keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Koira taidenäyttelyssä

 Saanen esitellä Raijan, joka ulkoiluttaa koiraansa käsintehdyissä vaatteissaan. Tarkemmin katsoen Raija kasvohoitokin on tainnut olla melko käsityöpainotteinen. Raija on Liisa Hietasen luoma taideteos, jossa on käytetty lankaa, puuvillakangasta, vanua, vaahtomuovia, harjaterästä, betonia, kumia, rautalankaa, varsin materiaalinen keho siis.  Raijan koiran nimeä en tullut tietämään, mutta hyvin sekin osasi totella Raijaa ja pysyi paikallaan. 


Raija viettää 29.4. asti aikaa  Kouvolan Poikilo -museossa, jossa on meneillään koiriin liittyvä näyttely.  Osa teoksista oli 1600 -luvulta asti, osa nykypäivää. Teoksissa kuvataan koiran elämää eri näkökulmista.  Koiran ja ihmisen yhteennivoutumista haetaan turvan, uskollisuuden, avun, suloisuuden ja kumppanuuden kautta.  Mistä lie kertoo se, että koirat itse eivät saa näyttelyyn saapua, vain opaskoirat, jos tarvetta.  Jokin koiruus tähänkin on siis haudattu. 


Melko vaikuttava ilmestys on tämä  Samuli Heimosen teos Matriarkka.  
Näyttelyyn pölähti samaan aikaan ryhmä koululaisia, joilla oli opas. Hän kuului selittävän suden ja koiran yhtenevyyttä ja päätymistä kotieläimeksi. 



Alla Edwin Henry Landseerin (1850-1899)  Newfoundlandin koira. Taulu Kansallisgalleriasta, Sinebrychoffin taidemuseosta, H.F.Antellin testamenttikokoelmasta. 


Seuraavaksi Maija Astikaisen OneDog Policy -sarjasta otos.  Tämä koiruus on suorastaan valloittava näky lennokkaine, pitkine karvoineen. 


 Seuraavan koiraystävän kohdalla ei hirveästi tehnyt mieli ihmetellä...   Laura Pikarlan taidokkaasti puusta, tekokuidusta, muovista, metallista ja kanaverkosta luoma  Mister.   Herra näyttää varsin elottomalta tuossa maatessaan. 



Samaa ei voi sanoa Jyri -Pekka Juntusen teoksesta Ylpeys ja ennakkoluulo, jossa pikkuinen on terhakka ja valmiina juoksemaan mihin tahansa, saatuaan ensin tuon  hitsatun ateriansa loppuun. 
Pikkukoira ei ole enää ihan pentu, koska pystyy syömään noinkin kiinteää ruokaa vaivatta. 



Kierreltiin äidin kanssa vielä kaupunginmuseon puolikin, vaikka siellä on edelleen teatteriin liittyvä esillepano, jonka olen nähnyt jo aiemminkin TÄÄLLÄ. 
Tätä alla olevaa puvustusta en kuitenkaan aiemmin kokeillut 😂   Lasten nurkkauksesta löytyi kaikenlaista kivaa. Minä olin tietenkin se lapsi, koska olin äidin kanssa liikenteessä. 




Kaikkien koirateosten jatkeeksi on laitettava tämä tyylikäs kissapotretti.   Kyseessä on varmasti joku lastenteatteriesityksen kissahahmo, mutta en löytänyt mainintaa kissaherran nimestä, tai arvosta. 



Merri oli huomattavan tyytyväinen, kun näytin tätä kissakuvaa. Se ei voinut alun alkaenkaan ymmärtää, miksi mamma kävi katsomassa koiria esittävää taidetta. 



Tänään on naistenpäivä, joten toivotan kaikille naisille onnea!

24 kommenttia:

  1. Hauska koirataidenäyttely. Liisa Hietasen teokset ovat tosi upeita, niistä oli viime keväänä näyttely Tampereella ja ehdin katsomaan se suunnilleen viimeisellä viikolla. Ehkäpä joskus on joku kissataidenäyttelykin, niin Merri voi sitten olla tyytyväinen. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan katsoneeni useammassakin blogissa noita Tampereen näyttelyn teoksia. Olivat upeita! Oikeastaan ne saivat minut nytkin lähtemään. Tässä näyttelyssä oli vain yksi hänen työnsä.

