Kuuntelin äänikirjana :
Emilia Kujala: Suorittajan mieli, vapaudu ylikontrollista (kuva netistä)
Kirjoittaja on psykoterapeutti ja aiheen kokemusasiantuntija. Kirjassa on käytetty myös muiden kokemuksia ylikontrollin aiheuttamista tuntemuksista.
Kirjan mukaan ihminen oppii jo lapsuudessaan taipumuksen ylikontrollointiin. Hän oppii, että asiat on tehtävä loppuun asti, ja pyrittävä aina parhaimpaansa. Koulussa on pärjättävä, vain hyviin numeroihin voi olla tyytyväinen, mutta niissäkin voi aina olla parannettavaa. Voiko täysin tyytyväinen olla oikeastaan koskaan, vaikka pinnistelee ja suorittaa minkä ehtii?
Ylisuorittaja haluaa aina kaiken olevan seesteistä ja loppuun saakka suoritettua ja etukäteen suunnitelmallista. Toisten näkemykset ja ajatukset tuovat epävarmuutta. Toisaalta toisten hyvinvointi tuo itsellekin hyvää oloa. Toisin sanoen suorittaja on aina itse viimeinen, joka hyötyy pinnistelystä. Jatkuva itsehillintä aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja tunteiden piilottamista. Tämä johtaa helposti myös vaikeuksiin sosiaalisissa tilanteissa. Henkilö tuntee itsensä usein yksinäiseksi, vaikka on muiden seurassa.
Ylisuorittaja tekee asiat täysillä ja ylittää voimavaransakin päästäkseen haluttuun lopputuloseen. Pieni kidutuksen tunne ei ole mitään, jos lopputulos häämöttää kaukaisuudessa. Mikäli onnistumiseen ei ole mahdollisuutta, ei hän edes lähde yrittämään. Olkoon homma sitten täysin tekemättä.
Suorittaminen uupumukseen asti on helppoa, koska ylisuorittaja ei huomaa rajaa. Hän kontrolloi jatkuvasti toimiaan, eikä anna itselleen lupaa hellittää.
Kirjoittaja antaa myös harjoitteita ja ohjeita, miten ylisuorittaja voisi tunnistaa olotilojaan ja muuttaa niitä. Tärkeintä on pysähtyä ja olla tekemättä mitään. Luottaa itseensä. Nostaa oma minuus arvostetuksi yksilöksi, jonka eteen myös kannattaa panostaa. Heittäytyminen yllättäviin tilanteisiin tuo paitsi epävarmuutta, myös vapauttavan olotilan.
Ylisuorittajan uupuessa ei parantuminen välttämättä tapahdu nopeasti, vaikka hän itse niin luuleekin. Hän yrittää kaikkia mahdollisia tuntemiaan keinoja parantaakseen uupumuksen ja aloittaa vielä muutaman uudenkin harrastuksen mielialaa nostamaan.
Ylisuoriutumista on vaikea karsia pois mielestä ja kehosta, mutta usein alkuun pääsemiseksi riittää jo se, että tunnistaa itsessään asuvan ylisuorittajan.
Olen tunnistanut itsessäni suorittajan jo kauan sitten. Kirjassa oli riipaisevan tunnistettavia kohtia omasta elmästäni, mutta myös huvittavuutta tilanteissa, joissa itse luulee olevansa asiassa kiinni. Etsin tarkoituksella äänikirjojen tarjonnasta tämäntyyppistä kirjaa, koska olotila on tällä hetkellä uupunut. Pitäisi kiireesti palautua "normaaleiden" kirjoihin. Olisin jo palannut töihin, mutta lääkäri totesi hetken minua kuunneltuaan, että laitetaanpa vielä muutama viikko lepoa... En ollut osannut edes levätä, laskeutua laakereilleni. Pääasiallisin ajatukseni oli jatkuvasti syyllisyys siitä, että kiireisessä kotihoidon työssä työkaverit joutuvat nyt tekemään minunkin työni, koska en vaan jaksanut enää. Kroppa on jatkuvassa, lamaannuttavassa ylivireessä ja jännityksessä. On vaikea tehdä mukavia asioita. Tekisi vain mieli käpertyä omaan kotikoloon ja neuloa neulomasta päästyäänkin 😅
Aion jatkaa harjoittelua ja tehdä jotain mukavaa... pitää vaan ensin miettiä, mitä viitsii tehdä. Aamulla ylös ja illalla nukkumaan. Siinä välissä vähän jotain touhua. Öisin alitajunta tekee työtään näyttäen mitä ihmeellisempiä unia. Usein ne liittyvät työhön, mutta usein myös esim. soittoharjoituksiin, perheeseen jne. Maailman tilanne ahdistaa ilmiselvästi lisää, kuten moni muukin asia, joille ei voi mitään.
