lauantai 30. heinäkuuta 2022

Ulkoilua

 Kissat viihtyvät päivittäin tuntikausia ulkona valjaissa.  Välillä pitää päästä sisään syömään. Sisäinen kello ei tosin aina hälytä oikeaan aikaan. Voi olla että nälkä yllättää jo huomattavasti ennen ruoka-aikaa 😋

Kerrankin Frodo varttuu nätisti vieressä, eikä roiku Merrin kaulassa vauhdittamassa tilanteen eskaloitumista. 



Kävin "ulkona" kahvilla äidin kanssa.   Iitin kesäkahvila on sopivan ajomatkan päässä ja siellä on myös taidenäyttely ja käsityöpuoti.  En tietenkään hoksannut ottaa kuvaa ulkopuolelta, mutta halutessasi voit käydä kurkkaamassa TÄÄLTÄ ( parempaa kuvaa en löytänyt..). Linkistä löytyy myös kahvilan vieressä oleva Iitin kirkko. Sivu on Iitissä vuosittain järjestettävän musiikkifestivaalin sivusto. 

Taidenäyttelyn mieleisimmistä teoksista otin kuvat. Tämä hauska korppi on Kerro kuulumiset -niminen teos, jonka tekijä on Sinikka Ustinov-Jones.  Lintu on posliinia ja kiiltelee mukavasti renkaassa kököttäessään.  


Alla oleva metsä on suorastaan satumainen!  Puiden takaa katselemalla näkee varmasti metsäneläinten, menninkäisten ja haltijoiden tapaamisen niittyaukiolla, kuun paisteessa.  Kuva on myös aika jännittävä ja hieman pelottavakin.  Kyseessä on Outi Turtiaisen Metsän kätköissä -teos. 


Käsityöpuodissa on aina kaikkea mukavaa katseltavaa ja ihmeteltävää.  Monta samantyylistä juttua, mitä itsekin on tullut kokeiltua ja myös uusia inspiraatioita omiin kokeiluihin.  Äiti osti kortteja ja minä ostin tämän valeampiaispesän. Laitoin sen koristeeksi terassille. En oikein usko sen estävän oikeiden pesien syntyä lähistölle, eikä niitä kai tähän aikaan kesästä enää synnykään?  Myyjä kertoi kuulleensa tarinan, jossa ampiaiset olivat tehneet pesän valepesän alaosaan roikkumaan 😂


Pihan pensasmustikat tekevät satoa. Taimia on 5 ja ne on istutettu hieman eri aikoina. Noin 3-5 vuotta on näillä nyt ikää.  Ei näistä vieläkään säilöntään asti saa marjoja, mutta syötäväksi kuitenkin.  Pensaiden levittäytyessä pitää varmaan suurentaa niiden kasvupenkkiäkin. 


Lenkillä yritän etsiä aina erilaisia reittejä, niin ei ala kyllästyttää.  Tälle mäelle, tai vuorelle en ollutkaan vähään aikaan kiivennyt ja puut olivat kasvaneet yllättävän paljon.  Täällähän on näkymät, kuin Kolilta, känkkärämäntyineen, kaikkineen 😊



Korkealta näkyy kauas.  Kävelin rinnepolkuja ylös ja toiselta puolelta rinnettä laskeuduin pitkät portaat, käännyin ja nousin takaisin jyrkkää rinnettä. Paikka on niin lähellä kotia, että matkaa tuli lenkille vain 4-5 kilometriä. Jalat olivat nousuista ja laskuista kuitenkin ihan maitohapoilla. 


Loma on nyt pyörähtänyt käyntiin. Sain heti ihan merkillisen energiapiikin ja SIIVOSIN melkein koko talon! Siihen ei mennyt edes koko päivää, vain puolikas. Lisäksi olen pessyt monta koneellista pyykkiä.  Vielä ei oikein edes tunnu lomalta.  Sen sijaan tuntuu hyvältä, että pystyy aloittamaan hommia ja viemään ne loppuun asti. Muutama kuukausi sitten ei olisi onnistunut. 

Hyvää viikonloppua taas kaikille! Miten nämä viikot vierähtävät aina näin nopealla vauhdilla?

