Kesällä aloittamani villatakki on vihdoin valmistunut. Kaikki siinä on ollut hidasta, jopa kuvaaminen ja jutun kirjoittaminen. Villatakki on ollut pitkään sivupöydällä ja sen uusi käyttäjä Merri on ollut tyytyväinen. Se hakeutuu jatkuvasti tuohon paikkaan. Neule on pehmeä, sitä pitää välillä tarpoa. Nuottikirjat tuntuvat kivalta tassujen alla (?) ja pakastin päästää vähän lämpöä tuon harmaan seinän läpi. Takana Repolaisen kortti ilahduttamassa silmää, jos sattuu päätä kääntämään ikkunaan päin.
Ohje löytyi Novita -lehdestä 2/2024. Minulla oli tuota Halaus -lankaa ja halusin kerrankin tehdä jotain niin, että lanka ja ohje ovat samaa sarjaa. Itselleni tämän neuloin. Isommat neuleeni ovat AINA joko pieniä tai isoja päälläni. Valitsin tähän tarkoituksella pienemmän koon, kuin yleensä. Lanka on niin muhkeaa, että uskoin villatakin mahtuvan vähemmälläkin. Lopputulosta katsoessa, voisi koko olla vieläkin astetta pienempi.
Lehdessä neule näytti tältä:
Oikeassa elämässä se näyttää tältä:
Olkasauma, tai sitä kuvaava kohta, oli laskettu ohjeessa vähän selän puolelle ja niska on siksi vähän kummallinen. Tein hihoista ja koko pituudesta ohjetta pidemmät. Mikäli vanhat neuleet ja niiden hoito antavat jotain osviittaa, niin pesen tämän kohta väärässä lämpötilassa ja hihat pitenevät vielä puoli metriä 😂
Käsi sydämelle! Oliko iso homma? Tekisitkö toisen? Oli aika pitkäveteinen, enkä taida toista samanlaista tehdä. Isoilla puikoilla oli kuitenkin kiva neuloa. Hämmästyn neuleen sopivuutta ja käytettävyyttä, vaikka vähän olisi vieläkin saanut olla pienempi. Edestähän tämä on auki.
Kävin jo aiemmin ulkona kuvaamassa aurinkoisella ilmalla. Ei ollut oikein onnea valon ja varjon kanssa, mutta laitan pari kuvaa silti.
Lanka on siis Novitan Halaus. Langankulutus 512grammaa. Puikot 5½. Koko M. Reunukset virkattiin. Etuosan pitsineule neulottiin.
Villatakki on ollut jo kovassa käytössä, vai mitä Merri?
Lokakuu vie jo katseen kohti talvea ja ehkä jopa joulua? Töissä olen edelleen kulkenut fleece -takissa, eikä ole ollut yhtään kylmä. Ohut kaulaliina on myös ollut hyvä. Kaula on jotenkin kylmänarka.
Ensi sunnuntaina on taas palokunnan marssi, soittajat kuorma-auton lavalla istuen. Sinne on puettava lämmintä monta kerrosta. Ehkä tämä villatakkikin pääsee jo tositoimiin.
Mukavaa loppuviikkoa taas täältä toivotellaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!