tiistai 19. helmikuuta 2019

Leluja ja viritelmiä (varoitus: sisältää reippaasti kissakuvia...)

Aiemmassa arvontavoitossa oli Merrille tehty kalaleluja.  sidoin yhden kalan narun päähän ja siitä tuli heti Merrin paras lelu. Piipunrassi toimii silti edelleen koripallo-ottelussamme parhaiten.
Tässä on kuitenkin kyseessä kunnon kalasaalis!  Merri ei ole ihan siroimmasta päästä kissoja, vaan kunnon roteva poikakissa. Silti se jaksaa hyppiä ja loikkia aivan poikkeuksellisella innolla kalan perässä.  Kaveriakin kala tietysti kiinnosti, mutta Merri oikein murisi lähestyjälle.  Mikäli kala kuitenkin päätyi Samille, niin Merri vetäytyi taas kohteliaasti (vai loukkaantuneena?) kauemmas.


Kun saalis on saatu napattua, sitä otetaan niskasta kiinni ja raahataan kauemmas piiloon. Se, että perässä tulee naru, keppi ja ehkä jopa kepin heiluttaja, ei ole ollenkaan esteenä.



Minäkin halusin tehdä rapisevia kaloja, vaan ei se niin helppoa ollutkaan!  Etsin talosta kaikenlaisia rapisevia muoveja ja jopa leivinpaperia. Yritin tehdä Liisan mallilla, mutta veikkaan, että päälyskankaani oli sittenkin liian paksua. Liisan mallissa on nk vuorikankaan näköistä kangasta päällä ja rapina sisällä on ihan toista luokkaa. Siellähän voi tietysti olla jotain erityisrapisevaa muovia sisällä  ?
Liisa voi ehkä tätä asiaa avata, mikäli se ei ole salainen kalanvalmistusresepti. 😏


2 kalaa ja 1 lintu näkivät päivänvalon.  Lintu oli epätoivoinen yritys herättää kissan mielenkiinto edes höyhenillä, kun rapina ei ole kovinkaan ihmeellinen. 


Pääasiassa tuo lintu näyttää lunnilta, jolla on feniks -linnun pyrstö 😄


Sam tässä testaa, onko Merrin lentävä matto tosiaan aito. 


Maia puolestaan testaa Merrin pahvilaatikkoa.  


Äskeinenkään ylisöpöily ei kuitenkaan takaa ruokarauhaa Merrille. Tämä vierailijakaksikko vetäisee kuppinsa tyhjiksi alta aikayksikön, kun Merri vasta maistelee omaansa.  Ruokarauhan vuoksi on Merrin ruokapaikka kerrosta ylempänä.  Merri ei juuri koskaan syö kaikkea ja se loppu kyllä kelpasi toisten suihin ihan mielellään.  Kohteliasta isännöintiä tämäkin. 


Kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Olisin halunnut jotain käsitöihin liittyvää kirjallisuutta lainaksi ideointia varten. Selasin valtavat määrät kirjoja, mutta ei napannut, kuin tuo yksi.  Lisäksi vielä lontoonkielinen kirja kielitaidon kohentamiseksi. Tietysti lempikirjoihini kuuluva Twilight. 😏


Merri: Hei! Katsokaa! Uusia hajuja! Mitä tuolla on kädessään? 
Sam: Ei kannata vaivautua. Ei ole mitään syötävää. 
Maia: Ei kissat edes syö omenoita. 


Loppujen lopuksi Merrillä oli monta päivää seuraa ja seurattavaa. Helliäkin hetkiä nähtiin painin ja peräkkäinjuoksun lisäksi. 



Nyt koitti Merrille taas hiljaisuus ja rauha.  Molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Onneksi on kavereita, joita voi aina silloin tällöin kutsua kylään.

18 kommenttia:

  1. Kyllä mua nyt vähän naurattaa =) Tämä juttu on päivän pelastus!!! Herää kysymys, onko mun päivät todella harmaita vai onko sun jutut vaan niin naurettavia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hupia pitää näihin harmaisiin päiviin saada! Itse se on vaan vitsa väännettävä, jos aikoo jotain päivänpiristystä saada (vai vihtako se oli??).

      Poista
  2. Voihan kissanpäivät. Muovipussirapinaa saa esim.kinkkupussista. Kokeile vaikka yön tunteina syödä salaa kinkkua pussista, niin johan siinä jääkaapinovella on monta kuolaleukaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl se kinkkupussikin käväisi mielessä, mut ei yltäny toteutukseen asti. Aika herkkäkorvaista väkeä tuntuu aina olevan lähellä kun jääkaapin ovi aukeaa. Merrillä meinaa välillä jäädä pääkin väliin :)

      Poista
  3. Ihania söpöläisiä. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen ei tarvitse kuin olla, niin ovat suloisia. :)

      Poista
  4. Kyllä nuo kissatkin on vaan niin,niin ihania! Eikö Merri nyt nuku kun on taas hiljaisempaa? Kivan näköisiä kissaleluja. Varmaan Merrille kelpaa ne nyt,kun ei ole toisia kisuleita. Ihana postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri kävi heti nukkumaan, kun kaverit lähti. Lisäksi se suorastaan kehräsi, kun pääsi taas sänkyyn yöksi. :)

      Poista
  5. Olipa hyvä, kun varoitit runsaasta määrästä kissakuvia, niin en sitten hätkähtänyt ihan niin pahasti. :)Mitähän niiden rapisevien kalojen sisällä mahtaa olla täytteenä, kun rapisevat niin mukavasti. Samanlaisia rapisevia leluja voisi askarrella vauvoillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoitin, kun ajattelin, että joku voi olla jo aivan tympääntynyt kissajuttuihin :)
      Kaikenlaista rapisevaa yritin etsiä. Ohuemman kankaan läpi rapina varmaan tuntuu herkemmin. Minulla oli nk tuulikangasta. Ihan vaan, koska minusta tuntui, että pitää tehdä ne kalat siitä:) Ei siis mitään loogista syytäkään.

      Poista
  6. Söpöjä :) Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  7. Onpa suloisia kuvia!
    Kiva idea askarrella myös itse rapisevia leluja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohteet ovat suloisia enimmäkseen. :) Kiva nähä, miten jotkut lelut pääsee heti kissan suosioon, kun taas toiset hienoudet eivät millään.

      Poista
  8. Piti heti lukea tämä päivitys, kun näin varoituksen :) :)
    Aivan ihania Merri kissakamuineen, oikein odotan kun tytär tulee tänään Maisa-kissan kanssa meille vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihmeellistä, miten kissat kietoo itsensä pikkusormen ympärille. Etenkin kun meillä ei oo enää pieniä lapsia ympärillä, niin kissat saa kaiken huomion :D
      Meiän pojallakin on Maisa -nimine kissa.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!