sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Värihaaste KELTAINEN

 Repolaisen värihaaste jatkuu keltaisella värillä. 

Ensimmäinen löytö on anopin taannoin tekemä kukka-asetelma keltaisella ruukulla. Kukat on tehty sukkahousuista. Anoppi on ollut kova askartelemaan ja tekemään käsitöitä.  


Tässä jälleen tipuvanhainkotimme vilkkainta väestöä.  Tämä on sellainen perinteinen pääsiäiskuva, jota on peräti toivottu 😂


Mitä seuraavaksi? Jotain syömistä ehkä...    Koulunäkki vaan on paras näkkäri. Välillä voi kokeilla yhden paketin jotain muuta, mutta tähän on aina palattava.  Talkkunakin on hyvää viilin kanssa. 


Sipulipurkki on ollut meillä aivan yhteisen huushollimme alusta asti.  Alkuvaiheessa saimme myös äidin-äidin-äidin jäämistöstä paljon astioita ja ruokailuvälineitä.  Keltainen paistinpannu on sieltä.  Valurautapannut ovat kai ikuisia. Mitä kaikkea tämäkin on nähnyt?! 


Helpoiten väriä löytyy tietenkin langoista. Jännästi tuo keltainen Nalle taas haalistuu tuon kypsänkeltaisen rullan vieressä. 


Lapset ovat muuttaneet pois kotoa jo useita vuosia sitten. Jotain on kuitenkin jäänyt jokaiselta.  Keltainen sadetakki on käyttökelpoinen vaikka minulle. 


Mummon ja ukin murulle on varattuna leluja laatikossa. Tässä poiminto niistä keltaisista. 


Omassa korissaan ovat kissojen lelut. Alla kokoelma keltaisista leluista. Oikealla sitkeästi mukana pyörivä Liisan tekemä kala 💖 Se on ollut mieluinen kaikille kissoille, niin omille, kuin vieraillekin. 
Noista pääsiäismunan sisuksista mainittakoon, että niiden kolina pitkin lattioita yläkerrassa nukkuma-aikana ei ole kovin mieltäylentävää.  Kuuluu alakertaan asti. Ensin kolina, sitten kissan tassujen juoksuaskelten töminä lattiaa vasten, joskus jopa vingahtava jarrutusääni mutkissa. 



Vielä pari päivää töitä ja sitten minulla alkaa "pääsiäisloma" 😺😺

Terveiset taas täältä juuri Sinulle! 

27 kommenttia:

  1. Voi noita senioritipuja =O. Valurautapannu voi muuttaa meille ihan mieluusti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just sopivan pieni valurautapannu vaikka räiskäleille, eli ehei ;D

      Poista
  2. Tipuvanhainkoti on ihastuttava ajatus. Siinä he kokoontuvat perhekuvaan pääsiäisen kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noita vanhuksia raaski poiskaan laittaa. Ovat ansainneet kunniallisen kohtelun aitiopaikalla.

      Poista
  3. Sukkahousukukat on niin nostalgisia!
    Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ovat ja nämä ovat hyvin tehtyjä ja hyvin säilyneitä .

      Poista
  4. Varttuneemmat tirpat - mikä idea...
    Värit tuo iloa - kun ne näkee ja sinä olet nostanut nähtäväksemme niin monipuolisen kattauksen, että ilo on kaksinkertainan... KIITOS!! Upea pannu ja mikä siinä onkin, että sukkahousuista (näinkin upeasti tuunatuista) tulee mieleen Niksi-Pirkka!! Iloa pian koittavaan "Pääsiäis"lomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sillisalaatiksi meni tämä juttu ;D Niksi Pirkka on kova juttu. Sieltä on saanut erinäisetkin naurut vuosien varrella ;) Päivä vielä ja sitten vapaita!

      Poista
  5. Upea 💛"kavalkaadi".
    Tipuvanhainkodin väki,🧡,Samanlaisia meillä 🤣.
    Mutta...🙄...olipas mieleinen 🐬.
    Pääsiäisen loppusia..🐥🐤🐣
    ja Ihanaa Rentouttavaa LOMAA! 😻😻👱‍♀️
    t.Liisa ja 🐕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kala on ollut tosiaan mieleinen ihan kaikille ja jatkuu edelleen. Se on tehty mieluisista, kahisevista aineksista ;D
      Ihan lomalta tuntuu jo tuleva määrä vapaita, vaikka ne ovatkin ihan normivapaita tehdyistä ja tulevista viikonlopputöistä. Terkut Väiskillekin!

