keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Lähes vegaani juttu

 Tätä kuvaa katsellessa tulee ihan terveellinen olo. Vihreä sopii ruokavalioon ja ilahduttaa meitä kevään koittaessa.  Kevättä odotellessa voi lämmitellä käsiään vihreillä lapasilla tai kämmekkäillä.   Vihreä Myboshi -lanka on nyt selätetty.  Keltainen vielä odottaa neuloontumistaan. 😅 Kaikenlaisia höperöitä päätöksiä sitä pienessä mielessä tuleekin tehtyä.  


Kuviot ovat edelleen siitä samaisesta kirjasta, kuin aiemmatkin lapaset. Edelleen erilaisia versioita.  Saa nähdä, vieläkö keltaisiin riittää erilaisuuksia.  Jotkut kuvioista ovat epämääräisiä tai eivät houkuttele neulomaan. Osa ohjeistakin on epäselviä ja muutaman kaavion olen hylännyt sen takia, että en ole kerta kaikkiaan löytänyt käytetyille palmikkomerkeille ohjevastinetta. 
Vasemmassa ylälaidassa oleva  lapanen on hieman isompi, kuin muut. Siinä on 2 silmukkaa enemmän aloituksessa.  Kaikki muut on tehty 8 silmukkaa puikolla alusta loppuun.  Lapasissa sileä peukalo, kämmekkäissä joustinpeukalo. 
Osa lapasista on joko omassa käytössäni tai parilla muulla, joille olen ne antanut.  Loput vein ystävänpäivänä töihin. Työkaverit saavat valita omansa, jos käsineille löytyy käyttöä.  Kaikki eivät taida lapasia pitää. 


Laitetaanpa seuraavaksi kuva tästä kauniista pizzasta, jonka söin Olgan farmilla, Rehtori Pizzeriassa.  Leipuriakin  nauratti.  Pizza on valittu listalta, mutta pyysin jättämään pois pizzamausteet ja tomaattikastikkeen.  Minulta tultiin kysymään, saako pohjalle laittaa tuorejuustoa tilalle ja lupasin.   Punajuuri oli hauska osanen pizzassa, koska tein itsekin joulun jälkeen punajuuripizzaa, joka näytti epäilyttävältä, mutta maistui hyvältä. Ihan hyvää oli tämäkin; juustoja, punajuurta yms. Maistui ihan lämpimältä voileivältä 😂  Mikäli ihmettelette lopputulosta, voin kertoa, että en ole ollenkaan pizzan ystävä ja tämä lopputulos oli mielestäni hyvä vastine.  Halusin kuitenkin maistaa heidän tekemäänsä pizzaa, koska paikka on tunnettu aidosta pizzauunistaan.  Ehkäpä myös omistajistaan. 😀
Kahvilapuolen antimiakin voisi joskus kokeilla. 



Tässä vielä todiste siitä, että paikassa saa ihan oikeannäköisiä pizzoja, jos on pizzojen ystävä.


Ruuasta puhuttaessa  laitan vielä kuvan tästä tuotteesta, jota innostuin kokeilemaan  Emilien kokeilujen myötä.  Näitä myydään ilmeisesti vain Äs -kaupassa.  Makuina on kala, kana tai tofu. Kalaa en ole uskaltautunut maistamaan, mutta muita olen.  Parhaaksi on mielestäni osoittautunut tuo tofu.  Aiemman pizzajutun jälkeen ette ehkä hämmästy, jos sanon, että en käytä ollenkaan mukana olevaa soosia 😂 Ensimmäisellä maistelukerralla kokeilin sitä, enkä tykännyt.  Laitan yleensä vain suolaa tai aromisuolaa valmiiseen ruokaani.  Tämähän valmistetaan niin, että lisätään kiehuvaa vettä merkkiviivaan asti, annetaan hautua muutama minuutti, sekoitetaan, annetaan vielä hetki seisoa ja sitten syödään. Tykkään siitä, että kasvikset ovat vielä pureskeltavassa muodossa.  
Tämä ei ollut mainos mihinkään suuntaan, ainoastaan kiinnostava ilmiö mielestäni. Hinta voisi olla vähän pienempikin (5-6 euroa), mutta ilmeisesti kuppi ei ole saanut valtaisaa suosiota ostajien keskuudessa ja sen voi usein löytää "kanta-asiakkaan VIP -hinnalla", eli -30%. 


