sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Lomanen

Täällä ei ole oikein kenelläkään yhtä aikaa lomaa. Jokainen pitää lomansa yksin. Vähän kurja juttu, mutta onneksi on edes pikkulomasia. Nekulla ja minulla oli viikonloppuvapaa. Päätettiin ottaa pieni irtiotto ja lähteä "kylille".
  Eilen aamusta ajettiin Lappeenrannan satamaan aamukahville. Sieltä jatkettiin Imatran ja Punkaharjun kautta Savonlinnaan. Oltiin yö hotellissa ja katseltiin kaupunkia oikein ajan kanssa. Savonlinna on jotenkin viehättävä kesäkaupunki. Mietin, miksi oikein miellän sen kesäkaupungiksi. Yhtälaillahan siellä ollaan talvellakin. Itse olen käynyt lomailemassa ja linnaa ihmettelemässä lukuisia kertoja lapsesta lähtien. Aina on ollut kesä. 😊

Pitää mainita vielä mukaansatempaavat räppäripojat, jotka esiintyivät torilla iltasella. Hyvin vedetty!

Minä oikein rakastan linnaseikkailuja, ja vihdoinkin sain houkuteltua jonkun seuraksi. Nekku lähti mukaan ihan suosiolla.  😊


Minusta on ihmeellistä, että jotkut ovat asuttaneet tätäkin linnaa. Elämä on ollut vähän toisenlaista, kuin nykyisin. Parempi väki on hallinnut linnaa. Osa asukkaista on ollut sotilaita, käsityöläisiä, keittiöhenkilökuntaa ja muuta palvelusväkeä.  Rappuja on saanut nousta ja laskea ylenmäärin. Vierailijaltakin menee reidet maitohapoille jo tunnissa. 😊 Mietittiin, millainen mahtaa olla linnaoppaan ensimmäinen työpäivä. Voi olla vähän jalat hellänä muutaman opastuskierroksen jälkeen. 

Yhtä asiaa olen miettinyt; miksi ihmeessä vihollisen piti vallata juuri linna ja sen väki, saadakseen maat haltuunsa?  Eivätkö he voineet mennä vain sivuitse ja jättää vihollisväen yksin saarelle piilottelemaan? Minusta sotastrategian olisi voinut laittaa uusiksi ihan helposti.

Kotimatkalla poikkesimme Kenkäverossa.


Odotin jotain isompaa juttua ja vähän petyin.  Olen käynyt paikan päällä ennenkin ja se oli jotenkin laajempi kokonaisuus, tai ehkä vaan muistan väärin.  

Ennen lähtöä sain valmiiksi yhdet polvisukat 7-veljestä langasta. Ne on aloitettu ihan reissauskäsityönä. Lopetus tapahtui kotona. Pientä hidastetta oli matkalla...


... mutta sukat kuitenkin valmistuivat. Silmukoita oli aluksi 15. Varsi on reilun pituinen ja jalan koko 38. Lankaa kului 200g. 


Olihan minulla Savonlinnassakin reissukäsityö mukana, mutta siitä sitten tuonnempana.

Jostain syystä kirjoitin poikkeuksellisesti kirjakielellä.  Mitä mieltä ovat lukijat? Kumpaa pitäisi kirjoittaa, vai onko ihan sama?

Mukavaa kesää kaikille! Muistakaa nauttia pienistäkin hetkistä. 😊

14 kommenttia:

  1. Enpäs edes huomannut kirjakieltä, ennenkuin sanoit :) Kirjoita silleen, kun itsestäsi on luontevinta ja mukavinta <3 Mukavan kuuloinen reissu teillä ollut! Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että ei edes huomannu. Aivot korjaa virheet. :)
      Reissu teki ihan hyvän katkon työpäiviin.
      Nyt näyttääkin ilmat taas lämpiävän. Lämpöä teiänkin kasveille tulossa.

      Poista
  2. Kiva reissu on ollut teillä :).
    Kivat sukat ja suloinen kisulikin on selvästi tykännyt tuosta langasta :).
    Minäkin olen sitä mieltä, että kannattaa kirjoittaa just silleen kuin itsestä tuntuu parhaalta ja sopivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan mukava työnkatkaisureissu. :) Merri on yllättävän suopea minun neulomisille. Välillä se haluaa osoittaa, että sekin voisi olla kiinnostunu neulomisesta. :)

      Poista
  3. Savonlinna, Lappeenranta, ihania kaupunkeja ja kesäisin olen vieraillut. Historia on mielenkiintoista, kun sitä voi tutkailla opastettuna ja itse kokien linna kiertäen. Kenkävero on todella muuttunut vuosien myötä. Ravintolassa on ihanaa ruokaa, puutarha on hieno käyntikohde ja ostoksia voi tehdä. Onhan siellä ollut hienoja työpajojakin, mutta ne vaatisivat toisenkin päivän vierailun. Mukava käyntikohde kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miten sitä ajattelee reissukohteitaan kesäkaupunkeina.Toisaalta jotkut kaupungit vetävät enemmän puoleensa, kuin toiset. Lomat on usein kesäisin. TAlvisin ei niin tulekaan lähdettyä. Tänään käytiin Lahdessa.

      Poista
  4. Ei sillä ole väliä millä kielellä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa niin kauan kuin viitsii. Mä joskun kirjotan slangila ja siihen tulee kommentteja ettei kaikkea ole ymmärretty. Mun mielestä kyllä kaikki suomen kielet ja murteet on ymmärrettäviä jos vähän ajatuksella lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miäkii aattelin. Yllätyin itekin, kun ylipäänsä kirjotin kirj.akielellä.
      Pitää käyttää google kääntäjää, jos ei ymmärrä "vieraita kieliä" kuten slangia. :)
      Olipa kiva, kun kommentoit!

      Poista
  5. Savonlinna on minunkin mielestäni kesäkaupunki, vaikka oon opiskellut siellä enkä silloin ollut siellä tieteenkään kesällä. Ihana kaupunki joka tapauksessa.
    Kivoja juttuja olet taas puuhannut ja saanut aikaiseksi. Tuntuu uskomattomalta, että Nekku valmistui jo ammattiin! Onnea hänelle! Aika menee niin nopsasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mietin asiaa jo niin pitkälle, että mikä minun mielestä on talvikaupunki siinä mielessä, että ite sinne talvella haluaisin. Ei tuu mieleen yhtään mitään. Ehkä joku suurista kaupungeista niin, että siellä voi kulkea kaupoilla tai muuten jossain sisätiloissa. On ihan kaukaa nyt haettu tää juttu, mutta kun en harrasta laskettelua, enkä muutakaan vastavaa, eisellaisetkaan kaupungit kutsu minua. Kesä on ainakin minulle se juttu, milloin voi lähteä liikekannalle, jos on lähteäkseen.
      Uskomatonta se on minustkin. Kaikki lapset on nyt aikuisia ja ammattinsa opiskelleet ja työelämässä. Nää on niitä etappeja, että itekin pysähtyy miettimään omaa ikää ja tekemisiään.
      Mukavaa kesää sinullekin. Tattoilua varmaan tiedossa. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Samoin sinulle.
      Minulla kuluu töiden merkeissä koko juhannus.

      Poista
  7. Ihanaa juhannusta ja keskikesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Nautitaan nyt kesästä. Viime kesä oli muistaakseni aika huono.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!