maanantai 19. kesäkuuta 2023

Tajusiks sie?

 No en miekään, tai oikeastaan miäkään, kuten täällä päin sanotaan 😂

Yläkerran käsityöhuoneessani on näillä keleillä ihan valtavan kuuma, suorastaan sauna, jos jotain alkaa tekemään. Esimerkiksi lattialla konttailu ja kankaan mittailu on selkäpiitä hiostuttavaa.  Se ei estä käsityönystäviä kokoontumasta yhteen!  Merri heittäytyi sentään paljaalle lattialle aivan reporankana, mutta Frodo etsi työstettävän patjan päältä lämmittävän paikan. 


Sain ystävältä pyynnön laittaa puusohvan istuinpatjan päälle uuden päälisen.  
Liekö tämä epäonninen patjaressukka sukua sille Putoushahmolle, Lapin Patjalle?  Tämä ei osannut puhua, mutta lyön vaikka vetoa, että se olisi voinut sanoa tuon saman hokeman: "Met olehma musikaalista sukua!"  Hahmo oli näyttelijä Heikki Rannan hahmo, joka pärjäsi kummallisuudestaan huolimatta yllättävän hyvin kisassa.


Aloitin ratkomalla irti vetoketjun, joka oli tosi vahvaa tekoa, aivan soiva peli edelleen (tajusiks sie?). 😄



Vanhan kankaan poiston jälkeen hämmästyin ihan tosissaan!  Mikä kumma on lohmaissut patjasta palasia pois ja kuka kumma on ajan saatossa päättänyt harsia palaset taas paikoilleen???   Näitä katsellessa tuli jostain kumman syystä mieleen Anthony Hopkins tai tohtori Frankenstein, niin olivat komeita tikkejä!
Suorakaiteen muotoinen pala oli hieman huonommin tikattu, joten jouduin graavisti pistelemään siihen lisää tikkejä, että sain patjan pysymään kokonaisena. Minulla ei ollut uutta superlon  -palaa ja tarkoitus oli muutenkin vain tehdä uusi päälinen patjaan.  Pinnan alla piilee salaisuus 😂


Sain uuden päälyskankaankin projektin mukana. Kyseessä on vanha verho. Se ei ole mitään verhoilukangasta, mutta kohtuullisen tukevaa kuitenkin.  Melkein tukevampaa, kuin se vanha. 
Kyllä tällä istuinpehmikkeellä pääsee taas muutamia vuosia eteenpäin, ellei  patja lähde Lapin Patjan kanssa ison lätäkön taakse musiikkimarkkinoille ja muutu jenkkisängyksi. 


Vanha vetoketju upposi melko nätisti uuteenkin pääliseen. 
Tämä oli tuunausta ja kierrätystä, jos mikä! 
Itse homma ei loppujen lopuksi kestänyt kauan, mutta 30 asteen lämpötilassa meinasi tulla hiki. Lisäksi Merri sai oikein villikohtauksen, kun aloin pujotella uutta patjapussia paikoilleen.  Se yritti vaikka mitä, että olisi päässyt mukaan hommaan.  Lopulta se juoksi häntä aivan puuhkana ympäriinsä.  Merrillä harvemmin menee niin lujaa 😂😹


Asiasta toiseen. Kävin yhtenä iltana tyttären kanssa Kouvolan Milljazzissa.   Upeat nuoret soittajat olivat suorastaan virtuooseja ja kappaleiden sisällä kuultiin useita sooloja.   Aluksi kuultiin soitannollisia kappaleita, sitten mukaan tuli laulaja Sami Saari, joka taitaa olla myös aikamoinen legenda suomalaisen soulin ja jazzin alalla.    Illan päätteeksi musiikki muuttui vauhdikkaammaksi, kun lavalle nousi varusmiessoittajien houseband.  Arvasin oikein, että Chachachaatahan sieltä saattaa tulla ja niinhän siinä kävikin.   
Ihan loppuun asti emme jaksaneet olla, kun aamulla oli taas töihin lähtö.  Hieno konsertti joka tapauksessa.  Esitys olikin näköjään toiseksi viimeinen tällä kiertueella ja viimeinenkin esitys on jo mennyt.   Nämä tapahtumat ovat ilmaisia. Ihmisiä oli valtavasti pitkin puistoaluetta, osa aika kaukanakin pitämässä picniciä ja kuuntelemassa musiikkia.  Neulojiakin näkyi joukossa 💚


Nyt on juhannus  todella lähellä, joten lienee jo paikallaan toivottaa hyvää juhannusta kaikille! 

30 kommenttia:

  1. On kyllä kova helle. Varmaan kissoille vaikeaa, kun vielä turkkikin päällä.
    Upea tuli patjan päällisestä. Kaunis kangas. (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakeutuvat herkästi viileään paikkaan, mutta näköjään ei lämpökään haittaa. Ehkä taika on siinä, että pitää olla täysin paikallaan :)
      Kangas tosiaan sopii hyvin tähän patjaan.

