sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Puisevia juttuja

 Tervalepän oksa paljastaa, että olen ottanut kuvan tästä samasta kuvakulmasta jo useina vuosina 😊 Oksa on vaan niin kuvauksellinen, verrattuna pelkkään paljaaseen  järvenselkään.  

Mökillä ei vielä pääse uimaan!  Ei saa myöskään laituria paikoilleen.  Jää näyttää kuitenkin sellaiselta, että siellä ei enää kävellä, ellei sitten satu olemaan vannoutunut pilkkimies -tai nainen, joita joka kevät uppoaa jäihin.  Tässä näkymässä ei ainakaan ollut ketään uhkarohkeaa, onneksi. 



Rantakiven vieressä oli jo sulaa. Sain kuupalla koukittua vettä ämpäreihin.   Järvivedellä voi pestä käsiä ja tiskata, mutta juomavesi on kannettava kotoa isoissa astioissa.  Seisova vesi ei ole mukavaa nautittavaa silloinkaan.  Meillä käytetään niitä kaupastakin saatavia, ostovesiasioita, 5 litraisia. Niissä on pitävä korkki ja pullo on monikäyttöinen.  Lisäksi laitan pulloon päivämäärän, jolloin olen veden mökille vienyt. 




Kuntosalin korvasi helposti tämä työmaa.  Kuvassa näkyy vain osa kaadetuista puista.  Tilasimme puunkaatajan, joka osasi hommansa täydellisesti. Puut olivat kaatuneet juuri niihin paikkoihin, mihin hän oli halunnut. Esteinä oli kuitenkin ollut rakennuksia ja sähkölinjoja.  Korkein puu oli 28 metriä. 



Muhkeita runkoja pätkittiin moottorisahalla, siirrettiin metsiköstä lähemmäs pihaa ja keräiltiin pienempiä pulikoita talteen. Isoja oksia kannettiin ja kiskottiin yhteen kasaan, josta tulikin valtava.  Päivän edetessä alkoi tuo lumi olla aika rasittavaa, vaikka sitä ei paljon ollutkaan.  Lumettomassa maassa sentään vielä jaksoi kulkea kerta toisensa jälkeen metsän ja kasojen väliä, mutta osan matkaa epävakaasti sohjossa saapastelu alkoi sekin käydä voimille.   
4 hengen voimin saatiin homma aika hyvälle mallille, mutta ei läheskään vielä ohi  yhden päivän aikana.  Tätä puuhamaata riittää vielä seuraavillekin kerroille 😄



Metsän puolella lunta ei ollut enää juuri lainkaan. 



Mökin ympärillä sitä kuitenkin riitti vielä tarpomiseksi asti.  Ihmeen epätasaisesti on lunta talven mittaan pöllytellyt. 


Kaikille riitti hommaa yllin kyllin.  Yksi pääsi jo pilkkomaankin puita.  Osa jätetään mökille, osa kuljetetaan kotiin talven polttopuiksi. 



Halkomakone on todellakin ylellisyyttä!  Joidenkin vuosien takainen puiden kaato oli huomattavasti isompi homma, kun kaikki pöllit piti vielä hakata palasiksi kirveen kanssa käsipelillä. 
Tähän yksinkertaisen näköiseen laitteeseen pystyi laittamaan kokonaisen pöllinpätkän ja se halkaisi sen kevyesti. 





Kesäauto on otettu käyttöön ja hyvä niin, sillä se on ainoa, jossa on peräkoukku.  Tämä suuri-pieni -yhdistelmä herättää kyllä katsojissa hilpeyttä 😂
Suunnitelmissa on kuomullisen peräkärrin ostaminen, mutta sellaista ei vielä ole tullut osto-myynti-ilmoituksissa vastaan. 




Aurinko paistoi kaiken päivää.  Minä yritin pitää vaatetta päällä, kaulassa ja päässä, koska pelkäsin saaneeni koronan vielä viimeisinä työpäivinä ennen lomaa.  Kurkku oli kipeä parina päivänä, mutta ei muuta oiretta. Testasinkin itseni pariin otteeseen; hyvin negatiivinen ihminen!  
Ihmeesti tuo korona on taas nostanut päätään, vaikka ei ilmeisesti olekaan enää niin ärhäkkä, kuin silloin alussa.  Juuri selvittiin töissä siitä noroviruksesta ja nyt alkoi ilmaantua koronaa. Pelottaa tuo ajatus siitä, että ei kahta ilman kolmatta...   


