torstai 1. toukokuuta 2025

Vappukukka?

 Minun vappukukkani näyttävät nyt tältä: 



Vanha tiskirättini on aika kulahtanut ja jopa reikiintynyt. Päätin tekaista muutaman uuden jemmaan jääneistä puuvillalangoista.  Bambulanka olisi ollut hyvä, mutta sitä minulla ei ollut.  Osa langoista loppui, osaa jäi vielä .  Käytin kahta sukkapuikkoa, kokoa 3.  Lankaa kului vaihtelevasti sen mukaan, montako sakaraa rätteihin tuli, 18-27 grammaa, kaikki yhteensä 111 grammaa.  Sainpahan samalla taas jumiutuneita lankoja kulutettua. 


Kyseessä on Tiskirätti Ameriikan malliin, johon löysin aikoinaan ohjeen Tintin luomukset -blogista. 
Mallikertaa voi muunnella eri sakaramäärällä. Minulla on 14- 17 näissä omissani. 
Rätti neulotaan ohjeen mukaan, keskiö kurotaan umpeen ja nuo päädyt neulotaan yhteen. 


Tänään on vappupäivä, päivä täynnä "torvisoittoa" ympäri Suomen. Minä aloitin 9 aikaan ja pian lähden toisaalle jatkamaan.   
Soittopuvun housuissa on myös keltaiset raidat, mutta minullepa ei housut ole taas hetkeen mahtuneet 😂 Peruspöksyillä siis mennään!  Viileästä säästä johtuen puvun alle on puettava niin paljon lämmintä, kuin mahtuu.  Käsiin sormettomat sormikkaat.  Aamulla soitin huilua, koska kollega soitti piccoloa. Marssilla soitan piccoloa.  Tämä harrastus alkoi minulla jo 9 vuotiaana. Vain muutama satunnainen vappu on jäänyt väliin esteen sattuessa. 


Frodo on alkanut ulkoilla vähän enemmän, mutta menee herkästi ovelle, kun alkaa joku asia pelottaa.  Tänään naapurin irtokissa oli taas pihalla ja Merri näki sen ensimmäisenä ulos päästyään. Seurauksena oli välittömästi tappelu. Harmittaa tällainen. Frodo oli ollut häkissä ja pelästyi sielläkin niin kovin, että äskettäin löysin sen vasta värjöttelemästä meidän sängyn alta, eikä se tule pois. 


Kevyttä ja raikasta vappua kaikille! 

36 kommenttia:

  1. Ihanat vappukukat/ tiskirätit.
    Mukavia vappusoitantoja sinulle.
    Voi, noita irtokissoja vierailee meidänkin pihalla lintuja vaanimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin meni vappusoitot viileästä säästä huolimatta.

      Poista
  2. Musikaalinen vappu - erinomaista 🎼
    Ja kauniit vappukukat 🌸🌺🌸

    VastaaPoista
  3. Hienot vappukukka-tiskirätit. Nappasin ohjeen talteen. Harvoin näkee kudottuja tiskirättejä, useimmiten ne on virkattu.
    Kiva, ettei tullut vesisadetta, vaikka kylmää onkin ollut. Pääsit soittamaan.
    Voi Frodo-ressua. Miten kummassa saisi vieraan katin pysymään poissa pihastanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva tehdä, pienillä puikoilla, helppo kuljettaa vaikka mukana.
      Ei tullut vettä eilen. Tuuli oli navakka joen yli siltaa pitkin marssiessa. Onneksi hattu pysyi päässä ;)
      Frodo vietti melkein koko päivän sängyn alla piilossa värjöttelemässä, vaikka se on melko reipas kissa. Illallakin se havahtui kaikkiin risahduksiin säikähtäneenä, kuin vieras kissa olisi voinut päästä meidän sisään. Onneksi välit Maisan kanssa eivät kärjistyneet tämän takia.
      En keksi mitään keinoa pitää kissoja poissa, paitsi typerästi jahdata ne pois aina kun näen. Toivoisin, että ne alkaisivat karttaa tätä pihaa, mutta ei näköjään toimi. Tämäkin käveli ihan Merriä kohti ja aikoi mennä siitä ohi meidän rappusille. Kaksi kertaa ovat nyt jo tapelleet. Toivoisi toisen ymmärtävän, että pysyisi kauempana. Siellä on 2 irtokissaa. Toinen ei tuppaa niin lähelle taloa.

