maanantai 16. toukokuuta 2022

Kissamaisuuksia

 Jälleen tuli todennettua, että neulontatuolini kiinnostaa ihan kaikkia muitakin. Maia linnoittautui suvereenisti tuoliin ja katseli ihmeissään, kun yritin selittää, että se on väärässä paikassa.  Eipä tuo sinänsä haittaa, kun en ole neulonutkaan päiväkausiin, mikä on aika poikkeuksellista. 


Yöt ja päiväunet Maia tykkäsi nukkua kodinhoitohuoneen pyykkikorissa, jonne olen heitellyt siivousräteiksi kelpaavia juttuja.  Maia auttoi myös mielellään kaikissa kodinhoidollisissa asioissa, jotka tapahtuivat kodinhoitohuoneessa.  Se tuli heti perässä katsomaan, mitä tapahtuu, kun laitoin pyykkiä.  Sam erehtyi myös silloin tällöin paikalle ja hämmästyi sivusta täytettävän pesukoneeni pyörimistä.  Se oli sille selkeää viihdettä. 


Viisuiltana oli kissoille lajiteltu laatikkorivistö, mutta vain Maia otti siitä itselleen paikan. Frodo ei jaksanut keskittyä viisuihin, vaan piinasi muita kissoja painiyrityksillä. 


Viisuviikon ajan olivat Maia ja Sam meillä kylässä.  Merri nautiskeli omasta rauhasta kiikussa, johon kannoin pitkästä aikaa pehmusteet.  Kiikussa on hyvä vedellä päiväunet.  Ilme on tärkeä. Se kertoo kevään lämmöstä ja tuoksuista. 
Maia sai myös vihdoin valjaat ja pääsi ulkoilemaan. Se seikkailikin narun päässä kuin höyryjuna; vakaasti ja sivuilleen vilkuilematta.  


Sam ja Frodo olivat usein häkissä. Sam on äänien suhteen hieman arka.  Lopulta sen kaihoisat katseet toisten ulkoilua kohtaan tuottivat tuloksen.  Maian valjaat laitettiin Samille ja sekin pääsi nurmikolle ihmettelemään, miltä tassun alla tuntuu.  Se siirteli tassujaan hitaan harkitusti ja  vaikutti ihmettelevän tuntumaa.  Kovin kauas terassista se ei arvannut liikkua. Tarkasti se myös kuunteli jokaista rapsahdusta ja tieltä kuuluvia ääniä. 

Alakuvasta tulee mieleen myös hetket, jolloin Frodo halusi leikkiä uusien kissakamujen kanssa. Se harrasti samaa niskalenkkitaktiikkaa Samiin, kuin Merriinkin.  Ollaan kamuja jookos!?  Maiaa eivät niskalenkit innostaneet.  Nuoruuden innolla Frodo heittäytyi painiin useita kertoja päivässä.  


Sam innostui myös ulkona köllöttelystä, mutta ei halunnut mennä Merrin kanssa samaan, liikkuvaan keinuun. 


Ukraina voitti viisut yleisöäänien avulla. Ammattilaisraadit eivät suosineet sitä mitenkään erityisesti.  Suomi oli 21.  Parasta oman maan sijoituksessa oli kuitenkin jo se, että Rasmus pääsi finaaliin. Sekään ei ole kovin monena vuonna ollut mitenkään taattu juttu.  
Lehtitietojen mukaan naapurimaan hakkeriporukka olisi yrittänyt estää voittajan valinnan syöttämällä valtavasti ylikuormitusta linjoille ja laittamalla joillekin maille ylimääräisiä ääniä.  Tämän hyökkäyksen lopputulosta ei varmaan lopullisesti tiedä kukaan. Oliko muiden maiden sijoitus oikea vai ei?  
Minusta voittajakappale oli oikein hyvä ilman tuota sodan aiheuttamaa "ei-poliittista" lisäefektiäkin.  Moni muukin kappale oli ihan hyvä, mutta voittajan kohdalla kyse on kai enimmäkseen myös musiikkimausta.  Finaalissa oli kappaleita, jotka itse olisin jättänyt sieltä pois ja silti ne menestyivät yllättävän hyvin. Serbian käsienpesukappale oli mainio, vaikka se herätti ensinäkemältä hämmennystä. Totean monen muun tavoin, että käsien pesu ei enää koskaan ole samanlaista kuin ennen 😅