Muutama päivä sitten hoitelin kipuilevaa kättäni tähän tapaan.  Tässä on oikeastaan tämän jutun käsityöosuus 😁  
Inhoan sukkahousuja ja kalsareitakin, siksi pidän töissä talvisin pitkiä polvisukkia. Liikun autolla, joten tarkenen tähän tapaan ihan kohtuullisesti.  Polvisukilla on tapana valua, ja siksi olenkin tilannut itselleni nk. lentosukkia/ tukisukkia, jotka pysyvät napakasti jaloissa ja ovat varmasti muutenkin hyväksi liikkuvassa ja jalkeilla tehtävässä työssä.  Pohjat kuluvat lopulta rikki, mutta varret ovat edelleen napakat.  Leikkasin terän pois ja käytin vartta käden suojana.  Käteen olin hölvännyt reilusti kipugeeliä.  Käsi oli varmaan ärtynyt runsaasta virkkaamisesta, joka alkoi siitä kakkaemojista ja on jatkunut edelleen muiden asioiden merkeissä (niistä lisää myöhemmin). 
Parin yön geelihauduttellu teki terää ja olin jälleen "elämäni kunnossa".  Kädet kestivät jopa puuhommat mökillä, toisin kuin muu kroppa, joka huutelee apua vielä nukutun yön jälkeenkin. 


Kevät tuo tullessaan monia töitä, jotka pitäisi hoitaa kotona, ja nyt myös mökillä.  Lomailu  antaa mahdollisuuden tehdä töitä vähemmäksi.  Yritän pitää hermot tasaisina, enkä vaadi itseltäni liikoja.   Tehty työ on kuitenkin mukava työ...       Katselen päivä kerrallaan, mitä saan tehtyä ja odottelen innolla Euroviisuja 😍  Muita suunnitelmia ei tässä loman aikana olekaan, etenkään, kun olen ainoa lomailija perheessä.    Nämä perheen loma-aikataulut ovat aina hankalia yhdisteltäviä.  

Kauniita kevätpäiviä toivotellen, Sartsa (ilman ainuttakaan kissan kuvaa...).

32 kommenttia:

  1. Melko järeää savottaa teillä! Kaunis on tuo jäinenkin järvenselkä, vaikka haluaisikin jo katsella sinistä vettä.
    Voi sentään kättä, onneksi sait sen paremmaksi - ihan naurattaa tuo, että nyt on kaikki MUUT paikat kipeinä :-D
    Toivottavasti korona pysyy lievänä tästä lähin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi sukeltaa kipugeeliin ja vetää sitten kokovartalosukka päälle ;D Mieluummin mahdollisimman kireä ja lihaksia tukeva ;D

      Poista
  2. Mahtava puusavotta teillä. Nykyisillä energian hinnoilla on hienoa, että saatte noin paljon puuta omasta pihasta.
    Me ajelimme eilen Mikkelin ja Juvan tienoilla. Katselin vielä osittain jään peitossa olevia järviä: yhtään pilkkijää en nähnyt ja hyvä niin. Jää se viimeinenkin uhkarohkea hukkumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää oli vielä eilenkin sitkeästi kantena järven päällä, mutta sävy oli alkanut tummumaan. Loppu lumikin sulaa merkillisen hitaasti.
      Puumäärä on tosiaan hyväksi ensi talvea ajatellen, vaikka tuntuu, että jälkien siistiminen vie lopun ikää :)