      Poista
  4. Kivat kukat ja hieno kuva soittajattaresta! Tarkenitko?
    Kävelin hetki sitten Puu-Vallilan läpi ja näin siellä oranssin kissan, jolla oli iso musta mötikkä kaulassa. Uskon sen olleen kissa, josta on ollut paljon polemiikkia facebook'in alueellisessa ryhmässä. Voi kyllä olla, että niitä on kaksi, sillä näin kerran meidän sisäpihan aidalla saman värisen (ehkä pitempikarvaisen?), mutta isomman. Paikkojen välissä on vilkasliikenteinen katu. Mene ja tiedä, mutta vapaana pitämisestä ollaan vahvasti eri mieltä.
    Leppoisaa vappupäivän iltaa ja hyvää alkanutta toukokuuta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopulta tarkenin ihan kohtuullisesti. Tuuli oli navakkaa sillan yli kulkiessa etenkin. Marssin jälkeen päästiin sisätiloihin siksi aikaa, kun vappujuhlassa oli muita esiintyjiä. Nämä soittojuhlat ovat usein sellaisia, että alussa soitetaan ja sitten lopussa. Se väliaika on sellaista odottelua.
      Mikähän sillä kissalla on? Joku kasvain? Itse en uskaltaisi pitää kissoja vapaana vilkasliikenteisellä alueella.

      Poista
    2. Arvasin, että sen mötikän saattoi käsittää väärin, pahoittelut! Se oli siis joku muovinen härpäke. Olisiko ollut seurantalaite tms.? Säännöllisen epäsäännöllisesti kissasta ilmoitellaan alueen FB -ryhmässä.

      Poista
    3. Ai seurantalaite. No se ainakin auttaa löytämään eksyneen kissan. Jos se on kulkenut vapaana. Olohuoneesta sen löytää helposti ilman seurantalaitettakin ;D

      Poista
  5. Hauska kavalkadi vappukukkia. Ovat ihan parhaita tiskirättejä. Iloista vappua! T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tehdä kaikenlaisia värejä :)
      Nyt on vähän haikea olo, että menikö se vappu jo. Ehkä joillain on vähän pidennetympi vappuaika ;D

      Poista
  6. Kiva kuva sinusta soittotamineissa, hieno asu!
    Voi Frodo -parka!
    Eikös kissatkin pitäisi pitää kiinni, niinkuin koiratkin? Meidän kylän fb-ryhmässä aiheesta käytiin viime kesänä ärhäkkää keskustelua, kun jonkun mökkiläisen kissa oli karannut ja kaipaili sitä kotiin ja sille "annettiin ohjeita" ja sitten taas vastavuoroisesti toiset ohjeisti vakituisia asukkaita pitämään navettakissansa narussa jne. Siinä sitä oli "kissatappelua" - kissat makoilivat varmaan mukavasti auringossa kuka missäkin 😉😄
    Meillä on kyllä naapurin Kapu saanut nyt porttikiellon meille, kun alkaa lintujen pesintä - ei se kyllä tulekaan, jos kuulee oven tai ikkunan aukeavan, se on oppinut, että saa häädön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin itseäni kuvailen ja esittelen, mutta nyt tuntui siltä :)
      Frodo oli ihan säikky koko eilisen päivän. Vieläkin se tähyilee, jos jossain risahtaa.
      Tuosta kissojen kiinnipitämisestä ollaan niin montaa mieltä. En halua ottaa kantaa muiden puolesta, vaikka mielipide onkin. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja toivon, että se on myös eläimen kannalta oikea. Jossain harvaan asutuilla alueilla saattaisin itsekin pitää kissaa vapaana, joskaan en haluaisi sen joutuvan esim. ilveksen saaliiksi. Taajamissa pitäisi ajatella asiaa myös muiden asukkaiden kannalta. Meillä jahdataan vieraat kissat pois pihalta, vaikka se tuntuukin ihan typerältä touhulta, mutta ei haluta nähdä sellaistakaan lopputulosta, että oma kissa vahingoittuisi tappeluissa. Hirveän näköistä tuo nujakka on ja sitten vielä toinen kissoista on narussa...

