sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Naapurissa koivuvarkaissa

Naapurissa kaadettiin iso koivu. Hiippailimme sinne Merrin kanssa risuvarkaisiin. Merrikin rohkeana matkaan, vaikka naapurissa on Gizmo -koira.  Kauaa emme ehtineet kahden ollakaan, kun jäimme kiinni!
Gizmo sieltä juoksi heti katsomaan. Merri täydessä pörhöasusteessaan odottelemassa. Gizmo hieman hidasti, mutta juoksi ohi. Merri oli vähän ihmeissään.


Naapurin pihalla on aina ruoho vihreämpää, kuten kuusetkin. Hajut ovat mielenkiintoisempia. Valjaat ovat tosi löysällä ja ohut naru seuraa perässä flexiin asti. Halutessaan Merri pääsee niistä irti, mutta ei se juurikan ole edes yrittänyt. Muutaman kerran jälkeen se on jäänyt siihen viereen odottelemaan, että laitetaan "takki" takaisin. 😊


Risuista halusin kokeilla askartelua.  Keräsin tarvitsemani määrän ja lopuksi autoin naapurin rouvaa karsimaan  koko koivun oksaleikkurin kanssa. 
Moottorisahamies viimeisteli rungon myöhemmin. 

Sain jonkinlaiset askartelut aikaiseksi, vaikka risut olisi pitänyt varmaankin ottaa riippakoivusta?  
Käytin sitomiseen rautalankaa ja nauhoja. 



Vähän alkeellisiahan näistä tuli, mutta sainpahan risuaskarteluhalut taltutettua. 😅
Roikkukoot nyt tämän kesän tuossa terassin kaiteessa kiinni. 


Merrillä koitti myös suuri päivä, kun se sai pienen hiiren saalistettua siitä naapurin pensasaidan alta. Se sama paikka,  missä se aina istuu ja tuijottaa tuntikausia. Selvisihän sekin, että mitä pitää vahtia, kun piha oli kuitenkin aina tyhjä. 😏
Ylpeä saalistaja viimeisteli saaliinsa pistelemällä sen poskeensa 😒😕😖
Tämä tapahtui samalla hetkellä, kun itse olin sisällä soittamassa eläinlääkäriin, että saisin Merrille rokotusajan. Hoitaja kyseli, että syökö kissa raakaa kalaa ja hiiriä, ja jos syö, niin pitää antaa matokuuri ensin. Minä sanoin että ei syö!  
Matokuurihan se oli sitten kuitenkin haettava..... 


18 kommenttia:

  1. Minusta tuli hienot risusydämet naapurin koivun risuista. Kyllä Merri on hyvä kiassa. Noin vain pyydysti hiirenkin.

    VastaaPoista
  2. Naapurin risut on parhaat risut ! ;D
    Merri on kaikenlisäksi aina valjaissa ja narussa. Hiirulainen tuli turhan lähelle.

    VastaaPoista
  3. Risuaskartelu vie mukanaan. Pihapiiriin sopii erilaiset koristeet. Kauniit aitakoristeet.
    Merrillä on ulkokissan luonne 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Heti aamusta jonottaa ulko- ovella ulospääsyä. Putka (ulkohäkki)ei ole näin kesällä niin houkutteleva, mutta kelpaa paremman puuttuessa.

      Poista
  4. Onnittelut Merri saaliista! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin muuten aika jelleä itekin . Hiiren maku oli vähän niin ja näin, mut ite hankittua ruokaa, niin piti syödä.
      t. Merri

      Poista
  5. aina!
    nurmi on vihiriämpää aian toisella puolella:))
    Tulipa nätit sydämmet:)
    Risuaskartelu;))koukuttaa....
    oho,miten Gizmo,sillälailla ,että ohi puotteli.
    voi tuota Merrin pikku-kieltä,"sulonen Hiiren pyydystäjä",
    Eipä Merri turhaan siellä naapurin aidanluona ole kytiksellä,jos "hiiretkin ...juoksevat Merriä kohti;)
    Meiän koiruuskin peto pyytämään hiiriä;)),tuntitolokulla jaksaa kytätä samaa paikkaa:))
    joo rokotukset kannattaa pitää kunnossa.:)
    Suostuuko Merri sovinnolla ottamaan matolääkkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gizmo on niin tottunu kissoihin että osaa varmaan jo käsitellä niitä. Sopu pysyy, kun ei oo huomaavinaankaan.
      No ei todellakaan ottanu! Aiemmin ostin nestemäistä ja se jotenkuten meni ruiskulla. Nyt en muistanu ostajalle mainita ja tuli tabletteja. Murskasin ja lietin, mut osa tuli ulos silti. Toivottavasti jäi tarpeeks myös nieltynä.
      Aika haka hiirikoirakin!

      Poista
  6. Ihana kuva Merristä tuo ensimäinen, kun on kieli pihalla. Tiedän myös Gizmo nimisen koiran, vaikkei sama herra olekkaan kyseessä.
    Hienot risusydämet tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin kieliasian vasta kuvan otettuani. Mitähän mahtaa mirrillä olla mielessä, varmaan joku hiiriherkku taas ;D

      Poista
  7. Sievät risusydämet :) Joskus yritin etsiä ohjeita risutöihin, mutta en paljoa löytänyt.
    Merri oli varmasti ylpeä saaliistaan, ihan itse sai sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Miäkii vaan Pinterestissä hetken pyörin. Yritin lintuakin, mut huomasin, että eipä se ookaan niin helppoa, etenkään näin jäykistä risuista. Jälkikäteen sain ohjeistuksen, että risujen kastelukin pehmentää niitä...no homma on jo ohi ;D

      Poista
  8. Näppärää risuaskartelua, olet taitava. Merri on aito kissa, Suuri Saalistaja, sai hiirenkin näppärästi saaliiksi. Matolääkitys on ehdottoman välttämätöntä metsästäville kissoille. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika räpeltämistä oli, mut sisu ei antamu myöten ;D
      Hyvää juhannusta sinullekin !

      Poista
  9. Risusydämet on aina kauniita, ettäs tiedät. Ne on tekijänsä näköisiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia selvä! Parempaan en pystynyt, joten nämä ovat Sartsan huippulaatua ;)

      Poista
  10. Onpas niin söpö kieli, että kyllä tuota kelpaa näytellä :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!