Keli on nollassa ja teiden kunto erityisen surkea.  Iltavuorossa ajellessa kävi monta kertaa mielessä, mihin auto tyssää ja mitä sitten teen.  Tiet olivat aiempien lumisateiden jäljiltä aivan kuhmuraiset ja lunta paljon risteysalueiden näkösuojina.  Suojasään ja räntäsateen myötä  tuo aiempi pohja petti ja muhkeat, sohjoiset urat aiheuttivat jännitystä.  
Meinasin vielä jatkaa töihin liittyvää valitusta, mutta ei se taida auttaa mitään.   Pysytään vaan nyt näissä keleissä.   

Tämä on testi muussakin mielessä, kuin vain uusien asioiden kokeiluissa.  Hoksaatko?

29 kommenttia:

  1. Hienoja kämmekäitä ja lapasia . Kissat puuttuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinpä puuttuu. Ensimmäisen kerran viikko-/kuukausikausiin ;D

      Poista
  2. Vau, mikä määrä erilaisia käsineitä! Olet ahkera. Tuo kirja on on ehtymätön inspiraation lähde. Alkoi tekemään mieli pizzaa - punajuuripizzaa en olekaan maistanut. Hoksaan - peukutan! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle iski joku pakottava tarve tehdä kaikista saamistani langoista jotain ja näin se sitten etenee. Nyt ei enää hirveästi innosta, mutta onneksi jätin keltaisen viimeiseksi, koska se on niin pirteä väri :)

      Poista
  3. Ihanat lapaset, kuvasta tulee mieleen nousevat versot!
    Tuollaista ruokakippoa olen kerran kokeillut, se oli kanaversio ja tykkäsin kovasti. Kivaa, että on tuoreita vihanneksia siinä mukana. Toivottavasti konsepti jää, sillä se on tällaisen laiskan kokin pelastus, tulee syötyä edes jotain terveellisen suuntaista. Mutta enpä itsekään ole kannattanut bisnestä yhtä kipollista enempää.
    Heh, mikä pizza! Olen pizzan ystävä, tuo sinun pizza näyttää myös todella hyvältä ja tuorejuusto on varmasti oikein hyvä pohja täytteille. Italiassahan tehdään myös tuollaisia pizzoja, joissa ei ole tomaattikastiketta. Täytteitä on yleensäkin hyvin vähän, vain muutama tähteeksi jäänyt aines kuten sipulin- tai perunanviipale ripoteltu pohjan päälle ja uuniin. Ulkomaille matkustaessaan pizza on paksuuntunut - hirveät määrät täytteitä, ihan liikaa minusta. Tuo paikan normaalipizza näyttää myllä myös oikein hyvältä, enempi aidolta italialaiselta kuin yleensä näkee! Nam nam, vesi kielellä täällä luen. Onneksi ei ihan vielä ole pizza-aika, aamupalaa alan miettiä tähän aikaan. Vatsa herää hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin suuri määrä vihreää tuo minullekin mieleen uuden kasvuston keväällä :)
      Äsken ostin taas tuollaisen tofukipon. Oli tällä kertaa viimeinen laatuaan. Ehkä kippojen suosio alkaa sittenkin hiljalleen kasvaa.
      Tuolla pizzeriassa lienee juuri tarkoitus tehdä aitoa italialaistyyppistä pizzaa, jos oikein ymmärsin. Siksi se uunikin oli siellä.
      Olen huono syömään mausteita, tykkään pelkistetymmästä. Kotona meillä on hienoisia vastakohtaongelmia miehen kanssa ja tehdään välillä kahta eri ruokaa :)