      Poista
  7. Olispa kiva kuulla semmoista torvensoittoa, ei kuulu meillä päin.
    Meidän pihassa käy iso musta kolli jota Maija pelkää kamalasti. Alkaa heti huutamaan suureen ääneen joten minä tiedän juosta apuun. Maija ei ala tappelemaan, se alkaa huutamaan. Maija saa pyöriä pihassa vapaana, se pitää hiiret ja vesimyyrät loitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä harrastelijaorkesterit ovat vuosikymmenten myötä vähentyneet ja kutistuneet. Ennen torvisoitto on ollut varmaan joka nurkalla enemmän sääntö, kuin poikkeus.
      Olen välillä nähnyt kissoja, jotka oikeasti pysyvät pihalla, vaikka ovat vapaina. Kurjaa, kun joutuu varomaan omalla pihallaan.

      Poista
  8. En ole innostunut tekemään noita tiskirättejä kun kuvittelen , että ne alkaisivat äkkiä haista pahalle ?? Siis voihan niitä tietysti pestä :-)). Perimmäinen syy taitaa olla , että Kari on tuonut joskus jostain sellaisen rullan kuituliinoja (?) ja rullassa taitaa olla niitä miljoona joten tarvetta tiskiliinoille ei ole ollut.
    Näytät kuvassa ihan oikealta soittajalta :-))) Hattu sen tekee ja muukin univormu.Kunniotettavan pitkään olet ollut mukana soittokunnassa. Tietää siis aina miten vappu menee ja varmaan on mielessä on monenlaisia vappusäitä. Hyviä jos huonojakin ja tosi huonoja....
    Minun oma Roope -kissa oli aikoinaan pääosin sisäkissa ja ulkoili vain valjaissa. Arttu oli tottunut pienestä pitäen olemaan vapaana ja 19 vuotta sitten ei vielä puhuttu siitä ettei kissoja pidä pitää vapaana. Maalla kun kissat on kulkeneet aina vapaana.
    Onneksi Arttu on jo niin vanha ettei se juurikaan yksin ulkoile. Mutta ymmärrän hyvin tuon murheesi kun naapurin vapaana oleva kissa tulee teille ja tappeluhan siitä tulee. Siksi en enää voi Arttua viedä Touhulaan kun kylän kollit sitä kurmottaa.
    Ja kissoilla on norsun muisti ja jos joku säikäyttää niin ne muistavat sen kyllä pitkään.
    Tomeraa toukokuuta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli joskus vähän samat fiilikset. Jossain vaiheessa löysin yhden kätköistäni ja päätin, että kokeillaanpa taas. Minulla on 2 tiskirättiä ja tätä voi pitää esillä, kun se on nätimpi ;) Kyllä se toimiikin ihan hyvin ja sen voi pestä tarvittaessa.
      Minusta tuntuu, että OLEN ihan oikea soittaja ;D Ainakin pillistä tuli ääni, kun puhalsin ;D Kevään edetessä alkaa jo aina tulla sellainen vappuinen olo, kun tietää vappusoittojen lähestyvän. Kerran satoi vappumarssia tallustellessa vaakatasossa räntää. Menneisyydessä meillä oli useana vuonna myös paraatitytöt, mutta nyt se on jäänyt.
      Kissat ovat jakaneet mielipiteitä aina. Ihmiset asuvat ehkä nykyään enemmän lähekkäimmin, jolloin toisen kissasta on tullut harmia toiselle. Sehän siinä just on, kun ei voi tietää naapureiden mielipiteitä. Siinä on yksi syy, miksi meillä päädyttiin alun alkaen tähän systeemiin. Tiesimme, että kaikki naapurit eivät tykkää kissoista. Voin kuvitella, miltä tuntuu, kun kissa käy kaivelemassa juuri laitetun kukkapenkin tai kasvimaan, tai pissailee ulko-oven lähelle, jahtaa lintuja tms. Maalla ei kukaan häiriinny, mutta jos asutaan lähekkäin, pitäisi ajatella myös naapureita. Minulla ei ole mitään näitä kissoja vastaan, jos osaisivat pysyä pois meidän pihalta. Olisi aika kurjaa, jos joutuisi viemään kissaa eläinlääkäriin revittyjen korvien tai silmien tai muun takia. Tämä samainen kissa on käynyt jo kaksi kertaa tappelemassa, että ehkä sen muistissa on vikaa.
      Tuntuu jotenkin tyhjältä, kun vappu meni jo.