27 kommenttia:

  1. Voi noita ihania poikia! Ulkoilma nälättää ;-)
    Taidenäyttely oli ilmeisesti todella kiva, monenlaisia. Valitsemasi teokset ovat minunkin mieleeni. Ampiaispesä on todella söpö!
    Teillä on hieno tuo paikallinen Koli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyt vaihtuvat kesän aikana muutaman kerran. Edellisellä kerralla oli erilainen näyttely. Silloin ei ollut käsityöpuoti vielä edes auennut.
      Olen monesti ajatellut ampparipesän virkkaamista, mutta on jäänyt tekemättä. Nyt oli oiva hetki samalla kannattaa edes hieman puotia.
      Pitäisi varmaan itsekin lakata ulkoilemasta, kun tuntuu, että koko ajan "nälättää" ;D

      Poista
  2. Merri mustikkaan, hopi hopi! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen Frodon kanssa riipinyt mustikoita jo vaikka kuinka. Mamman mielestä se ei ole oikein mukavaa, että narut pyörii mustikanvarpujen ympärille... tippuu kuulemma ne viimeisetkin marjat. Minä olen salaa lannoittanutkin noita mustikoita, eli kaikkeni olen tehnyt niiden eteen! t: Merri

      Poista
  3. Ihanat kissat! Kaunis taulu!
    Meillä oli tuollanen valeampiaispesä kesän tai kaksi terassilla, niin ei kyllä näkynyt ampiaisia nii paljoa. Tuosta edellisenä kesänä meillä oli ampiaispesä heti takaoven yläpuolella, mikä ei ollut niin kiva. En väitä että valepesä toimii, mutta ei ne ainakaan uudestaan pesää tehnyt terassille. :D Tänä vuonna valepesää ei ole ollut mutta ei ampiaisiakaan liiemmin. :D
    Hyvää lomaa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan ole ennen ollut näitä valepesiä, eli ei ole oikeaa kokemusta asiasta, epäilys vain. Haittaa ei ainakaan ole, jos kokeilee :) Ja onhan ne ihan kivan näköisiä. Joku voi ihmetellä nähdessään, että onko oikea ;)
      Frodo on tainnut tehdä tuttavuutta amppareiden tms. kanssa. Pari kertaa on nähty, kun se on ensin tavoitellut jotain ja sitten ravistellut tassuaan moneen kertaan. Ehkä sekin pitää kantapään kautta oppia, ettei kannata.

      Poista
  4. Kissat on yllättävän saman näköisiä ja saman kokoisiakin, kun kuvasta ei voi vertailla samaan tapaan kuin livenä. Sinulla on upeita retkimaastoja ihan vieressä, se on onni ja hyvä kun osaat siitä myös nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin itse samaa tuota kuvaa laittaessani. Merri on kuitenkin harmaa ja Frodo ruskea. Nuo laikkuraidat hämmentävät ja kokoerokin kaventuu jatkuvasti. Merri on kesää myöten ikään kuin kutistunut karvanlähdön myötä.
      Lenkistä tulee yllättävän pitkä, vaikka kiertelee ihan lähiympäristössä ristiin rastiin. Teen usein ihan hassuja kierroksia ;) No ehkä tuo USEIN sana voidaan jättää pois, kun en niin kovin usein ole taas lenkkeillyt ;)

      Poista
  5. Kun siivoaa loman aluksi, niin ei paina mieltä siivoukset. Minäkin kävin äidin kanssa kahvilassa: iltapäivälehden 20 kivoimmat kahvilan listassakin mainitussa Hedvigin Helmessä, joka on aika lähellä oikeaa Kolia. Sekä kahvi että kakut olivat maistuvia. Ihanaa lomanjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Edellisen kirjoitti Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli vieraiden tulon takia tarkoitus siivota vain pari huonetta, mutta homma jatkui yllättäin. Siivoaminen on tylsää, mutta siivottu koti on mukava, se on myönnettävä.
      Kuukeloin tuon kahvilan, koska nimikin on niin kiva (oliko siellä Pottermaista taikaa? ;D). Kakut näyttävät upeilta! Enempää en saanut selville, mistä nimi on tullut.
      Leppoisaa lomaa sinullekin edelleen!

      Poista
    2. Saukkis jatkaa: kahvilan nimi tulee kuulemma toisen kahvilanpitäjä mummon nimestä, kertoi paikallislehti joskus aikaisemmin.