Nyt herää kysymys: miten selvitä seuraavaan vuoteen ilman Euroviisuja??   Itse aion kuunnella kappaleita vielä netistä ja katsoa viisut tallennuksesta ainakin pari kertaa vuoden aikana. 
Missä pidetään seuraavat viisut? Sitäkin on spekuloitu.  Minusta sopivin paikka olisi toiseksi tullut maa, eli Iso-Britannia. Siellä ei ole voittoa nähty aikoihin ja se on kuitenkin yksi rahoittajamaista. Olisi oikeus ja kohtuus järjestää viisut siellä. 


Ensi vuotta odotellen ja musiikintäyteistä elämää juuri tälle päivälle toivotellen!

34 kommenttia:

  1. No on siellä ollut kissoja 🤗 mutta sinulla on hyvä kokemus niistä. Viisuja en ole katsonut vuosikausiin mutta jääkiekkoa aion kyllä katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piemmän päälle 4 kissaa alkaa käymään jo työstä ;) Minulla tuo jääkiekko ei sytytä ollenkaan.

      Poista
  2. Tästä tulee kyllä päivän piristys ,kun katsoo aina ihania kissojen touhuja. Aamu oltu rankasavotassa miehen kanssa. En katsonut euroviisuja ja täytyy myöntää etten ole kuullut edes voitto kappaletta. Sinulla on ollutkin virkeä raati viisuja katsoessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kissojen lisäksi 2 muuta viisuilijaakin minun lisäkseni. Se oli oikein kiva juttu. Yhdessä on kiva kommentoida ja vaihtaa mielipiteitä, muistella vanhoja viisukappaleita jne.
      Nyt on taas niin rauhallista, kun kissojen määrä puolittui. :)

      Poista
  3. Nuorena minäkin katsoin aina viisut. Katsoin silloinkin kun Lordi voitti. Nyt olen niin väsynyt, ettei jaksanut valvoa, kun silloin edellisenä yönä heräsin jo klo 3. Sen toisen esikarsinnan esityksen katoin jonkin aikaa, mutta väsyttää illasta jo, kun ei saa yöllä nukuttua. Enkä katso jääkiekkoa ollenkaan, vaikka nyt se vähän hävettääkin tamperelaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en katso kiekkoa, eikä hävetä yhtään ;)
      Viisuja katsellessa on suuri vaara, että nukahtaa kesken, kun joukossa on aina niitä vähän uuvuttavampiakin kappaleita ja muuta pulinaa. Minä tallennan viisut ja katson myöhemmin uudelleen.

      Poista
  4. Nuorempana minäkin aina katsoin euroviisut. Nykyisin on tullut katsottua harvemmin. Jääkiekko ei ole koskaan oikein napannut, vaikka muutoin urheilusta pidänkin.
    Ihania kissakavereita on ollut siellä viisuja seuraamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on joskus teinivuosina varmasti jäänyt väliin,, muuten olen katsonut. Ennen ei ollut kai mitään viisuhuumaa? Nykyisin viisut ovat alkaneet kiinnostaa enemmän, mistä lie johtuu? Ehkä pisteytys on muuttunut mukavammaksi ja tapahtuu enemmän kuin ennen. Onneksi on vielä valinnanvapaus, mitä telkusta katsoo ja mitä ei :)

      Poista
  5. Sinun kissoillasi on hyvät oltavat. Euroviisut eivät kiinnosta yhtään, mutta lapsena seurasin niitä silmä tarkkana. No, silloin oli telkkari niin uusi asia, että virityskuvaakin tuli katsottua. Ai mikä on virityskuva? Sen tietää vaan jos on tarpeeksi kauan elänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virityskuvan muistan kyllä ;) Eikös siiä käyty läpi niitä värejä ja osioita. Tietty ensin ei ollut mitään värejäkään. Muistan, kun isä tallensi lauantaitansseista musiikkia mikrofonin ja kelanauhurin kanssa :) Kukaan ei saanut inahtaakaan.