      Poista
  3. Puusavottaa näyttää riittävän joksikin aikaa. Se on raskasta, mutta omalla tavallaan palkitsevaa hommaa. Tulee oltua ulkona hyödyllisissä merkeissä. Teillä on kivan näköinen mökkiympäristö, luonnollista kunttaa marjavarpuineen ja komeaa mäntymetsää.
    Epäilemättä ohikulkijoita naurattaa amerikanrauta pieni peräkärry perässään. Ilolle on maailmassa tilaa, joten antaa nauraa.
    Sukkahousut on vihoviimeinen vaate pitkien housujen alla. Toistaiseksi olen sellaiset pukenut talvisin äärimmäisen harvoin. Onneksi olen varsin lämminverinen, mutta vuodet saattavat tuoda siihenkin muutoksen. Lento-/tukisukat ovatkin näppärä vaihtoehto. En ole niitä tullut ajatelleeksi, vaikka parit sellaiset olen hankkinut pidempiä lentoja varten.
    Koronaa on kuulemma taas paljon liikkeellä. Toivottavasti tällä kertaa se ei ole sinuun iskenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona taisi nyt jättää minut väliin, vaikka vähemmän positiivisissa ajatuksissa kuvittelinkin sen saaneeni, kun lomakin alkoi. Mietin jo pääni puhki, miten ilmoitetaan työnantajalle, että sairastuin ja lomaa pitää lykätä. Ei ole tarvinnut tuollaista tehdä, ja ajatuskin tuntui jo hankalalta. Olisin varmaan vaan sairastanut. Onneksi ei tarvitsekaan :)
      Meillä on mökin tontilla varsinainen satokausi kun mustikat, puolukat, sienet ilmestyvät. Lisäksi ei ole nurmikon leikkuuta ollenkaan, mikä on hieno juttu, koska sitä on kotona ihan riittävästi.
      Nuo tukisukat on kivoja jalassa, kun ne on niin napakoita, että eivät valu, kuten tavalliset polvisukat. Kuvassa näkyvät ovat mustat, mutta nettikaupoista löytyy myös kivoja, värikkäitä versioita.

      Poista
  4. Täällä odotan myös milloin tuosta viereisestä järvestä jäät lähtevät. Toisella puolella oleva järvi onkin sula, sen verran virta kohtaa, että sulaa nopeampaa.
    Teillä ollut kevät puuhaa mökillä, ja mitä parasta puita saitte talven varalle.
    Mukavia puuhailuita huhtikuun viimeiseen viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järven jäätilanne tummuu päivä päivältä. Pian varmaan on lähtö lähellä... Vapaana liplattelevan veden näkeminen tuo aina mieleen uimisen, vaikka vesi on ihan jääkylmää :)
      Puuhaa tosiaan riittää enemmmän, kuin jaksaisi tehdä. Eihän niitä kukaan pakota yhtä perää tekemään, mutta tieto siitä, että tehtävää on, pistää tekemään.

      Poista
  5. Pitkällehän jo puusavotassa pääsitte. Neljä henkeä saa päivässä jo paljon aikaan.
    Toivottavasti korona ei enää pääse iskemään sinuun käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että tuo aivan päättymätön savotta ;) Totta, että porukalla syntyy nopeammin. Vielä riittää jälkitöitä pitemmäksi aikaa. Pahin on kuitenkin jo voitettu.
      Ei onneksi ollut tämä kurkkuoireilu koronaa, kun testailin useammankin kerran. Nyt on varmaan unohdettava koko juttu. Asioilla on tapana toteutua, kun niitä liikaa miettii.

      Poista
  6. Puuhommissa on hyötyliikunta ihan parasta. Ja ne evästauot 😜

    VastaaPoista
  7. Tuo puusouvi on minulle sitä melkeinpä parasta mökkipuuhaa. Halkomakoneella halkominen ja klapien kasaaminen.Tosin muutaman päivän kun sitä tekee putkeen on ihan kiva vaihtaa muihin juttuihin :-).Tuota sukasta tehtyä "käsitukea" voi käyttää myös juurikin niissä klapihommissa eli suojana kun kasaa puupinoa käteen. Testattu on.
    Hauskin kuva oli tuo kesäauto. Vau miten hieno menopeli ! ja joutui nyt nöyrtymään peräkärryn vetäjäksi...ei sovi tyyliin :-).
    Leppoisaa tai aktiivista lomaa mitenkä vain; pääasia että saa olla lomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan ajatellut hihan muita käyttömahdollisuuksia ;) Pitää alkaa kehitellä tätä ideaa lisää.
      Eilen Batmobil nykäisi täyden puukuorman lumivallin takaa ja kiskoi sen sitten reippaasti kotiin asti. Voimaa löytyi, kuin pienessä kylässä ;D
      Jos tällä hetkellä kysytään, ei puuhomma ole parasta mökkipuuhaa. Ehkä pienemmissä puitteissa sitten taas joskus voi näinkin sanoa. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että mökillä pitää aina jotain puuhastella, ettei ala pitkästyttää ;D