Mikä on sinun voimavarasi silloin, kun uupumus väijyy nurkan takana?
Voi itku, ei kuulosta mukavalta. Toivottavasti toivut pian. Pystytkö keskittymään esimerkiksi vain hengittämiseen? Siihen, että olet vaikka sohvalla ja annat auringon paistaa naamaasi ja tunnet sen lämmön ja hengität vaan? Sehän on elintärkeää. Siis se, että hengittää ;-)
VastaaPoistaNiin me ihmiset ollaan erilaisia. Minä olen aina ollut hyvin valmis antamaan itseni mennä aidan matalasta kohdasta. Ei tarvitse olla täydellinen tai tuottaa täydellistä. En siis ole ylisuorittaja laisinkaan. Mutta on minullakin ollut masennus, ja aika paha olikin. Siitä opin kyllä sen, että apua täytyy tajuta hakea ajoissa ja sitä voi tarvita myös tällainen ihan normaali, "ongelmaton" ihminen. Siitä opin muutenkin aika paljon, mm. sen, että olen nykyisin kiitollinen siitä, että joka aamu kun herään, olen hengissä ja saan keittää hyvää aamukahvia ja juoda sen rauhassa ennen kuin käyn kiinni töihin. Näinä aikoina olen siitäkin erittäin kiitollinen, että meillä ei ole sotaa. Ehkä tällainen kiitollisuus joka päivä myös pitää mieltä kunnossa.
Tsemppiä ja hyvää toipumista ♥
Hengittäminen on kovin tärkeää, kun se mainitaan kaikissa tutkimuksissakin :) Ei, vaan joogan hyväätekeviä vaikutuksia kehutaan kovasti, ja siinähän tuo hengittäminen nousee kai kovin tärkeäksi. Itse en ole koskaan joogaa(kaan) kokeillut.
PoistaPienistä asioista olen yrittänyt iloita ja antaa asioiden vaan olla. Ärsytys on silti vielä kovin vahvana tunteena. Ärsytys omaa oloa kohtaan ja valtavaa työmäärää kohtaan (jolle en voi mitään), koko hoitotyön arvostusta kohtaan. Ehkä tämä ärsytyksen tunnekin on positiivista. Sekin on noussut vasta hiljalleen. Jospa se vaikka väistyisi aikansa myllerrettyään ja tilalle tulisi jotain muuta.
Harmittaa, kun soittaminenkin on muuttunut ihan tervanjuonniksi, vaikka se on aina ollut tärkeä osa minua. Musiikin voimaa ei kuitenkaan voi kukaan kieltää.
Kiitos kommentista!
Huomasinkin edellisessä tekstissäsi tuon lauseen, kun tunnet syyllisyyttä siitä, että toiset joutuvat tekemään työsi nyt töissä. Olen itse käynyt samoja tunteita läpi sairastuessani ja jos yhtään auttaa, niin suosittelen unohtamaan tällaiset mietteet. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitä varten sinä oletkin nyt saikulla, että saat olla itsellesi armollinen.