      Poista
  9. Olipa kiva nähdä noita amerikanmallin kukkia :) Itekki olen niitä eräänkin kerran värkännyt, käytän niitä tosin liinana kukkaruukun alla, koska en kestä sitä raapivaa ääntä kun kääntelen aina kasvejani hyllyssä :D
    Olet kyllä ihan oikea soittaja!
    Keljua kun vieraat kissat säikyttelee teidän "lapsosia", mutta Merri ajelee kutsumattomat pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä annoin joskus tuliaisiksi tällaisia liinoja ja muutama sanoi silloinkin käyttävänsä sitä pöytäliinana ;D
      Soittaminen on ollut minulle lähestulkoon elämänmittainen harrastus ja jatkuu edelleen.
      Merri kyllä häätää, mutta huonostihan siinäkin voi käydä.

      Poista
  10. Kivat ja käytännölliset vappukukat. Käteen sopiva tiskirätti on miellyttävä, sen saa väännettyä helposti kuivaksi, eikä jää tuoksumaan altaan reunalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli pitkä kausi, kun käytin ostorättiä, mutta nyt olen taas palannut näihin ja hyväksi todennut.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos :) Ajattelin pitkästä aikaa laittaa oman kuvankin tänne. Kaikenlaisia kissoja vaan kuvataan ;D

      Poista
  12. No nyt oli komia kuva soittajasta👏👏😊Siis tuo tiskirättikö neulotaan, ettei virkata? Tuollaistahan voisi kokeilla👍
    Naapureitten irtokissat ovat kyllä ärsyttäviä. Meillä on muutaman talon päässä ”kissanainen”, jonka norjalaiset metsäkissat vähän väliä karkaavat ulkoaitauksesta. Ne ovat niin isoja, että ihan muutaman kerran olen kunnolla säikähtänyt, kun olen luullut suden olevan meidän häkin toisella puolella. Kissa kun kurkottaa takajaloilla ylös, niin se on aika iso kyllä. No, olen sitten tajunnut meidän kissojen murinasta, että kissahan se siellä vain on ja onkin sitten saanut huutia😇😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan! Puku se vasta tekeekin mestarin ;)
      Tiskirätit on neulottu ainaoikealla, niin jää tuollainen röpelöpinta, vähän virkkauksen näköinen.
      Takajaloillaan seisova kissa on tosi pitkä. Kurjaa, kun tulevat niin liki. Toisissa oloissa voisivat olla kaverita, mutta jotenkin tuo piha on niin "pyhä" alue omalle kissalle.

      Poista
  13. Somia tiskirättejä, kai niitä siihen tarkoitukseen raaskii käyttää. Soittaja näyttää hyvältä perupöksyissä, ei siinä mitään keltaisia raitoja tarvita, soitto on pääasia. Irtokissat on harmillisia, vallankin kun omat kissat on peloissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä menee tiskirättinä ja meillä roikkuu usein hanan päällä "komistuksena" ;)
      Alettiin yhden soittokaverin kanssa miettiä, josko virkkaisi tai ompelisi ketjupistoja ja tekisi niistä uuden keltaisen pystyraidan noihin peruspöksyihin ;D Ilman muuta kannattaisi ainakin kokeilla! Ainakin herättäisi kavereiden huomion ;D
      Meillä alettiin pitää kissoja heti alusta asti kiinni, kun oli tiedossa sen aikaisten naapureiden mielipiteet vapaina kulkevista kissoista. Ei haluttu ehdoin tahdoin ärsyttää naapureita. Naapurisopu olisi kuitenkin aika tärkeä juttu.