      Poista
  8. Wau - mestariMETSURIT, todellista kuntoilua ja varmasti moinen savotta löytää kaikki käyttämättömät lihakset. Niin monipuolista ja raskasta hommaa, ettei ihme, että keho huutelee sieltä-täältä-Hoosiannaa.... lienee sitä "hyvää kipua", hih... Meillä vain terijoensalavien siistiminen ja noloa kirjoittaakin, että minä kattelin vain ikkunasta äiteen kanssa askarrellen kun Ukkokulta huhki pihalla, klups... Ihan oikeasti olen tosi laiska "oikeissa töissä" - joten nostan hattua Sinulle ja koko porukallenne tosi korkealle - olette aikaansaavia. Olen monasti tuumannut, että pappani pyörähtelee "pilvivuoteellaan" ihmetyksissään, kun tyttärentytär käy salilla pyörittelemässä valtavaa traktorin rengasta ja mäiskimässä painavia köysiä.... Klups.... olen niin vieraantunut luonnosta - kaupunkilaistunutko??!! Oikeasti kuulostaa tosi nololta, että mettään menen vaan pyöräilemään ja mustikkaan! Teillä on kyllä niin upea miljöö "kuntosalillanne" ja varmasti upeaa seurata sen muuttumista eri vuodenaikojen mukaan.... jään ihan odottamaan kuvaa tervalepän oksasta tuota tuonnempana. Tsemppiä toivottaa oikeiden töiden Laiskiainen!!
    Voi vitsi sinun kekseliäisyyttä!! Teet tuen tukisukasta... täytyykin tuota vinkata äiteelle, kipuilee käsiensä kanssa... niin mieluisaa aina ollut myös kaikenlainen näprääminen - kulumiankin reuman lisänä, vaiko syynä?! hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihan täysin sinun tyylisi ;D Kyllä minäkin mieluiten katselisin ikkunasta ;D
      Minä olen kyllä niin kaheli, että en osaa lopettaa, jos on jotain tekemätöntä urakkaa. Siivousta ei lasketa sellaiseksi urakaksi ;D
      Ajattelin tuolla reuhtoessani kaiholla niitä päiviä, kun sai vaan neuloa vapaapäivänä ja käydä vähän salilla pyörähtelemässä. Minun salitreenini eivät sisällä traktorinrenkaita ;) Tänään oli tarkoitus lähteä kaverin kanssa salille, ihan vaan, koska maksukin kulkee jopa päivä.... nyt on niska ja selkä sen tuntuiset, että ei tunnukaan enää kovin mahdolliselta ja järkevältä.
      Varmasti tervalepänoksa pääsee kuvaan vielä myöhemminkin ;) Toisessa suunnassa ei ole koskaan olevinaan "yhtään mitään".

      Poista
  9. Huhh, ihan tuli hiki katellessa puutyömaata :)
    Mukavaa ja vaihtelevaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tuli ;) Vaihtelua ei ole toistaiseksi tullut, kun puuhomma jatkuu ;D

      Poista
  10. Meillä olisi mökillä ihan hirveästi kaadettavia puita. Ihan ahdistaakin ajatus, että sekin savotta pitäisi aloittaa joskus. Minun kropallani ei tällä hetkellä pysty osallistumaan puutöihin, mutta todennäköisesti orjapiiskurin toimi olisi saatavilla olevan työnväen työinnokkuuteen nähden raskas kokopäivätoimi ;)

    Kesäautonne on ihan hurjan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika reippaasti olisi vielä meidänkin mökillä. Oikein ahdistaa, kun ajattelee ensi vuoden projektia, josta ei ole vielä edes päätetty ;) Kroppa on päälaesta varpaisiin kireässä jumissa. Ilmeisesti pitäisi olla sellaisessa kunnossa, että ei oikeasti pystyisi peuhaamaan puiden kanssa, ennen kuin osaa lopettaa. Minulla on kamala tapa jatkaa, kunnes tuntuu, että on pakko lopettaa. Ei hyvä :) Tänään jatkuu taas.