      Poista
    3. Ei ollut siis mitään maagista. Ellei kyseessä ollut noita 🤭

      Poista
  7. Kiva kun kissat saavat viettää aikaa ulkona🐱🐱Hieno tuo korppi, tuollainen ehkä saattaisi pelottaa pulut pois kun ovat jatkuvasti tekemässä pesää keittiön ikkunan edessä(ulkopuolella) olevalle pyykinkuivaustasanteelle. Kiva tuo "ampiaispesä" 🐝Oikein hyvää loman jatkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo aika kärsivällisyyttä kysyvää hypätä vähän väliä oikomassa naruja ja katsomassa, että kaikki on hyvin ;) Ensi viikolla on taas pari muutakin kissaa käymässä ja hulinaa riittää. Merri varmaan tarvii omaa rauhaa ulkoilemisen muodossa.
      Minäkin aloin heti miettimään, miten saisi jotain tuollaista aikaiseksi, kuin tuo korppi renkaassaan. Mistään posliinista en sitä osaisi tehdä, mutta jostain muusta ehkä? Pitää laittaa idea hautumaan :)
      Kiitos! Ihanaa, että se on vasta alussa :)

      Poista
  8. Oikein mukavaa ja virkistävää lomaa sinulle.

    VastaaPoista
  9. Frodokin on kasvanut jo hurjasti!

    Mukavan oloinen kahvittelupaikka! Ja ihastuttavat lenkkimaisemat, nopeasti kyllä kyllästyy aina samoihin maisemiin.

    Ihanaa lomaa sinulle ja alkavaa elokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vierekkäin melkein saman kokoisia. Virtaa vaan on toisella kymmenkertainen määrä ;)

      Poista
  10. Mitä ihmettä, onko Frodo ja Merri jo melkein saman kokoisia? Hierasin silmiäni ensimmäisen kuvan kohdalla, että kokoero kadonnut ja minä en kohta enää erota kissoja toisistaan.

    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri aina vähän kutistuu kesäksi ja Frodo kasvaa 🐱🐱
      Värierokaan ei ole suuren suuri, ainakaan kuvassa.

      Poista
  11. On teillä kauniit lenkkeilymaastot ja noin lähellä. Oikein hyvää lomaa sinulle. Nauti joka hetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheltä löytyy usein kaikenlaista. Niille vaan usein sokeutuu, kun katsoo kaukaisuuteen.
      Yritän 😍

      Poista
  12. Ensinnä tärkein: NAUTINNOLLISTA LOMAA!!
    Frodohan on napannut Merrin koossa kiinni - jestas ja miten ryhdikäs hän onkaan!
    Upea on "teidänkin Koli" - ihanaa kun lähellä motivoiva maasto lenkkeillä - komppaan kyllä, että minäkin kaipaan aina "uusia lenkkejä" - samaa en jaksa montaa kertaa... pitää olla kuvattavaa ja mielenkiintoa herättäviä juttuja matkalla - silloin se kinttu nousee tai poljin polkaisee kuin huomaamatta hyvää oloa ja eloa lihaksiin ja kehoon!
    Ja mitä valepesiin tai oikeiden amppareiden karkoittamiseen tulee - niin Turun Sanomissa oli muutama vuosi sitten juttu vesipusseista... ja sen jälkeen ei ole meillä ampparit lennelleet. Siis kirkkaaseen muovipussiin vettä, tiukka solmu ja roikkuun terassin tai mihin vaan räystään kulmaan - joku pitää ihan terassi-, parveke pöydilläkin, mut meillä muutama pussi kattolautojen alla. Auringonsäteiden luoma "liike vedessä" loi jonkun ampparin aisteja hämäävän jutun - joten ne lentää pois ja meillä ainakin on onnitunut... muutamilla tutuilla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kollit ja Kolit on komeita 😊
      Mies sanoi kuulleensa myös noista vesipusseista. Ilmeisesti niissä on perää. Minä katselen ehdotusta esteettisemmältä puolelta esim tähän valepesään verrattuna, ja näen jo mielessäni miten vesipusseja roikkuu terassin palkeissa 😂 Vastaavasti puuvarastoon laitettuna niistä saattaa saada kivan suihkun, kun vähän huiskii menemään 😋

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!