VastaaPoistaItse jouduin aikoinani mennä ihan siihen pisteeseen, että jouduin miettimään mikä oikeasti on elämän ja kuoleman kannalta merkittävää ja tajusin, että kunhan perhe saa ruokaa, joku ostaa sitä ja tekee, ja pyykit jossain välissä pestään, se riittää. Kaikki muu sai jäädä ja ummistin silmäni kaikelta ylimääräiseltä. Aloin myös ajattelemaan, että jotakin varten ne esimiehetkin ovat töissä ja jonkin takia he saavat enemmän palkkaa kuin minä, joten tehkööt työnsä. Esimiehen kuuluu järjestää työolot, niin että niissä pystyy työskentelemään eikä sairastuta tai viestittää eteenpäin, jos ei itse siihen kykene.
Sinä olet tehnyt ensimmäisen ratkaisun ja jäänyt saikulle ja onneksi lääkäri jatkoi sitä.
Minun voimavarani oli se, että tajusin olevani arvokas, vaikka en tekisi mitään, ihan tällaisenaan. Minulla on ihmisarvo sellaisenaan, jokaisella on. En ole korvaamaton niinkuin ennen luulin ja hyvä niin.
Jos olen ylittämässä rajojani, mietin aina onko jotakin mitä minun on pakko tehdä. Loppujen lopuksi niitä asioita on hyvin vähän.
Aika tylsältä tuntuu myös tarpoa tässä omassa "kurjuudessa", kun maailmassa on paljon suurempiakin murheita. Ja kyll, tajuan itsekin omat miettiini ihan hölmöiksi, mutta eivät ne silti katoa. Viimeistään unissa alitajunta syöttää minulle jatkuvasti mitä ihmeellisempiä skenaarioita.
PoistaTuota en olekaan koskaan ajatellut noin, että mitähän varten ne esimiehet saavat isompaa palkkaa ;D Tuon lauseen tulen muistamaan! Tässä tuntuu vaan olevan tämä koko hoitoala sellaisessa suossa, että ei sieltä ulospääsyä ole. Avunpyynnöistä huolimatta on sieltäpäin antaa vain tyhjiä käsiä ja jaksamisen toivotuksia.
Minulle oli suorastaan järkytys, että lääkäri päätti jatkaa saikkua. Taisi se ehkä kuitenkin olla oikeassa. Jatkuva palleajännitys on hieman hellittänyt. Toisaalta alan tuntea itseni ihan toistaidottomaksi täällä kotona. Korvaamaton en silti koe olevani.
Osaan jättää asioita tekemättä, mutta jotkut asiat tuntuvat ihan silkalta kisailulta omassa mielessäni; ehdinkö, jaksanko, tuleeko jokin ennätys. Minulla on tapana tehdä listoja ja mittailla asioita, ihan vaan huvin vuoksi. Ehkä se ei olekaan pelkkää huvia..
Kiitos kommentista!
Täytyy vielä lisätä, että nykyään inhoan lausetta: Kunhan teet parhaasi. Ei aina tarvitse tehdä parastaan, joskus voi vain tehdä asiat pois ja sitten toisiin asioihin keskittyy enemmän, jos haluaa.
VastaaPoistaTunnustaudun myös itse pedantiksi suorittajaksi, ja uupumiskokemuksia on muutamia taustalla. Olen yrittänyt muuttaa ajattelumallejani (toiminnan ohella), ja silmiä avaavaa on ollut tutustua itsemyötätunnon ilmiöön ja opetella sitä. Suosittelen tutustumaan esim. Ronnie Grandellin Itsemyötätunto-teokseen, ja aiheesta löytyy kyllä podcastejakin. Jos neulominen tuntuu mukavalta, kai sitä voi vain neuloakin ;)
VastaaPoistaKiitos kirjavinkistä, laitan sen kuunneltavien listalle (jos löydän äänikirjavalikoimasta). Kuuntelemalla tulee "lukeneeksi" sellaisiakin kirjoja, joita ei viitsisi alkaa lukemaan. Olen nykyään niin hidas lukemaan, että minullahan menisi iäisyys yhden kirjan lukemiseen.