      Poista
  2. Meinasin just kysä että
    mitä Merri tuumasit, kun kuulit koirataidenäyttelystä!? Ei, ei sitä voi ymmärtää.. - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kissapotretti tavallaan pelasti tilanteen, ainakin me haluttiin ajatella niin. Ne koiratkin oli kai ihan elottomia, joten ehkä me kestetään. t: Merri ja Frodo

      Poista
  3. Taiteen monet kasvot.
    Samasta aiheesta niin erilaiset teokset. Liisa Hietanen, oman kylän taiteilija, tekee kyllä langasta taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hienoa taidetta onkin! Niin elävän näköiset hahmot, ilmeineen kaikkineen. Tässä on kulunut jämälanka jos toinenkin ;D

      Poista
  4. Tutun näköisiä kuvia :-) Kävinhän siellä minäkin ja kannatti kyllä käydä. Kyllähän kissaihminen voi koiristakin pitää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän se sait minut tajuamaan, että koiranäyttely on vielä käymättä ;)
      Kyllä minä pidänkin koirista, vaikka en omaa koiraa ottaisikaan. Toisten koirista voin pitää mielellään :)

      Poista
  5. Työtä ja taitoa on vaadittu koiriin ja vähän enemmän mummeliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Tuo ruumiinrakenne on ihan uskomattoman aidon näköinen. Eikä onnistu muutenkaan ihan yhdeltä istumalta :)

      Poista
  6. Taisin lukea tuosta koiriin keskittyvästä taidenäyttelystä jokin aika sitten Koiramme-lehdestä ja harmitti, ettei ole kulkua sinne suuntaan, kun olisi kiiinnostanut kyllä kovasti, mutta ei sitten pelkästään sen takia viitsi lähteä reissuun. Tosi upea tuo Matriarkka-teos, voisin heti ottaa sen omalle seinälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli toinenkin samaa sarjaa, tai tyyliä tuon Matriarkan kanssa, sellainen sivuprofiilikuva. Molemmat on hienoja

      Poista
  7. Ihana Merri <3
    Hauska näyttely! Minustakin kissapotretti on silti kaikkein hienoin ja kaunein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Olet todellinen kissafani! :) t. Merri

      Poista
  8. No niin, kävin täällä jo aiemmin, mutta en millään päässyt kommentoimaan "omalla nimelläni". Nyt onnistuu. Minäkin olen nähnyt noita Liisa Hietasen mm. langoista tekemiä hahmoja kuvissa ja ovat kerrassaan upeita. Kiitos museoreissusta! Ja mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeissa olen minäkin nähnyt noita virkattuja hahmoja, ovat upeita! Tässä näyttelyssä oli vain tuo yksi, mutta sekin sai jo ihan riittävästi hämmästystä aikaan :) Otin kuvan äidistä Raijan vieressä :)
      Minä sain kimmokkeen Terhiltä, joka pääsi niinkin kaukaa näyttelyyn, joka on vieressäni ;)

      Poista
  9. Viimeinen kuva on petomaisen komea!

    Koirista saisi varmaan ihan loputtomasti asiaa näyttelyyn.
    Kiitos esittelystä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on viimeisessä kuvassa sitä mieltä, että jos ei tässä nyt heti lähdetä nukkumaan, niin alkaaa tapahtumaan!! ;D

      Poista
  10. Hieno taidenäyttely, paljon eri tyylisiä teoksia. Liisa Hietanen käyttää kai malleinaan oman kylänsä väkeä, se kuulostaa kivalta idealta. Näin joskus hänen Matti-nimisen virkkaamalla päällystetyn teoksensa. Se oli hämmentävä näky. Aikuisen miehen kokoinen teos ja toisaalta niin elävän näköinen eikä kuitenkaan ollut elävä. Tuo näkemäsi Mister on myös hämmentävä, näyttää vähän muumioituneelta koiralta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta! En tiennytkään, että on ihan oikeista henkilöistä tehtyjä mallinnuksia! Hatunnosto ja kumarrukseni ovat vielä syvempiä! Nuo ilmeetkin ovat niin oikean näköisiä. Kuvasin tosiaan äidin tuossa vieressä :)

      Poista
  11. Kiva että on oikein näyttely perustettu koira-aiheesta. Olisi tosin ollut tyylikästä, jos koirat olisivat saaneet osallistua omaan näyttelyynsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällaisessa näyttelyssä tarvittaisiin myös koira-asiantuntijoita! ;) Koirien mielipiteitä, sekä parhaan työn osoittamista.

      Poista
  12. Huikea tuo ensimmäinen teos. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Kaikkine yksityiskohtineen. Kuinkahan kauan tuollaisen tekemiseen on mennyt aikaa?

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!