      Poista
  6. Samaa mieltä, että Iso-Britannia olisi luonteva viisujen pitopaikka tai sitten Ruotsi, joka tietääkseni on tarjoutunut seuraavaksi isäntämaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyn ensimmäisen vaihtoehdon kannalla :) Suurimmat järjestäjämaat eivät kovin usein pärjää viisuissa ja nyt olisi tilaisuus näyttäytyä.

      Poista
  7. Ihana laatikkorivi viisukatsomossa. Eihän ne sitten sinne mene, kun ihan tarjolla olisi. Höh! Nojatuoli on paljon pehmeämpi ja tuoksuukin villalla eikä pahville. Mutta jätäpä lapsen toppahaalari lattialle, niin joku on alta aikayksikön lahkeessa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät todellakaan :) Muuten kyllä lootat kiinnostavat. Meillä ei ole lasten haalareita, mutta Merri on suorastaan haltioitunut lakananvaihtopäivästä ;D Eilen taas nauratti katsellessa. Se suorastaan uhkuu riemua, vaikka muulloin tyytyy vain katselemaan Frodon touhuja.
      Meillä oli kauan sitten kissa joka pissasi aina toppatakkien päälle, jos ne jäi lattialle...

      Poista
  8. Juku jestas miten ovatkaan nämä kisulit niin valokuvauksellisia😍
    Heh tuo pyykkikori kuva iha huippu😂
    Kyllä he osaavat nauttia olostaan!
    Viisut tuli niin myöhään,että unikuvia katseli minä jo.
    Lupsakkaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä onnistuu saamaan kuvan hassuista ilmeistä, useimmiten ei. Joskus ne tulee kuvaan ihan vahingossa :)
      Pyykkikori oli oiva piilo, ennen kuin kukaan osasi sieltä etsiä. Maialla on itselläkin hankalaa päästä sinne, kun ei jaksa hypätä pöydälle asti. Joutuu kiipeämään viereistä puulootaa pitkin. Sinne kuitenkin teki mieli aina koisimaan.

      Poista
  9. Kissojen ilmeet, varsinkin silmät on niin veikeät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä saa ilmeet hyvin vangittua, usein ei :)

      Poista
    2. Merri selvästi nauttii auringosta. Mietinkin, kun viisut tuli, että mahdatko seurata niitä tälläkin kertaa ja tottahan sinä seurasit. Sinulla oli hyvät kannustusjoukot mukana. Selvisikö, mitä maata itse kukin katsojista kannusti?

      Poista
    3. Luulen, että karvaisemmilla katsojilla oli pääasiana vain viisujen tunnelma ja lupa valvoa pitkään... ;)

      Poista
  10. Ihania kissakuvia :)

    Minusta se, että eurooppalaiset tavalliset viisuäänestäjät nostivat Ukrainan ykköseksi oli kaunis solidaarisuuden ele, Ukraina on meidän kaikkien ajatuksissamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Viisut ei ole poliittinen asia, mutta voiko kukaan väittää, ettei siinä olisi jotain poliittista joka vuosi?

      Poista
  11. Ihastuttavia kuvia! ja niin söpöt vieraat♥ Hih, niskalenkkipainit, niitä täällä Toivo tekee edelleen välillä mutta pentuna se oli päivittäistä ja monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskalenkillä voi varmistaa, että painikaveri ei katoa ennen aikojaan ;D

      Poista
  12. Onpa virkeän ja eloisan näköisiä kisuja. Kulkeeko kissat valjaissa.
    Valjaissa tuli kissaa aikoinaan ulkoilutettua, tykkäsi.
    Laita kaupungilla asuessa pääsimme kävelylle ruohikoille ja luontoon.