PoistaYlisuorittaja täälläkin välillä uupuu. Myös maailman tapahtumat stressaavat ja ahdistavat täälläkin. Sekä työasiat. Eli et ole yksin. Toisinaan tekisi mieli vaan nukkua, nukkua ja nukkua. Olisi ihanaa, kun ei tarvitsisi huolehti kenenkään hyvinvoinnista eikä mistään aikatauluista. Voisi tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä mitään. Mutta eihän se yhteiskunta niin toimi, että heittäydytään vallan vallattomiksi tällä tavoin. Töissä pitää pakertaa ja kotihommatkin hoitaa. Mutta joo, levätä pitäisi ja kuunnella itseään. Ei meitä kukaan suorittamisesta palkitse. Toivottavasti saat akkusi ladattua, että pystyt nauttimaan elämästä täysillä. Minulla oli aiemmin voimavarana tallilla käyminen, kunnes siitäkin sitten tuli suorittamista ja pakkopullaa, kun kaikenlaisten haasteiden vuoksi väsyin. Sitten poni kuoli, enää ei tarvitse tallilla sen enempää hengähtää kuin suorittaakaan. Ikävä on! Mökillä olemisesta nautin, sieltä saa voimia, kun istuu illan tai pari nuotiolla ja tuijottelee järvelle. Talvella tietenkään ei tämä onnistu. Luonnossa liikkuminen onneksi onnistuu vuodenajasta riippumatta. Kaipa se on minulle se metsä/luonto ja hiljaisuus, josta voi voimia ammentaa.
VastaaPoistaTuota kirjaa lukiessa tuli mieleen, että onko muka sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista ylisuorittamisen tarvetta missään asiassa? Ehkä se suorittamisen jatkuvuus onkin se pahin asia.
PoistaTässä on käänteisenä myös sellainen asia, että ellei ns. suorita esim. töissä, jää asioita tekemättä ja seuraavana päivänä ongelma kertautuu joko minulle, tai jollekin muulle työntekijälle, puhumattakaan asiakkaalle. Pitäisi ehkä kytkeä empatia pois päältä...
Olen odotellut, että lumet sulaisivat vähemmäksi, niin voisi taas lähteä luontopoluille ja mökille. En voi kehua olevani mikään luontointoilija, mutta sopivina annoksina se toimii :)
Kiitos kommentista!
Olen iteki ennen uupunut kun olin töissä ja kotona oli vaikeat ajat, mutta en sitä tunnustanut, olin sijaisena silloin, niin en sitten vastannut puhelimeen.
VastaaPoistaPuutarhassa kaivelu ja kasvien hipelöinti ja istuttelu oli yksi keino, mikä helpotti. Vaan ei sitäkään liian vakavasti pidä ottaa. Nyt pitää vaan hipelöidä kukkaruukkujen kasveja :)
Sitten kuuntelin rauhoittavaa musiikkia, silloin oli vaan mp3 soitin josta kuului. Nykyisin on youtubessa vaikka minkälaista rentouttavaa musiikkia, ja nukkumiseen auttavaa musiikkia. Kuulokkeet vaan korviin ja sieltä tulee sitä tuntikausia tarvittaessa. Illalla kun sen tekee, niin jossain vaiheessa yötä havahtuu, että hitsi mulla on vielä ne kuulokkeet korvissa ja kännykkä auki. Tämä on minusta hyvä, eikä tarvi tehdä mitään, antaa vaan sen musiikin viedä.
Nykyisin koetan vaan olla kiitollinen joka aamu, päivä ja ilta siitä että on rauha ja olen herännyt aamulla ja pääsen omaan sänkyyn illalla.
Hienoa jos jaksat lukea kirjoista oppeja. Lukeminen ja vaikka pahan olon kirjoittaminen paperille voi helpottaa.