      Poista
  4. Ihanuus miten kauniit kevät lapaset💚 väri oikeen houkuttelee pitämään noita käsissään. Jotenkin tässä alkaa kevään vihreyttä odottamaan.
    Voi maiskis mitä pizzoja,olen suuri pizzojen ystävä. Kävimme myös viikonloppuna pizzalla.
    Täällä sivutiet ihan jäässä,ajele varovasti.
    Hyvää työvuoroa sinulle🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään näiden ulkonäöstä, mutta itse en ole oikein vihreiden vaatteiden suosija. Siksipä valitsin itselleni siniset ja punaiset versiot. Keltainen on myös kaunis, ehkä siitäkin nappaan yhdet itsekseni, kunhan ne ensin valmistuvat.
      Kävin äsken kaupassa ja ensimmäinen toteamus oli se, että tie meidän pihan vierestä oli aivan järkyttävää sohjoa ja uria! Luulin jo hetken, että jään kiinni portin eteen. Onneksi auto suostui liikkumaan hienoisen junnaamisen jälkeen. Sulaisi nyt pian nuo suuremmat lumimäärät teiltä pois. Tai kävisi aurat vetämässä sohjot sivuun. Eihän nekään tietysti joka paikkaan ehdi.

      Poista
  5. Sullahan on oikein tehdas käynnissä! Kivan näköisiä palmikoita. Koitin etsiä jotain tietoa ko. langasta, mutta en löytänyt. Oletkohan itse kertonut siitä jotain blogissasi? Pitänee selata.
    Noita pizzoja en kommentoi, heh heh... Paitsi sen, että feta ja punajuuri sopii kyllä yhteen!
    Vaikka asun kerrostalossa vastaavien keskellä, niin huonosti on täälläkin aurattu. Vaikka en itse autoile, niin olen katsellut, kun autilijoilla on hankalaa. Monessa kohtaa näyttää siltä, että jäävät urien vuoksi pian "vatsastaan" kiinni. Joka monttu täynnä vettä. Ei käy kateeksi! Tsemppiä sinun ajeluihin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdas tai pakkomielle toteuttaa päätös, jonka tein langat nähtyäni ;D
      En ole varmaan sanonut kuin langan nimen. Nyt kaivoin vyötteen esiin ja siinä lukee että 70 prossaa akryyliä ja 30 villaa. Made in Europe ;D Aika laaja käsite. Näistä langoista näkyi joskus kuvia ainakin neulotuista pipoista. Oliko ne ne kaksi poikaa, jotka myös virkkasi näitä?
      Yhtenä iltana soitin työkaverille kaiutinpuhelua ja ajoin samalla autoa. Yht´äkkiä ajoin ihan kamalaan vesimonttuun ja luulin, että auto hajosi. Saattoi päästä aika kiivas voimasana kesken puhelun ;D Onneksi oli vain tuo työkaveri, eikä asiakas. Pitää automatkatkin käyttää hyödyksi, esim. soittamassa puheluita... ei järkevää, mutta tunnustan näin tekeväni.

      Poista
  6. KISSOJEN puuttuminen ei ole uudistus, vaan pahanmoinen, vieroitusoireita aiheuttava moka! Ugh, olen puhunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinä huomasit? ;) Vai V.H:ko näitä nyt jo lueskelee ;D

      Poista
    2. Eikun mää l luen VHlle ja näyttelen kattien kuvia. VHn osana on pyöritellä silmiään ymmärtäväisesti.

      Poista
    3. Yhteinen harrastus on aina hyvä!

      Poista
  7. Täällähän puikot kalisevat edelleen ahkerasti.:)
    Vielä on lapaset tarpeen, vaikkakin +2,5 päiviä on ollut.
    Liukkaat ja vetiset on kelit täälläkin.Paikoin ajoväylät täysin sulia.

    Vesi kielellä, pizza mielellä katson ruoka kuvia.
    Hienoa että muunnetaan pizzaa asiakkaan toiveen mukaan.
    Ei kaikkialla toiveita oteta huomioon.

