lauantai 9. helmikuuta 2019

Sinisiä sävyjä

Tässä vielä pakkaspäivien lumikuvia.


Kymijoki virtaa reunoiltaan jäätyneenä. 


Tästä kuvasta tulee mieleen joku satu tai tarina; Narnia tai Vihervaaran Anna. 


Lenkkipolku vei vanhalle tehdasalueelle josta olen puhunut jo aiemminkin. 


Sieltä löytyy Kouvolan taideruukki. Kuvanottohetkellä on hiljaista, kun paikka on sulkeutunut. Tosin Pato -klubilla on useina iltoina ohjelmaa. 
Suosittelen käymään paikassa, jos täälläpäin liikut. 


Langankulutusta kasvatin 150grammalla tekemällä uudet kettuset. Toinen sisaruksista jäi aiemmin ilman 😊
Muut tiedot täsmäävät aiempiin sukkiin. Näissä tein pohjan vähän eri värityksellä, että ei tule sekaannuksia.  


Istuskelin sohvalla, neuloin ja katsoin televisiota. Jossain vaiheessa huomasin, että en tajunnut ohjelmasta enää mitään ja silmätkään eivät tahtoneet pysyä auki. Huvittavinta oli, että olin kuitenkin neulonut koko ajan!  No sitä neuletta katsoessa kyllä näki, että ei ollut ihan aivot mukana. Kettujen naamat olivat siirtyneet astetta sivummaksi 😅 Purkamishommiksihan se meni.  Miten voi kädet liikkua, vaikka pää nukkuu??   Onko muille käynyt näin?  Olen kyllä unissakävelijä, mutta että unissaneulontaakin voi harrastaa.  Lisäyksenä vielä, että tässä oli kyseessä ihan päiväaika. 

14 kommenttia:

  1. Nukkua ja neuloa, kyllä, mutta silmukat siinä putoilevat puikolta. Neulominen on niin rentouttavaa, että saatan sujuvasti nukahtaa. Nätit sukat, oikea kettukarkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Pitäisikö näillä kokemuksilla siis suositella neulomista niille, joilla on univaikeuksia ;D

      Poista
  2. Minäpä saatam jopa lukea nukkuvilteen. Telkkaria katselen usein silmät kiinni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkun havainnoinnista silmät kiinni en voi sanoa, että onnistuis, mut lukeminen on sinänsä mielenkiintosta, että pää alkaa ite kehittelemään jatkoa tarinaan ;)

      Poista
  3. Jösses, täällähän on neuletehdas. Ihanat talviset kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tehdaspa hyvinkin:) Työt tuppaa vähän haittaamaan tämän tehtaan toimintaa :)

      Poista
  4. Ihanat kettusukat =))
    Vielä neuloessa on silmät pysyneet auki, mutta telkkua katsellessa joskus lupsahtelevat kiinni....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horteinen hetki unen ja valveen välimailla. Syntyyköhän silloin parhaat ideat? Vai pelkkää kuorsausta :)

      Poista
  5. Kauniit "kettu-sukat" :)
    ...ja maisemat erittäin kauniit,tuo sinisyys tekee kuvistakn ,hiukan "satumaiset"
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti tulee tuo illan sininen hetki kuviinkin. Hämmästyin itekin, kun katoin kuvia.
      Nyt ollaan ihan mukavalla puolella, kun työt on tehty. Tosin tieto aamun työpäivästä ei hirveästi innosta. En oo aamuihminen..

      Poista
  6. Ihanat kettusukat :) Tulin myös vastavierailulle ja liityin lukijaksesi. Pitääkin käydä tarkemmin tutustumassa blogiisi. Terveisin Liisa P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja tervetuloa! Olen muuten tehny sellasen pupuviritelmän. Se on vielä ilman vaatteita toistaiseksi. Minulla on toi askarteluinspiraatio aina vähän lyhytjänteistä. Suunnitelmissa on saada valmiiksi pääsiäiseen mennessä...

      Poista
  7. Ihania talvikuvia ja sievät kettusukat :)
    Kyllähän se neulominen ja telkkarin "katselu" eli kuuntelu sujuu silmät kiinnikin, mutta se ois jo taito jos saisi vielä kuviotkin onnistumaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!