Olen tosi hidas lukemaan, mutta tuo äänikirjojen maailma on antanut minulle valtavasti. Kirjaa voi kuunnella, vaikka tekisi mitä, tai vaikka ei tekisi mitään. Ostin muuten ne kuulokkeetkin eilen :)
PoistaMinulla oli pitkä väli, etten kuunnellut mitään musiikkia radiossa. Nyt olen taas alkanut kuunnella pieniä aikoja. Musiikki on minulle valtavan tärkeä asia. Tuntuikin pahalta, että en nauttinut välillä siitä yhtään. Soittaminenkin on ollut aikamoista tervaa, mutta nyt olen vaan hiljalleen alkanut taas kaivella huilua kaapista ja raahautunut soittoharkkoihin. Kukaan ei siellä sano, että et ole yhtään harjoitellut... Itseä se enimmäkseen ärsyttää.
On niin paljon asioita, jotka ovat hyvin, että tällainen omassa "kurjuudessa" vellominen on ihan tyhmää. Pienillä askelilla kai täytyy edetä ja toivoa parasta. Ei sitä uupuneena jaksa muitakaan hoitaa, vaikka työ onkin mieleistä. Sitä on vaan yksinkertaisesti liikaa. Juuri se ajanpuute ja asiakkaille läsnäolemisen puute onkin hyvin kuluttavaa.
Kiitos sinulle kommentista!
En ole ajatellut olevani ylisuorittaja, mutta myönnettävä on, että epäonnistumiset otan kovin raskaasti. Kiva, kun olet löytänyt kirjan, jossa on itsellesi tunnistettavia kohtia ja saat tukea omille ajatuksillesi.
VastaaPoistaONkohan minulla kovin kapea ihmistuntemus, jos väitän, että meissä kaikissa asuu ylisuorittaja? Voiko muunlaisia ihmisiä olla...
PoistaNyt olen kuunnellut jo yhden toisenkin kirjan, mutta se ei ollut näin hyvä. Ylisuoritan nyt kirjojen kuuntelua, koska kolmas kirja on aluillaan... :)
Kiitos kommentista!
Olen onneksi päässyt eroon ylisuorittamisesta mutta aiemmin on kyllä ollut sellaista, ja yritän välttää. Voi sinua, yritä nyt levätä ja kerätä voimia, ja toivottavasti löytyy jotain kivaa tekemistä mikä vie ajatukset mukavempiin asioihin.
VastaaPoistaTällä hetkellä olen ylisuoritellut äänikirjoja, neulomista ja ompelua... vai onko se ylisuorittamista, jos se on mieleistä? Kai sekin on eräänlaista "hillittömyyttä" :)
PoistaKiitos kommentista!
Paljon tsemppiä, lepoa ja jaksamista sinulle.
VastaaPoistaKiitos toivotuksista!
PoistaKuinka tuttuja asioita kuvatkaan työelämään liittyen, juuri tuo, että on mukamas pakko jaksaa, jotta sille työkaverille ei kaatuisi minunkin työni.ja loma-aikaan ei oikeastaan olisi töistä vara pitää, ja lomallakin soi puhelin ja pitäisikö tarkistaa Teams-viestit ja sähköpostit (no, ihan oikeasti en vastannut puhelimeen kuin ekana aamuna, että soitapa asiastasi sille toiselle) Töissä on kuitenkin ihan kivojakin hetkiä, vaikka monesti iskeekin tuo palleajännitys, jota kuvasit. Jaksamista tukisi pyöräily, mutta se ei onnistu, koska pitää aamulla vastata siihen puhelimeen. Samoin vesijumppa, mutta en uskalla altaan ruuhkaan, jossa ei voi pitää edes maskia. Italiantunneista olen pitänyt kiinni, (en tee läksyjä ja olen madaltanut omaa tavoitettani oppimisen suhteen) koska aina kuitenkin tunnin jälkeen olen virkeämpi kuin sinne mennessä. Mutta niitä läksyjä en jaksa tehdä. Yritän kävellä joskus arkimatkoja, raitis ilma tekee hyvää. Mutta kotisohva ja neule ovat tärkeitä.
