perjantai 3. heinäkuuta 2020

Luettua Korjus Olli: Hamina 1918

Korjus Olli: Hamina 1918
Atena kustannus oy
2008



Erittäin mielenkiintoista luettavaa. Kirja on kirjoitettu Haminan näkökulmasta. Se ei edes ole paikkakuntani, mutta voin kuvitella käänteiden olleen melko samantyyppisiä muuallakin Suomessa. Näitä paikkakuntakohtaisia kirjojakin on varmaan julkaistu monia.  Kirjoittaja on hyödyntänyt monia eri tutkimuksia. Kirja on silti suunnattu kaikenlaisille lukijoille.
  Kiinnostavan aiheesta tekee tarkastelukulma.  Historian kirjoittavat voittajat kuten sanotaan, ja näin on käynyt myös Suomessa. Vahvempi yhteiskuntaluokka, sodan "voittajat" on kirjoittanut tapahtumat omassa valossaan, leimaten punaisen puolen terroristeiksi ja tarpeettomiksi ihmisiksi, joille rangaistuksen piti olla kova. 
  Terrorismia olikin selkeästi molemmin puolin, mutta epäsuhta oli silti toiseen suuntaan melkoinen.  Kirjoittaja kuvaa tapahtumia molemmilta puolilta, nostaen esiin syitä tapahtumille.  Sota käynnistyi valtavan epäsuhdan aiheuttamana, vähempiosaisen puolen ollessa jo kertakaikkiaan oikeudenmukaisuuden ulkopuolella.  Mukaan mahtuu toki aina sotaan kiihottajia ja herkästi syttyviä henkilöitä.  
  Kumpikin puoli valmistautui yhteenottoon jo paljon ennen sen alkamista, kukin tavallaan.  Suomalaisia jääkäreitä lähetettiin Saksaan koulutettaviksi, punaiset saivat aseita ja apua mm. venäläisiltä, jotka tosin vaikuttivat molemmin puolinkin. Saksalaisilla oli omat intressinsä kouluttaa suomalaisia, avuksi omille pyrkimyksilleen. 
  Monet päätökset ja teot olivat samalla arvopohjalla tehtyjä, vaikka niitä ei näin myöhemmin ymmärrettykään. Punaiset saivat osakseen ankaran tuomion.  Heillä ei ollut oikeuttakaan pyytää itselleen parempaa kohtelua, ruokaa, osallisuutta yhteiskunnassa. 
Kirjoittaja käy läpi yksittäisiä tapahtumia ja niihin johtaneita syitä, luettelee nimillä ihmisiä, jotka osallistuivat eri tapahtumiin. En tiennyt, että edesmenneellä presidentillämmekin oli oma osuutensa sodassa, jääkärinä ja teloittajana. 
Voi vain kuvitella, miten sota jätti jälkensä perheisiin ja kokonaisiin sukuihin.  Hämmentävää on myös se, miten kansa pystyi yhdistymään myöhemmin isompaa vihollista vastaan omien sotavuosiensa jälkeen. 
Aihe on alkanut avautumaan vasta vuosikymmenten jälkeen. 
  Suosittelen tätä, tai jotain muuta vastaavaa kirjaa luettavaksi oman kansamme historiasta. 

2 kommenttia:

  1. Haen kirjastosta. Kiitos vinkistä. Nimim. Lapsuutensa teloitusmontun reunalla asunut

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kirja. Tänä kesänä minulla tullut luettua kirjoja tavallista vähemmän. On ollut niin paljon kaikkea puuhaa kotona ja pari viikkoa on reissattu. Eiköhän tässä vähitellen jää aikaa lukemisellekin. Mielenkiintoinen kirja vie mukanaan ja sitä ei tekisi mieli käsistään laskea ennen kuin on kirjan lukenut loppuun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!