      Poista
  2. Onpa jännä paikattu patja, jännittävä salaisuus tai mysteeri sieltä paljastui. Hauska tarina musikaalisesta patjasta, en seuraa Putousta, minusta blogisi on paljon hauskempi!
    Voi ihana Merri, taisi olla sängyn petaushepulit potenssiin sata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuloessa tulee vuoden mittaan katsottua telkkua aika tavalla. Tosin nykyisin olen kuunnellut niin paljon äänikirjoja, että telkku on jäänyt vähemmälle.
      Merri onnistui jopa sujahtamaan patjapussin sisään, ennen kuin sain pussin kunnolla patjan päälle. Siinä olikin houkuttelemista, että sain sen ulos ilman, että se repii patjakangasta.

      Poista
  3. Vanha patja koki käsissäsi todellisen muodonmuutoksen.
    Kissatkin varmaan alkavat jo hieman kärsiä näistä kovista helteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi pinta, uusi ulkonäkö ;)
      Ei meillä muualla niin kuuma ole, kuin tuolla ylimmässä kerroksessa, missä harvemmin oleskellaan. Kellarikerroksessa on suorastaan viileä. Ulkona kissat hakeutuvatkin varjoisiin paikkoihin, kuten raparperilehtien sekaan :)

      Poista
  4. Lopputuloksesta tuli hieno. Varmaan on kissoilla nyt kuuma ja ihmisillä myös. Minulla on etätyöpiste alakerrassa ja alkaa olla liian kuumaa. Mies istuu ilmalämpöpumpun alla oikean työpöydän ääressä ja olen vuodesta toiseen kateellinen ;) Etenkin kesäisin, kun hikoilen helposti ja ihan kauhistuttavan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen iltavuorossa alkoi jo tulla vastaan todella kuumia asuntoja. Tuuletinkaan ei saa näitä asuntoja viilenemään. Alkaa taas ikäihmisiä lähteä kuivumisen ja lämmön takia päivystykseen :(
      Mitenkäs teillä on nyt noin epätasaisesti jakautunut työpaikka-asetelma?? Sinähän voisit istua ulkona varjoisassa paikassa :) Ei meillä ainakaan kyllä toimi netti pihalla oikein hyvin, jos läppärin kantaa pihalle. Ja jos sinun pitää puhua palavereissa, ei ehkä ole kovin kiva kuulutella asioita naapurustoonkaan :)
      Minä olen selvinnyt hikoilun puolesta aika hyvin. Mainitsinkin jo taannoin, että minulle tulee harvoin hiki edes kuntosalilla, ainakaan mainittavassa määrin :)

      Poista
  5. Patjasta tuli oikein hyvä, kannatti hikoilla. Voiko tuosta sanoa, että moni kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisältä, tai silppua. Sisältö joskus yllättää, enkä nyt puhu pelkästään lahjoista. Hyvää juhannusta sinullekin ja Merrille ja Frodolle myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patja näyttää hyvältä, eikä vieras tiedä sisuksista mitään :) Ei pidä alkaa mitään tyynysotaa kuitenkaan, ettei tikit ratkea ;D

      Poista
  6. Selvisikö patjan omistajalta, mihin tarpeeseen patjasta oli joskus paloja leikattu? Mutta miten söpöä, että ne oli sitten ommeltu kuitenkin takaisin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omistaja oli yhtä ymmällään noista patjan paikkauksista. Mietti, olisiko ollut jo edellisen omistajan jälkiä, kun sohva patjoineen oli hankittu käytettynä.
      Aika mysteeri minusta, ainakin nuo kaksi puolikaaren muotoista tikkausta ;)

      Poista
  7. Olipahan taas hauska postaus. 😂 Kuka ihme on tosiaan ensin pilkkonut ja sitten taas harsinut patjan... No se on kai ihmisen etukoikeus, että saa muuttaa mielensä! Päällysestä tuli tosi hieno!

    Leppoisaa juhannusta! (Vai sanoitkohan aiemmin, että sinulla menee juhannus töissä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos palat on leikattu, etä patja sopisi johonkin juttuun, jossa on ulkonevia osia, joihin piti tehdä lovet, niin miksi nuo palat on säästetty ja sitten taas ommeltu? En keksi mitään järkevää selitystä ;D Saattaahan sellainenkin toki löytyä, jos saksikäsi tikkaaja löytyisi.
      Töissä olen koko juhannuksen. Ajattelen, että tavallisia päiviä... onhan noita vapaita sitten taas toisella kertaa.

      Poista
  8. No tajusinhan mää😅 Tuli mieleen onko jokin koira tai muu eläin purrut tuollaisen pyöreän tikattavan osan tuosta patjasta, muuten en ihan heti tajua tuota touhua🤔Mutta päällisestä tuli hieno, parempi kuin entinen👍👍t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai kaksi koiraa purrut yhtäaikaa vierekkäin, kun oli kaksi lohmaisua ;D Sitten vielä toinen vetänyt kynsillään suorakaiteen muotoisen osan tuolta päädystä ;D Näen jo silmissäni, miten tuskastunut koiran omistaja on harsinut noita paloja paikoilleen ;D
      Mysteeriksi jää nyt nuo tikkaukset. Oli kyllä aika hämmentävää löytää tuollainen sisus.