VastaaPoistaOlet oikeassa, että töissä on monia kivojakin hetkiä ja kohtaamisia. Noiden hetkien lyhyys ja aitous ovat todellisella koetuksella ajanpuutteen takia ja silloin nuo sosiaaliset kohtaamiset kutistuvat ja lopulta niihin ei jaksa enää edes paneutua. Työsähköpostia en onneksi pääse edes kotoa katsomaan (luulen) ja työpuhelimet jätetään töihin. Meillä on kuitenkin sellainen viestiryhmä, jota ei malta olla katsomatta, vaikka ei ole töissäkään...
PoistaMaskistakin on tullut suorastaan pakkomielle. Tuntuu aivan hirveältä, jos on ilman maskia, kun sitä on kaksi vuotta käyttänyt töissä koko ajan. Sama juttu muissakin hygieniajutuissa, kuten ovenkahvoiss yms. Ainahan nuo ovat hyviä asioita huomioitaviksi, mutta muita ihmisiä katsellessa tulee mieleen, että osaako sitä enää ihan normaalisti edes itse olla? Tieto lisää tuskaa liiankin paljon :)
Kävely on oikeastaan ainoa liikunnan muoto minulle tällä(kin) hetkellä. Raitis ilma tuntuu myös erityisen hyvältä maskitouhun takia. Ei sitä ole ennen niin huomioinutkaan.
Kuvittelen kuitenkin vatsalihasten kehittyvän tästä jännittämisestä...
kiitos kommentista!
Ennen vaan meni ja teki, tuli ja teki. Nyt on vaan pitäs...:)
VastaaPoistaHenkinen jännitys on vieläkin läsnä. Ystävät, lukeminen, ulkoilu ja yksinäisyys helpottavat sitä.
Toivotan sinulle Sartsa helpompia päiviä, tee sitä mikä huvittaa vapailla<3
Tuo on niin totta! Moni ihan tavallinen asia, joka ennen oli arkea, tuntuu välillä ihan ahdistavalta. Nyt alan hiljalleen ymmärtää asiakkaita, joille päivä on jo täyteen buukattu, jos on maanantaina jalkahoitaja, tiistaina tulee ruuat, torstaina suihkupäivä ja perjantaina ulkoilu. Hirveä stressi ja ahdistus, kun joku tuttava olisi tulossa käymään, mutta päivät alkaa olla jo varatut ;D Välillä tuntuu itestäkin just tolta.
PoistaMinustakin on usein hyvä olla yksin, vaikka tuntuukin, että tulen välillä mökkihöperöksi ja vatvon vain omia ajatuksiani. Mutta yksinäisyys, onko se helpottavaa? Yksin oleminen vai yksinäisyys? Ne tuntuvat hyvältä vain, jos välillä rikkoutuu niistä ulos ja tapaa muita.
Pitäis varmaan tehdä tänäänkin jotain..? :)
Kiitos kommentista!
Yksinäisyys on väärä sana, mieluummin yksin oloa :)
PoistaMinä olen maannut sohvalla kuukauden, sillä töihin ei ole tarvinnut mennä. Olen lukenut putkeen dekkareita ja kutonut lankoja loppuun. Somessa en ole riekkunut enkä fyysisesti käynyt missään. Muuten ok, mutta miten saa päässä pyörivän karusellin pysähtymään???
VastaaPoistaTuo on paha. Vaivaako sinua siis se, että ei pääse töihin? Meidän pitäisi ehkä vaihtaa paikkoja vähäksi aikaa? Ihminen tarvitsee sopivassa tasapainossa erilaisia asioita. Minusta tuntuu, että nyt kun on päivät lähes tyhjiä, niin se yksittäinenkin sovittu juttu tuntuu ahdistavalta, ja tuntuu että ei muista, mitä milloinkin on tulossa (ne kaikki 2 asiaa..).
PoistaTämä oli hieno postaus.