    Mitä kaikkea fuskua liene ollutkaan Euroviisuissa.
    Ei ollut keulilla suosikkejani.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ulkohäkki kissoille ja se on ollut kaikkien kissojen suosiossa. Lisäksi etenkin Merri on aina halunnut ulos myös valjaissa. Myös Frodo tykkää ulkoilusta. Vieraskissatkin olivat jonkin aikaa valjaissa ulkona.
      Meillä on pitkä, ohut ja kevyt naru (jota saa kyllä setviä vähän väliä...), jonka kanssa kissan voi jättää omiin oloihinsakin ulos joksikin aikaa. Yleensä kissat jäävät narun sotkeuduttua siihen viereen makaamaan ja odottelemaan apuja. Merri lähtee ihan "lenkillekin" valjaissa, omilla ehdoillaan tietysti ;)
      Ei haluta pitää kissoja vapaana täällä omakotitaloalueella. Tiedän, että kaikki naapurit eivät tykkää kissoista ja on täällä nähty supeja ja kettujakin.
      Viisut oli ja meni, nyt on vuosi odoteltava seuraavia...

      Poista
  13. Nyt ihailen vain näitä sun Kissa-kuvia... sulla on kyllä käsittämätön cat-eye!!
    Viisuista en tiedä mitään... en vieläkään kummonen on voittaja, tahi Suomen biisi... muttei haitanne...
    musiikki ei vaan ole mun juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cat-eye! No sehän mulla onkin ;D Se on kyllä ihan totta, että päivittäin kissoja seuranneena ymmärtää kunkin kissan "ajatukset" aika hyvin jo ilmeestä.

      Poista
  14. Kissojen ilme, kun pyydät päästä omalle istuimellesi 🤭
    Viisut jäi vaisuksi ja nyt en yhtään tykkää keplottelusta pisteiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää ilmeet on kyllä niin mainioita! Moni menee ihan ohikin, kun ei ole kameraa lähellä.
      Olisin ollut vähän hämmästynyt, jos ei vaikuttamisyrityksiä olisi ollut. Silti ikävää touhua. Lopputulos oli silti kohdillaan. Minusta tuo oli ihan parhaimpia kappaleitakin.

      Poista
  15. Antoivatko kissat myös pisteitä viisuista? Muistelen, että viime vuonna antoivat. :-D

    Multa meni taas viisut tänä vuonna ohi, niin kuin muinakin vuosina viime aikoina. Mutta enpä tiennyt sitäkään, että jääkiekon Ämmämmät pidetään Suomessa. Tai näin ainakin ukkeli mulle eilen illalla valisti, kun näimme hallin ulkopuolella paljon kiekkofaneja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat yrittivät aiheuttaa sopupeliä sivuäänillään, mutta huomasivat äänestyken pian niin vartioiduksi, että eivät enää yrittäneet käyttää kännyköitä, vaan pistivät pystyyn omat kissaviisut, eli kiisut!
      Minä kuitenkin tiedän, että kiekkokisat on Suomessa, vaikka en ole niitä katsonutkaan. Sen sijaan tallensin tässä taannoin kissaohjelman telkusta. kun aloin myöhemmin sitä katsomaan, ihmettelin, miksi kissoja ei olekaan! No ohjelman nimihän olikin sitten MM -kisat, eikä kissat.... ;D

      Poista
  16. Ihania kissakuvia, ja Maia-kissalla on todella kauniit siniset silmät:) En jaksanut katsoa Euroviisuja kun sunnuntai on täällä eka arkipäivä ja olin lauantai.-iltana niin väsynytkin, mutta katsoin myöhemmin netistä. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maian silmät on ihan vertaansa vailla :)
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!