Kaikenlaista nähtävää

 Toukokuulta asti olen ottanut kuvia niistä harvoista paikoista, joissa kesän aikana on tullut poikettua kahvilla tai muuten vaan.  Ajatuksena oli,  että laittaisin tänne kuvat.  Ei ole tullut laitettua, kun on ollut aika hiljainen kesä kirjoittelun suhteen.  Nyt tulevat sitten kaikki yhdellä kertaa. 

Piika ja Renki on tainnut jo sulkea ovensakin kesän jäljiltä.  On "ollut niin kiirettä", että ehdittiin käydä siellä kesän aikana vain kerran.   Siellä on kahvila, jossa aina hyvät pullat ja paakelssit. Lisäksi on käsityömyymälä ja ylhäällä taidenäyttely. 

Näyttelyssä valitsin mieluisimmat työt kuviin. 

Merja Hämäläisen Kaarnalaivalla kaukomaille ja Kylläpä savuttaa. Hänen töitään olen nähnyt muuallakin ja tykännyt.  Kuvissa on ehkä miljoona yksityiskohtaa. 

Hilkka Jämsän Motor car kuiskit ja Hiiri -pelimannit. 

Veikeät hiirihahmot ovat luonteikkaan näköisiä ja näyttävät oikeasti liikkuvan. 

Tästä hypätään yhden kuvan verran Kausalan aseman kahvilaan. Se on satunnaisesti auki muulloinkin, kuin kesäaikaan.  Kahvilan lisäksi löytyy lahjapuoti. Paikka on persoonallinen ja mikä parasta, siellä on maailman parhaat pullat!   Nykyään muistan pulla-asioista aina Rouva Kepposen 😄

Anjalan makasiinikahvilassa saatiin hyvät päiväkahvit ja istuskeltiin auringonpaisteisella terassilla. 

Yläkerrassa oli Pihojemme pikkuystävät -näyttely.  

Nämä  pikkkutarkat pikkuystävät olisi mukava tavata näin suurina versioina vaikka yön pimeydessä. Voisi kuvitella avaruuden hyönteisiksi. 

Anjalan kartano on kahvilan vieressä. Se on 1600 -luvulla Ruotsin kuninkaalta Wreden suvulle lahjoittama tila Ankkapurhan alueella, Kymijoen rannassa. 1750 -luvulta n.50 vuotta eteen päin joki toimi Ruotsi ja Venäjän rajajokena.  

Kustaa III -sodan jälkeinen rauhan liitto solmittiin kartanolla 1788.  Sotiminen ei kuitenkaan loppunut ja vanha kartano tuhoutui tulipalossa. Nykyinen rakennus on 1800 -luvun alkupuolelta. 

Vaikka kartano oli pitkään suvun omistuksessa, päätyi se aikojen kuluessa monellekin omistajalle, valtiollekin. Nykyään se on taas Wrede -suvun omistuksessa.  Tilat ovat vuokralla nuorisosäätiölle. 

Kartanoon on vapaa pääsy. Nyt siellä oli  Kankurit kartanolla -näyttely. 

Kauniita käsitöitä upeassa miljöössä. 

Äidin kanssa pohdimme eri tiloissa, miltä elämä kartanolla on mahtanut tuntua. 

Isäntäväen viettäessä aikaansa saleissa, on palvelusväki touhunnut täyttä vauhtia keittiössä valmistelemassa monen ruokalajin päivällistä, mahdollisesti useille vierailllekin.   Takat on täytynyt sytyttää ja tulia ylläpitää.  Lähes jokaisessa huoneessa oli valtava takka.  Keittiön suuri uuni ei varmaan ole ollut niitä tasaisimpia ruuanlaittopaikkoja. Tulta on täytynyt säätää moneen otteeseen ja valvoa kattiloita ja patoja sekoittelemalla keitoksia. Lopulta kiikuttaa kaikki tarjoiltavat ruuat herrasväen pöytiin  jonnekin kartanon saleista.  Jalat ovat olleet koetuksella.  Keittiöapulaiset ovat kantaneet kuumia ja painavia tarjottavia varoen läikyttämästä tai tiputtamasta niitä. 

Matonkuteista ja kankaista voi tehdä muutakin, kuin kangaspuissa kudottuja tuotteita.  Näin isossa tilassa tällainenkin teos on upea. Meidän olohuoneeseen se ei mahtuisi. 

Mitä siellä ullakolla mahdettiin säilyttää...?  Portaatkin olivat niin alaviistoiset, että henkensä kaupalla on rappuja kuljettu. Ehkä ne ovat ajan saatossa lasehtineet sellaisiksi.   Siinä on taas piikoja ja renkejä juoksutettu hakemaan ullakolta tavaraa. Jossain romaanissa on kerrottu palvelusväen välillä jopa majoittuneen ullakkotiloihin.  Kenpä tietää tämän luukun kulkijoista.  

Kenenkähän olohuoneeseen nämä päätyvät, kun kartanon juhlasali siivotaan.  Ehkä nämä jätetäänkin kartanon kummituksille?

Siinä on jo heti yksi kummitus...     herrasväkeä hän ei ainakaan ole vaatetuksesta päätellen.  Aika modernisti pukeutunut palvelijaksikin. 

Seuraava käyntikohde oli  Iitin rantamakasiini. 

Kahvila on kivassa ympäristössä.  Sisältä löytyy myös vanhan tavaran ja käsitöiden myymälä.   

Tämä vedessä olevan kiven päälle "istutettu" pata on minusta tosi kaunis ja hieno idea.  olisi kiva nähdä kasvien istutus ja hoito-operaatio. 

Kahvin siemailu ulkoterassilla oli rauhallinen hetki. Pääskyset lentelivät ympärillä ja järvellä näkyi veneitä.  

Iitin kirkonkylän kylätalossa on kaiken kesää vaihtuvia näyttelyitä. 

Tällä kertaa Auli Steffen töitä. Yllä ruuanlaitto -aiheinen taulu ( en muistanut katsoa nimeä)  ja alla Neulojan unelma.

Tästä siirrymme ITE -taiteeseen Jätkän Onnelaan. 

Taiteilija Ensio Tuppurainen (1924-2014) tuli entiseen kauppakiinteistöön myymälänhoitajaksi ja osti myöhemmin rakennuksen asuinkäyttöönsä.  Hän asui perheensä kanssa tuossa Vekaranjärven varuskunnan lähellä sijaitsevassa kodissaan, jossa syntyi suuri määrä hänen tekemäänsä taidetta. 

Lukija voi itse päätellä mihin kyltit viittaavat. Monet vaikuttavat olevan kovin kantaa ottavia. 

Eläinhahmot ovat hyvin oikean näköisiä. 

Osa kylteistä näyttäisi olevan suunnattu varusmiehille, tien kunnossapitäjille, päättäjille, verottajalle.....  

Muistan jo nuoruudestani, miten näitä patsaita ihmeteltiin ohi ajaessa.  

Jätkän Onnela ei ole enää asuinkäytössä.  Aluetta ylläpitää nykyään tukiyhdistys.  

Sisälläkin olisi ilmeisesti ollut näyttely, mutta nyt se oli suljettu. Pääsimme kulkemaan vain piha-alueella.   

Lopuksi vielä kukkataidetta syntymäpäiviltä, joille meidätkin oli kutsuttu. 

Hyvää viikonloppua!