtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tätä juttua piti alkaa käänteisesti ajattelemaan vähän toisin, niin alkoi aiheita löytymään. Alku oli, kuten sanoin, erittäin hankala. Kivasti jo kutkuttelee, mitä Repolainen ensi kuussa keksii bingon aiheiksi.

      Poista
  4. Jopa keksit monipuoliset aiheet! Jännä tuo puhalluslaite, ensin ajattelin, että se on jokin puhallinsoittajan treenausväline. Merrin häntä on upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niissä keksimistäkin! Koko kuukausi siinä vierähti ;D Uskon, että puhallusteho puhallinsoittimen soittamiseenkin tehostuu tuon laitteen kanssa.

      Poista
  5. Kokosit mainiosti koko bingoruudukon täyteen. Onnittelut! Frodon ja Samin hersyvät narut hersyttivät itsenikin nauramaan. Petini kanssa olen yhtä huoleton. Jostain luinkin, ettei sänkyä kannata yön jälkeen petata. Parempi, jos mahdollista sen olla avoin. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se sänky tuulettuu samalla :) Yritin kovasti pitää kissoja vähemmällä tässä jutussa, mutta enhän minä millään saanut tätä täyteen ilman niitä, hännällisestä nyt puhumattakaan.
      Hyvää vappua sinullekin!

      Poista
    2. Tuosta sängyn petaamatta jättämisestä oli tosiaan kuulemma ollut jossain: minä sain Pojalta "läksytyksen" kun jo ennen joulua meillä viimeksi kävi ja jostain syystä petasin oman puoleni sängystä 😄 Meillä ei ole sänkyjä pedata muuta kuin silloin, kun tulee vieraita, kun eteisestä näkee makuuhuoneeseen...

      Poista
    3. Sama juttu. Hyvin harvoin tulee pedattua. Jos näkymä olisi kaikille, niin sitten petaisin. Meillä nukutaan kotona alakerrassa, eli kukaan ei käy siellä. Mökillä petaan useammin.

      Poista
  6. Onneksi olkoon Bingosta! Hersyvät hännälliset olivat ihanat🥰Seuraavaa Repolaisen Bingoa odotellessa juu. Muksua vappuviikkoa🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kissat vei taas kaiken huomion ;D Hyvää vappua sinullekin!

      Poista
  7. Kivat bingorivin kuvat. Nuo nauravat kissat olivat todellakin HERSYVIÄ ja ihana tuo HÄNNÄLLINEN.
    Mukavaa vappua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hersyvä oli niiin vaikea. Mietin pitkään, kenen naurut tähän saisi tallennettua, mutta vastaus olikin aivan lähellä :) Hännällinen oli varmaan helpoin sana.
      Hyvää vappua sinullekin!

      Poista
  8. Komea häntä ja mahtavat kuvat muutenkin! Viimeisen kuvan laite on mielenkiintoinen. Täytyy tutustua siihen hieman.
    Onnittelut! Täytit koko ruudukon. :) Iloista vappua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitkään pähkäillyt ;D Minäkin kiinnostuin tuosta acapella -laitteesta, kun näin sen asiakkaalla.
      Hyvää vappua sinullekin!

      Poista
  9. Hyvin selätit huhtukuun vähän haasteellisen bingon. Ja jäi vielä päivä ylimääräistä aikaa :-).
    Tuo Acapella alkoi kiinnostaa heti. Karilla on astma ollut pienestä pitäen joten voisi olla ihan asiaa hänelle jos minullekin kun keuhkoja ei voi koskaan liikaa treenata. Paitsi jos tulee klaustrofobia :-)....ihme juttu tuokin.
    Hyvää Wappua toivotellen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia fiksuja juttuja tässä on vielä tullut mieleen bingon suhteen, mutta menköön nyt noilla valinnoilla ;D No ei vaineskaan. Oli vaikeita sanoja.
      Lue nyt kuitenkin vielä ne vasta-aiheet, ennen kuin hankit laitteen. Ihan vaan varmuuden vuoksi, että ei menis minun suositusten piikkiin, jos ei käykään. Ja klaustrofobiakin on vakava juttu. Ajatella, jos ei sen jälkeen vaikka pystyisi enää nukkumaan sisätiloissa tai muuta vastaavaa.
      Kiitos samoin! Huomenna vappusoittoihin heti aamusta.

      Poista
  10. Olipa hieno suoritus. Häntä on paras 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntä taisi olla ensimmäinen, josta alkukuusta aloitin. Sitten jäin odottelemaan lisäinspiraatioita ;)

      Poista
  11. Minä en ole osallistunut vielä yhteenkään bingoon ....ei vaan irtoa.
    Sinulta sen sijaan onnistui hyvin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein ole bingoihmisiä, mutta omalla tavallani osallistun, mikäli siltä tuntuu. alkukuusta olin sitä mieltä, että nyt ei tule onnistumaan, mutta jätin muhimaan kuukaudeksi ja silloin tällöin keksin aina jonkun kuvan. Lopulta ruudukko tuli täyteen :)

      Poista
  12. The cats 🐈 😻 🐈‍⬛️ made me smile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you ! The world is better, if we keep smiling, cats know it allready :)

      Poista
  13. Hienot ilmeet Frodolla ja Samillä ja Merrin häntä on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merristä tulee tosi ison näköinen, kun se pörhistää itsensä kokonaan, se on muutenkin jo niin reilun kokoinen. Frodon häntä on myös pitkä. Silittäessä Frodo vaikuttaa hännällään pitävän kiinni silittelijän kädestä, tai ainakin vastaavaan silitykseen omalla tavallaan.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!