      Poista
  6. Kivoja keltaisia juttuja! Itselläni on vielä kuvat ottamatta ja laittamatta.
    Hyvää alkanutta huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika etsinnäksi meni nyt tämän keltaisen kanssa. Piti oikein kaappeja kaivella ;) Ihanaa, että alkoi jo kevätkuukausi! tuntuu heti keväisemmältä, ihan ilman aprillipilailuakin :)

      Poista
  7. Hellyttävä tipuvanhainkodin porukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. En kerta kaikkiaan raaski laittaa niitä pois. Niillä on saanut hyvää ja riehakastakin mieltä jo useita vuosia. Ei toki niiden kustannuksella, vaan muuten vaan hyvillä mielin siitä, että kaikki saavat nähdä taas uuden pääsiäisen.

      Poista
  8. Kivoja keltaisia ja sukkahousukukat ovat hyvin taidokkaasti tehtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopin kukat ovat tosiaan hienosti tehtyjä. Hän teki aina kaiken huolellisesti ja tarkasti.

      Poista
  9. Se on just kevään väri. Pian aloittavat narsissit ja sitten leskenlehdet, kunnes päästään niihin iänikuisiin voikukkiin ;D

    VastaaPoista
  10. Hyvä keltainen kokoelma! Tipujen vanhainkoti on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipuja ei raaski heittää pois, kun ovat vielä hengissä ;) Ei mitään eutanasiaa, vaan arvokas loppuelämä.

      Poista
  11. Kivoja keltaisia kuvia. Minusta paras oli tuo tipuvanhainkotikuva. Nuo tiput ovat nähneet elämää :)

    Hienot sukkahousukukat. Minä olin jo unohtanut, että tuollaisiakin on joskus askarreltu. Muistan niitä ihastelleeni sukulaisella.

    Rentouttavaa ja kivaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiput ovat seisoskelleet erinäisissäkin rairuohoissa ;)
      Minä en ole itse koskaan tehnyt sukkiskukkia. Nämä ovat tosi hienoja. Etsitty vielä eri värisiä sukkiksiakin. Onkohan värillisiä edes enää? En ole nähnyt. Tosin en juurikaan sukkiksia käytäkään ;)
      Ihan mahtava tunne, kun edessä on 6 vapaapäivää!

      Poista
  12. Sukkahousukukat on minulle uusi juttu vaikka NiksiPirkan sukkahousujuttuja olen usein lukenutkin :-). Ovat hienoja ja taiten tehtyjä.
    Hyvää valurautapannua ei voita mikään ja se on parhaimmillaan yleensä vasta vuosien käyttämisne jälkeen eli oikein hyvä perintötavara äidiltä tyttärelle.
    Keltainen väri tuo kevään tulleessaan..... leppoisaa vapaata toivotellen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli yhteen aikaan paljon. Itse en ole koskaan kokeillut.
      Tuo pieni pannu on tosiaan pinnaltaan hyvin tasainen ja siisti. Meillä on kaksi isompaakin valurautapannua, uudempaa tuotantoa. Useimmiten tulee kuitenkin napattua sellainen teflonpannu käyttöön ;)
      Nyt ei oikein keväältä näytä, kun ikkunasta katsoo.

      Poista
  13. Ihanat kukkaset. Meillä oli työpaikalla noita sukkahousukukkasia.
    Apua tuota reppana vanhainkotiporukkaa. Noinkohan surkuhupaiselta sitä näytetään kun "päästään" vanhainkotiin (jos ei sitten lapset kilpailuta kallista hoitoa ja en päädy vaikka Romaniaan tonnin sisältävä kirjekuori kaulassani ... hoitoa saisin niin kauan kuin tonni riittää ...Hihhii)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, mikä tulevaisuuden näkymä! Toimintatonni mukana ;D Ehkä eutanasia tulee jo luvalliseksi ennen sitä.

      Poista
  14. Sinulla on nonipuolinen kokoelma keltaista. Sukkahousukukkaset ovat kauniita ja sympatiani herättää vanhainkotiporukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä etsimällä alkoi löytyä :) Vähän harvinaisempi väri täällä kuitenkin.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!