      Poista
  14. Siinä se soittajatyttö seisoo pilleinensä niin iloisen näköisenä. Vappuko hymyilyttää?
    Jännä juttu, että eläimet osaavat pelätä. Ei sitä tällainen eläimetön osaa kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin omaa kuvaa tänne laitan, mutta nyt tuli ajatus laittaa :) Ihan vaan kuvaustilanteelle hymyilytti. Aikainen aamuherätys viileään aamuilmaan ei hirveästi jaksanut hymyilyttää.
      Niin selkeää pelkokäytöstä on välillä nähtävissä. Riippuu eläimestä. Merriä ei pelota paljon mikään. Se tulee ennemminkin ovelle katsomaan, kun ovikello soi. Frodo on ollut koko ikänsä arempi.

      Poista
  15. Voi harmi kun naapurin irtokissa pääsi pelottelemaan Merriä, toivottavasti on jo toipunut. Hyvältä näytit soittajan vermeissä, kylmä ilma olikin niin varmasti sai laittaa kunnolla päälle! Hauska idea noissa tiskiräteissä! Vappu meni jo mutta toukokuu jatkuu joten toivottelen sinulle mukavaa toukokuuta ja viikonloppuja! 🖐🏻🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri on jatkuvassa vahdissa pihalla ulkoillessaan. Sen katse on koko ajan naapurin pihaa kohti ;D Ennen se vahti aina toisen naapurin pihaa, kun se löysi siitä rajalta välillä hiiren. Frodokin on jo rauhoittunut, mutta ei ole pyrkinyt kertaakaan valjaissa ulos sen jälkeen.
      Kiloja on tullut lisää tuon puvun teettämisen jälkeen, mutta onneksi on tilaa lämpimillekin vaatteille puvun alle.
      Näitä rättejä on kiva tehdä, vaikka reissuneuleenakin menee, kun on saman toistoa koko matka.

      Poista
  16. Ihana vappu meni jo, mutta kävin kuuntelemassa Tampereen puhallinorkesteriyhdistyksen konserttia missä esiintyi nuoresta kypsään aikuiseen soittajia. Kyllä oli ihana konsertti, oikeaa vappumeininkiä! Voi pikkuisia mirrukoita, kun naapuri käy pelottelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on orkesterissa kaiken ikäisiä. Varmaan samanlaista menoa on sielläkin. Ennen orkestereilla oli paljon enemmän keikkoja. Nyt on soittotilanteet vähentyneet, ikävä kyllä.
      Merri on taas ulkona vahdissa. Frodo ei ole halunnut ulos tuon jälkeen.

      Poista
  17. Sievät vappukukat ja käytännölliset. Sinusta kiva kuva "työasussa" ja on sinulla myös upea harrastus. Irtokissa on lainsuojaton, vaan mitenpä sen saisi häädettyä, mutta ikävää, että tulee tappelemaan. Merri puolustamassa omaa pihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meni pitkään, ennen kuin olin sinut neulottujen ja virkattujen tiskirättien kanssa. En edelleenkään pidä sitä ainoana rättinä, vaan minulla on aina sellainen kaupanrättikin. Tilanteen mukaan. On tuo ihan nätti väripilkku hanan päällä roikkuessaan.
      "Virkapuvulla" saa aina kunnioitusta ;) Olen iloinen, että pääsin jo lapsena soittoharrastuksen piiriin. Soittaminenhan on todetusti hidastaa muistisairauksiin sairastumistakin. Ei tiedäkään, mikä tilanne minulla olisi, jos en olisi soittanut ;) Nytkin on välillä pää kuin se Haminan kaupunki.
      Vaikea on naapurin kissaa pitää omalla pihallaan. Olen yrittänyt aina nähdessäni hätistää pois, jotta ymmärtäisi, että ei ole toivottu meidän pihalla. Ei siinä oikein muu auta. Varmasti ihan kivoja kissoja, mutta väärässä paikassa.

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!