    Kiskiskssss...missä olette kisulaiset..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taitaa olla yhden hengen neulontakisailun finaali meneillään ;D
      Räntää tulee taas...
      Kyllä niitä pizzanpaistajia kuului naurattavan, kun pizza tuli uunista ;D Oli kai niin oudon näköinen.
      Kisulaiset pitävät vapaata :)

      Poista
  8. Komeita ovat vihreätkin käsineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse en ole oikein vihreä ihminen vaatteiden puolesta, mutta noin nähtynä vihreys on kaunista :)

      Poista
  9. Noita kippoja en ole nähnyt, enkä siis kokeillut. Kroatiassa olen syönyt pizzaa ja siellä laitetaan ehkä vähän juustoa alle tai ei ollenkaan ja sekalaiset täytteet päälle, johon ne kyllä vähän kuivahtavat. Tykkään meikäläisestä pizzasta. Punajuuren kanssa käyvät feta ja myös vuohenjuusto, vaikka sitten tomaattikastikkeettoman pizzan päällä.
    Hoksottimet eivät ole päällä, eli en hoksaa. Vai oliko se se, että kissat puuttuivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin pizzassa oli tuon tuorejuuston lisäksi myös Aura -juustoa.
      Kissattomuushan se on. Ajattelin, että jatkuvat kissakuvat kaipaavat jo vähän tauotusta ;)

      Poista
    2. Just luin, että kissavideoiden katselu tekee hyvää aivoille. Joten niitä odotellessa.

      Poista
  10. Kauniita ovat vihreätkin versiot! Pizzaa tulee harvemmin syötyä, ei siksi ettenkö tykkäis :)
    Onko tuo kipporuoka nyt pika-pikaruokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla, mutta hivenen terveellisempi versio, kuin moni muu ;D

      Poista
  11. Hienoja lapasia ja kämmekkäitä. Olisi kiva kun olisit saanut yhteen kuvaan kaikki nuo neulomasi yksiväriset ;)

    Pizza, kebab, Berliniin munkit ja donitsit ovat about ainoita epäterveellisiä asioita, joita en himoitse :D Jos on sellainen ravintola, joka tekee todella hyvää pizzaa, niin sitten himoitsen sitäkin. Suomessa 95% pizzoista on niin keskikertaisia, että ei tule himoittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteen kuvaan ei enää saa, kun osa on jo mennyt :) Peräkkäiset kuvat voi kyllä laittaa sitten, kun keltaiset valmistuu.
      Kebaa en syö koskaan. Pizzaa vain harvoin. Munkit on hyviä, mutta niistä jää sellainen koko päivän jälkirasvamaku suuhun. Suklaasta ja jäätelöstä ei tule pahoja jälkimakuja.

      Poista
  12. HIenon setin olet taas kutonut, ja tykkään vihreästä väristä. Herkullisen näköinen pizza. Harvoin syön pizzaa, ja yleensä silloin itse tehtyä. Katselin Suomalaisen Menestysresepti-sarjan, jossa tuo Kippo ensin esiteltiin, ja onhan se vähän sääli ettei se ole menestynyt. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuo Kippo löytyy edelleen kaupan hyllyltä, vaikkakin pienissä erissä, ehkä se kuitenkin on jollain lailla menestynyt. Veikkaan että se voi olla raavaille miehille vähän liian terveellisen näköinen vaihtoehto. Nuo kupit itsessään on ovat ihan tukevaa muovia ja surettaa heittää niitä muoviroskiinkaan. Niille pitäisi keksiä jotain käyttöä.
      Mitä pitemmälle värini etenevät, sitä hitaammin tuntuu lapassetti valmistuvan. Mistähän se johtuu ;) Viimeisessä värissä olen onneksi jo.

      Poista
  13. Mieletöntä! En osaa muuta sanoa, kun näin nopsaan saat loihdittua näitä lapasia:) MInä söisin kyllä pizzaa, jopa tuota sinunkin versiotasi, mutta eipä suolisto kestäkään sitä. Mutta voin kuvitella, miten rapeita ja hyviä nuo pizzat tuolla olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta viitosen puikoilla kuitenkin syntyy pikana ;)
      Tällä hetkellä ei ole mitään käryä, miten meneillään olevien lapasten jälkeen jatkaisi. Osaako tässä enää muuta neuloakaan ;) Yhtä hupparia aloin taas tauon jälkeen ommella, mutta parhain ompelukipinä taitaa olla hellittämässä.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!