VastaaPoistaItsekin koin työuupumuksen pari,kolme vuotta sitten.Irtisanouduin,kun hätähuutoani ei työpaikalla otettu tosissaan,ei ollut vaihtoehtoja.Ensin olin vuoroitteluvapaalla ja sain itseni parempaan kuntoon,huomatakseni vain,että sama rumba jatkui töissä sen jälkeen.
Päivääkään en ole päätöstäni katunut.
Olen saanut toipua ihan omassa rauhassani ja ajan kanssa.Aikaa se ottaa.Työ oli 7 vuotta hyvin kiireistä.Ja minun,perfektionistisella,toiset huomioonottavalla,suorittavalla luonteellani tein itse siitä vielä haastavampaa.Sitten tuli YT.t ja poislähteneiden työt tulivat kiltin(lue tyhmänkiltin)ja joustavan niskaan omien lisäksi.
En enää nukkunut,töihin lähtö oli kuin kauhuelokuvaa,olin itkuisa ja ihmisraunio.
Mietin työjuttuja ahdistuneena vielä puolentoista vuoden päästäkin.Nyt olen päässyt niistä eroon.
Muistan sen vapaudentunteen,jota tunsin,kun viimeisenä päivänä kävelin työpaikalta ulos.
Nyt en mielelläni vaihtaisi vapauttani pois mistään hinnasta.Pienikin epämiellyttävä velvoite herättää heti tuntoja,joista en pidä.Luulen,että työuupumuksen jälkeen omasta elämästään päättäminen kaikilla tavoin nousee ykkösprioriteetteihin.Eikä siitä pidä tuntea mitään huonoa omaatuntoa.Meillä kaikilla on tämä yksi elämä.Pääosin itse on päätettävä,mikä on minulle parhaaksi.Toipuminen on toipumista.Fyysisestäkin sairaudesta toivutaan leväten ja maaten,lähdetään pikkuhiljaa siitä sitten ylös kun voimat alkavat riittää.Uupumuksen kanssa sama asia.Sen huomaa kyllä itse,kun alkaa aamuaurinko tuntua siltä,että kyllä tämä tästä taas.Eikä siihen ole deadlinea,jokainen omassa tahdissaan.😊
Omista tuntemuksistani päätellen uupuneella saattaa olla myös kaunaa ja negatiivista energiaa sisälleen haudattuna.Keksin itselleni sellaisen ajatusharjoituksen,jonka koin erittäin vapauttavana.Olin mielikuvassani korkean vuoren huipulla ja karjuin sieltä niin kovaa kuin jaksoin,niin monta kertaa kunnes alkoi helpottaa,ihan mielikuvana siis,äänettömästi.Tämä harjoitus pari kertaa päivässä auttoi purkamaan omia padottuja tunteitani.Unet olivat alussa myös niin äärimmäisiä,että aamuisin olin,että huh huh!Kaiken otin kuitenkin mielenkiinnolla vastaan ja huomasin,että kaikki tarvittiin tervehtymisen tiellä.
Toivon täältä sinulle rauhallista toipumista,paljon hyvää energiaa ja kaikkea,josta sinä saat voimaa toipumiseesi.
Päivä kerrallaan ja itseään kuulostellen!❤❤
Kiitos kommentista! Tässä tilanteessa on päässä ties minkälaisia ajatuksia ja toisten ajatukset ovat osa mietintää. Miten muut ovat selvinneet tai toimineet? Sinä olet selvittänyt omat asiasi parhain päin.
PoistaMinä olen miettinyt monesti, että mitä muuta työtä voisi tehdä, mutta sitä muuta ei vaan ole tullut vastaan. Päätöksen tekee vaikeaksi myös se, että koen työni olevan mukavaa, jos aikataulutus vaan olisi kohdillaan. Lisäksi jotain on pakko tehdä, kun ei vielä pääse eläkkeellekään. Ehkä kohtalo tuo tullessaan oikean ratkaisun :)
Tällä hetkellä olo on jotenkin seisahtunut.
Aurinko paistaa ja jaksoin äsken käydä lenkillä. :)