      Poista
  11. Kyllä puuhommissa hiki lentää ja rasva palaa, on sen verran kovaa työtä. Mutta toisaalta ihan mukavaakin, jos ei sitä tarvitse liian paljon tehdä. Auto ja peräkärry on tyyliltään vähän eriparia. 🤣Ei kahta ilman kolmatta on vain pelkkä sanonta, sitä ei kannata ottaa kovin todesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvasta en ole ihan varma, sama makkara kulkee mukana koko ajan ;D Tänään jatkuu taas. Ehkä sen rasvankin aika vielä tulee ;)

      Poista
  12. No näin se sanoi lääkärikin, että korona alkaa taas nostamaan päätään. Toivottavasti selviät negatiivisena:);) Mutta on teillä ollut savottaa; oikein kunnon rehellistä fyysistä työtä! En tiedä, miten tuo rehellisyys tuohon kuuluu, olenpahan vain kuullut näin sanottavan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt oli jo lehdessäkin, eli uskottavahan se on.
      Rehellisyys maan perii! ;D Tänään oli rehellistä työtä niiiin paljon.
      Minä sanon usein töissä olevani pimeä työntekijä, kun ei tule monestikaan mieleen laittaa valoja, jos muutenkin näkee :)

      Poista
  13. Kyllähän jää aina pilkkimiehen kantaa vaikkei muita kantaiskaan, niin ainakin näyttävät luulevan. Eiköhän se teidänkin lumi ja jää sula juhannukseen mennessä. Meillä ainakin on parissa päivässä tapahtunut aivan ihmeitä lumitilanteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkään ei pilkkijöitä näkynyt, vain lokit tepastelivat ohuella jääpeitteellä. odottelivat varmaan, että tulee aukko jäähän ja pääsee nappaamaan kalan heti tuoreeltaan ;)
      En ole ihan varma, onko kotipihalla vielä jossakin himppunen lunta, mutta mökin pihalla oli vielä ihan lapioitavaksi asti ( roskanpolttopönttöön loppusammuttimeksi ;D ).

      Poista
  14. Ihanaa mökkielämää. Varmasti käy kuntosalista. Ja hyvä, ettei jäällä ole ketään. Ihan turhan paljon on taas ollut uutisia jäiltä pelastettavista liikkujoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 päivää puuhommissa ei välttämättä tuo kielen päälle sanaa ihana ;D Tänä aamuna oli jo melkoisia vaikeuksia kömppiä sängystä, mutta kai tässä hiljalleen alkaa taas vetristymään ;)

      Poista
  15. Rentouttavaa lomaa!
    Siellä onkin mökkikausi jo käynnistynyt! Ihania, aurinkoisia mökkeilykelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaista on ollut naapurimökeillä, onneksi, sillä puujutuissa tulee aina meteliä ja muuta haittaa. Olisi kiva saada kaikki pois ennen varsinaista mökkeilykauden avausta. Hyviä kelejä on ollut. Tänään sataa, mutta ajattelinkin pitää vapaapäivän puiden osalta. Olo ei ole kovin rento tällä puupökkelöllä just nyt ;D

      Poista
  16. Pysytään pois jäältä täällä etelänpänä.
    Pohjosemmassa on nyt parhaimmillaan pilkkikausi.

    Ihana piristys on kun mökkeilyn aloittaa keväisin.

    Mukavaa Vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ei tule täällä etelämmässä edes ajatelleeksi, että pilkki- ja muu talvikausi jatkuu pohjoisessa paljon pitempään. Eilen oli mökkirannassa enää noin 10 metriä jäätä, varmaan lähtee sekin jo tänään. Kiva, kun vettä pääsi hakemaan jo ihan ämpäriin koukkaamalla. Myöhemmin laitetaan pumppu.
      Hauskaa vappua sinnekin! Minä aion mennä soittelemaan, jos saan tämän kropan siihen mennessä vetristettyä ;)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!