      Poista
  9. Siinä on aikoinaan käytetty superlon tarkasti, vikaleikkaukset on korjattu eikä heitetty materiaalia kaatopaikalle. Kaunis verho sai uuden elämän patjanpäällisenä - ja nykysilmiin sopii siihen paremmin kuin ikkunaan. Merrillä ei sitten ollut ainakaan lämpöhalvausta, olisiko ollut auringonpistos. Ikävä mamma, kun ei laskenut patjapussiin - olisi ollut paljon parempi kuin joku pahvilaatikko. Hyvää Juhannusta! T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minullekin tuli mieleen, että säästöliike on ollut tuo patjan pituuden lisääminen päätyyn, mutta nuo puolipyörylät?? Ja kun leikattu, miksi palat säästetty ja taas ommeltu kasaan ? ;) Elämässä pitää kai olla mysteereitä ;)
      Olet varmaan oikeassa tuon verhon elämästä.
      Sain patjan jollain lailla pussiin ja nostin sen sivuttain pystyyn, asetellakseni reunasaumoja kohdilleen, kun Merri syöksähti pussin perälle..... En millään meinannut saada sitä pois. Ajattelin, että hyvästi patjanpäälinen, kun Merri keksii tikkailla irtolankoja kankaan pintaan... Onneksi pelästyi samalla kovaa ääntä ja singahti pihalle häntä puuhkana ;D Merrillä on aina ollut jonkinlainen into-rakkaussuhde lattialle levitettyisin kankaisiin yms.

      Poista
  10. Hienosti onnistui tuon päällisen kanssa. Minulta ei tahdo oikein sujua vetoketjun ompelu siististi jos ei oikein ompelu muutenkaan :-). Hassua miten nyt kässäkaverisi haluavat olla aina mukana puuhaamassa oli sitten kuinka lämmintä tahansa ja varmasti epämukavaakin karvahouhuissa :-). Ovat todellisia käsityökissoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri tykkää usein olla samassa paikassa, missä ihmisiäkin on. Yläkerrasta se tykkää todella paljon, koska käyn siellä oikeastaan niin harvoin. Se on sille jotenkin erikoispaikka, vaikka se pääsee sinne milloin tahansa muulloinkin ;)
      Vetoketjun ompelussa on aina sellainen epävarma onnistumisprosentti.

      Poista
  11. Heikki Ranta on yks suosikeistani :) Nyt nään eka kertaa, miten vaahtomuovikin kestää ompelun :o
    Tuli siisti patja kuin uusi! Mukavaa juhannuksen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin mietin, miten tuollainen tikattu patja kestää käytössä. Se oli kuitenkin ollut tikattu jo pitkään vanhan päälisen aikana, joten ajattelen sen kestävän edelleen.
      Herra Lapin Patja oli juuri katsomassamme telkkusarjassakin; Pohjoisen tähti. Siitä tuo ehkä tuli nytkin mieleen.

      Poista
  12. Jopas ison homman teit , mutta hieno tuli. Päiväsaikaan ei tahdo jaksaa kuumuudessa tehdä mitään. Minulla eläkeläisenä onkin mahdollisuus levätä päivät ja tehdä kotihommia yö-aikaan kun naapuritkin ovat mökeillään. Ikkunoita oli ihan mukava pestä kesäyössä ja varastona toimivan saunankin siivosin puoliyön jälkeen. Kyllä eläkkeelä on mukavaa.😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homma ei oikeastaan ollut niin iso, miltä aluksi vaikutti. Helpotti lopputulosta, kun patjasuojasta tuli ekalla kerralla just sopiva. Pelkäsin, että joutuisin vielä uudelleen ottamaan suojan pois ja kaventamaan, vaan eipäs tarvinukkaan! :)
      Olen monesti miettinyt, millaista elämä onkaan, kun pääsen eläkkeelle. Suurin kysymysmerkki on oma fyysinen jaksaminen, kestääkö kroppa vielä tehdä mieluisia asioita. Sitä on turha murehtia sen kummemmin, näkee sitten kun kokee :)

      Poista
  13. Kangas näyttää tutulta, mahtaisiko löytyä omistakin kätköistäni...? Tykkään noista "kustavilaishenkisistä" kuoseista. Hieno patja siitä tuli!
    Juhlavaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on aina hassua nähdä jotain samanlaista jollain muulla, kuin mitä itsellä on, vaikka samanlainen paita tai jonkin muu juttu. :)

      Poista
  14. Hyvin onnistui tuo patjan päällystäminen. Meillä oli äskettäin samanlainen projekti. En keksinyt, miten vetoketjun olisi laittanut, niin tein vain pussin ja toinen pää jäi auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Aina ei mene ihan putkeen, mutta nyt meni suoraan maaliin :) Jos ei vetoketju olisi ollut jo tyrkyllä ja kunnossa oleva, olisin ommellut molemmat päät kiinni.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!